Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Uutislehti

Lue tuoreimmat uutiset saaren tapahtumista täältä!

⚔ 4. Kipua ja iloa
04.02.2018 16:05 | KIRJURI

Nousi Seitsemäs kansa, onkohan ansa?

Keltarutto myllertää, mutantit raatelevat ja ihmiset panikoivat Seitsemännen kansan teoista.


Quercusassa johtaja mutanttisusiongelman eliminoituaan sai käsiinsä uuden ongelman: Seitsemäs kansa tappoi kymmenhenkisen soturipartion, johon kuului monia heimolle tärkeitä ja muutenkin korkea-arvoisia sotureita. Heidän ruumiista tehdyn kasan päältä löytyi kirje, joka kertoi Seitsemännen kansan olemassaolosta, muttei motiivia murhiin. Murhien ansiosta Quercusa on kiristänyt rajavalvontaansa. Johtaja solmi sopimuksen Veneficiumin heimon johtajan kanssa, joka takaa Quercusan ja Veneficium auttavan toisiaan, jos sota tulisi tulemaan. Tämä on herättänyt paljon keskustelua molemmissa heimoissa. Moni ei ole tyytyväinen, sillä kaikki heimot ovat tottuneet toimimaan yksin ja vanhahtava tapa vihata muita heimoja on yhä moneen pinttynyt. Heimoon nimitettiin uusi käsityöläisalokas, Alma Alfien tytär. Hän aloitti alokkuutensa kuin kuka tahansa, ilman ylimääräistä draamaa.


Tenebraen johtaja Jack Eijahin poika on pysytellyt hiljaisena, vältellen tekevänsä mitään Morgan suhteen. Jotkut jopa epäilevät hänen pelkäävän Morgan heimoa, mutta Eijahin poika ei ole kommentoinut asiaan mitään ja vaikuttaa yhtä hurjalta ja tunnottomalta kuin ennenkin. Aiden Williamin poika poltti ja piilotti miesten ruumiit, jotka hän oli aiemmin tappanut. Samaisena yönä Ren Johnnyn tytär lähti öiselle retkelle ja Aiden päätti käydä kotonaan, jossa häntä odotti mysteerinen hahmo. Aidenille tuli pian selville, että hahmo oli Seitsemännen kansan soturi nimeltä Puolinaama, joka oli tullut hakemaan hänet kansan jäseneksi. Aiden lähti pakotettuna Puolinaaman ja muiden mukaan, mutta piilotti salaviestin lemmitylleen, Ren Johnnyn tyttärelle. Aiden vietiin tajuttomana kansan salaiseen leiriin, jossa hän löysi isänsä, joka sattui olemaan lordin oikea käsi. Aidenille tuli selväksi miksi hänet raahattiin kansan luo: hänestä oli tuleva uusi jäsen spesiaalisotureiden joukkoon. Tenebraen heimossa Ren suri Aidenin katoamista, mutta sai selville Aidenin viestin ja yritti kaikin keinoin löytää hänet, mutta epäonnistui ja palasi heimoon. Ren hyvästeli lähimmäisensä ja yritti tappaa itsensä, mutta epäonnistui ja halvaantui. Hän pääsi hoitoon ja tutustui toiseen, saman kohtalon kokeneeseen tyttöön. Leijonan juhlan loppuessa Renin veli palasi kätyrin kera tappamaan Renin, mutta Ren selvisi tästäkin. Ren sai vihdoin kirjeen Aidenilta ja lähetti rakkaalleen vastauksen, jossa hän kertoi tahtovansa Aidenin pysyä Seitsemännen kansan luona oman turvallisuutensa vuoksi. Shawna Darrenin tytär ja Angwyn Eijahin poika ovat yhä lääkäreiden hoivassa, jossa he keksivät suunnitelman pakoonsa.


Corvusassa Leijonan juhlaa vietettiin iloisin merkein, tällä kertaa heillä oli tarpeeksi ruokaakin juhliakseen kunnolla. Corvusassa verrattuna muihin heimoihin on ylipäätään mennyt hyvin, he ovat myös saaneet keltarutto-ongelmaa taantumaan, enää kukaan heimossa ei sairasta sitä, sillä kaikki sitä sairastaneet kuolivat eikä kuolleiden ruumiiden ja tavaroiden poltettua ole tullut uutta tapautta. Alokas Freya Dylanin tytär todisti kouluttajalleen olevansa tarpeeksi hyvä miekkailemaan ollakseen soturi, sillä hän voitti naisten paras miekkailija-palkinnon Leijonan juhlissa. Freya sai tietää kouluttajaltaan, Ben Bladen pojalta, Corvusan heimon suuren salaisuuden: edellinen johtaja oli Benin isä ja hänen rakkautensa Morgan johtajan tytärtä kohtaan tappoi tyttären, teko oli johtanut Benin isän karkotukseen.


Morgassa Joshua Vadrynnin poika yritti saada kidnapatusta Veneficium johtajasta tietoja, ja yritti saada Veneficiumin johtajan lupaavan sodan tullessa luovuttaa tietoja Morgan vastustajista, mutta Veneficiumin johtajan kieltäydyttä Vadrynnin poika päätyi ruoskimaan hänet puolikuoliaaksi. Muutaman viikon kuluttua Veneficiumin johtaja pakeni toisen vangin kanssa. Vadrynnin poika ei ole tehnyt mitään yritystä uudelleenvangita häntä, mutta Morga jatkaa sotavalmistelujaan. Leijonan juhlaa ei vietetty yhtään, koska johtaja tahtoi keskityttää kaikki resurssit sotavalmisteluihin eikä juhliin.


Glacinassa suurin osa heimolaisista on jo Ignacismiin kääntyneitä ja sinne on perustettu ensimmäinen Ignacismin kirkko, jossa vakituisesti asuu moni pappi ja papitar. Glacinakin sai keltaruton taannutettua sairastavien kuoltua, mutta rutto tullaan muistamaan vielä pitkään sen vietyä niin monia henkiä. Leijonan juhla sai uuden käänteen Ignacismin ansiosta, monet näytelmät ja laulut käsittelivät Ignaciousta. Heillä on kuitenkin iso galvyrn-ongelma, jo moni heimolainen on raadeltu kuoliaaksi. He eivät kuitenkaan tiedä, että nämä galvyrnit ovat Seitsemännen kansan koulutettuja leijonia, jotka heidän käskystään hyökkäävät glacinalaisten kimppuun. Heimossa nimitettiin uusi soturi- & viihdyttäjäalokas, Ginger Christianin tytär.


Veneficiumissa johtaja, Lucius Lorenzon poika, kidnapattiin ja vietiin Morgan tyrmiin. Hän tapasi siellä tuttavan menneisyydestä, miehen, joka tappoi hänen siskonsa ja jonka Lucius oli luullut tappaneensa. Saamme selville, että Lucius on syntymältään morgalainen ja hänen oikea nimensä on Cain Sephtisin poika, mutta hän murhattuaan monta morgalaista karkasi veljensä kanssa Veneficiumin heimoon. Lucius tutustui toiseen vankiin, Erwin Judasin poikaan, ja Luciuksen tultua kunnolla ruoskituksi he loivat pakosuunnitelman. Suunnitelma onnistui ja kaksikko pääsi onnistuneesti vapaaksi, jonka jälkeen he saivat tietää tunteistaan toisiaan kohtaan ja jakoivat suudelman. Päästyään takaisin Veneficium leiriin heidät otettiin avosydämin vastaan, vaikkakin Luciuksen tapaaminen veljensä Nikkon kanssa ei ollut kuin elokuvissa. Alaska Anwarin tyttären äiti oli mennyt hulluksi ja tappanut hänen perheensä, mutta Nikko oli pelastanut Alaskan ja hoitanut hänet kuntoon, kaksikon välille oli selkeästi syntynyt jotain heidän suudellessaan. Lucius ja Erwin eivät ole ainoat tulokkaat Morgasta, sillä Maddison Murphyn tytär ryntäsi Veneficiumin leiriin ja hänet siirrettiin vankilaan, jossa hän kertoi Luciukselle tahtovansa olla Veneficiumin heimon jäsen.


Vaeltajista Crewanin kylän johtaja on nähty jo useasti kulkevan Gwathin linnoituksen läpi heimojen puolelle, mutta kukaan ei tiedä miksi hän siellä käy tai mitä hän tekee. Leijonan juhlien takia moni vaeltaja kävi heimoissa laulamassa tai toimimassa muunlaisena viihdykkeenä, tietäen heimolaisten kuluttavan rahojaan hullunlailla juhlissa. Michael Bladen poika ja Rania Roycen tytär ovat vieläkin Ranian jalan takia Veneficiumissa, ja Michael viimein avautui menneisyydestään Ranialle, kertoen olevansa ainoa elossa oleva Kodiakin perillinen. Rania ei ottanut Michaelin avautumista alussa hyvin, mutta muuttui lopulta ymmärtäväisemmäksi.  Nataliya Jacobin tytär törmäsi ei-niin-hyvissä merkeissä menneisyytensä rakkauteen. He sopivat ja alkoivat vaeltaa yhdessä.


Varjomuurilla tapahtui pieni vahinko: carox-lauma teki tunnelin muurin alle ja nyt pelätään niiden tekevän pesän heimojen maille. Varjomuuri lähettää monta partiota päivässä löytääkseen ja tappaakseen caroxit mahdollisimman pian, mutta niistä ei ole vielä näkynyt jälkeäkään, ja kolme Varjoa on jo kadonnut partioista - oletettavasti caroxien takia. Aviya Ignaciouksen tytär on Varjomuurin uusi neuvonantaja Arthurin pojan kuoltua keltaruttoon, mutta moni on kriittinen päätöksestä. Yleensä neuvonantaja on vanhin ja kokenein Varjo, mutta nyt vain jonkun aikaa paikalla ollut nainen on saanut tämän aseman. Juoru kulkee, että syynä aseman saantiin on johtajan ja Aviyan välinen salasuhde.


Seitsemännen kansan keskuudessa on tapahtunut suuria muutoksia. He ennen elivät salassa muilta heimoilta, yrittäen kasvattaa itseään vahvaksi ja suureksi, mutta nyt he tiedottivat olemassaolostaan heimoille. Seitsemäs kansa uskoo terrorisoimalla heimoja herättävän kunnioitusta ja pelkoa itseään kohtaan, joka auttaisi heitä kasvamaan seitsemänneksi heimoksi. Kukaan ei vieläkään tiedä heidän leirinsä olinpaikkaa. Uusin tulokas kansassa on Aiden Williamin poika, jota aloitettiin kouluttaa spesiaalisoturiksi, jotka ovat kansan eliittiä ja toimivat vaarallisimissa töissä. Hän kuitenkin saatuaan tietää Ren Johnnyn tyttären huonosta kunnosta kääntyi huumeiden puoleen. Pian hänen täytyy osallistua spesiaalisotureiden arvokamppailuihin, jossa valitaan spesiaalisotureiden arvojärjestys veristen taisteluiden kautta.


( Päivitetty: 27.03.2018 18:51 )

 - KIRJURI | Kommentoi



⚔ 3. Yhteentörmäyksiä
05.11.2017 13:17 | KIRJURI

Maethir nousi, ampui jousi

Vaikka syksyinen rauha näyttää jatkuvan, heimojen välit kiristyvät huomaamattakin ja ongelmat leviävät heimoissa. Keltarutto tavoittelee uusia heimoja otteeseensa ja Ignacismin levittäjät saapuvat sekoittamaan pakkaa vielä lisää. 

Quercusassa Arisha Rodrickin tytär lähetti sotureita eliminoimaan mutanttisusilauman Muistojen metsästä. He menettivät yhden soturin, ja kaksi loukkaantui vakavasti, mutta muuten selvittiin vähillä vammoilla. Heimolaiset viettivät Syyslaulun juhlaa perinteiseen tapaan rauhallisissa tunnelmissa, sillä mitään erikoisempaa juhlassa ei tapahtunut. Damariza Brandonin tytär selvittelee perhesuhteitaan, ja yrittää samalla pärjätä koulutuksessaan. Hänen isällään on meneillään jotakin omituista.

 

Tenebraessa Jack Eijahin poika on asettanut Morgan rajalle tarkan vartioinnin rajakahakan jälkeen. Ruokaa on myöskin jouduttu säännöstelemään enemmän, sillä se vain vähenee ja vähenee. Lääkärin talolla Sophian hoivissa selvitellään Renin raiskatuksi joutumista, ja ilmenee, että tämä ei voi saada lapsia. Nathania Darrelin tytär luo suhteita muihin alokkaisiin koulutuksensa edistyessä. Syyslaulun juhlaa vietettiin rauhallisissa merkeissä.

 

Corvusassa heimon ruokatilanne on parempi, sillä he saivat yllättävää avustusta Veneficiumin heimolta. Amber Williamin tytär säästelee ruokaa kuitenkin vielä kaiken varalta, ja Syyslaulun juhlaa vietettiin niukoin antimin. Johtajan erikoiset öiset vierailut jonnekin päättyivät myöskin, eikä hän selittänyt niitä enemmän kenellekään. Heimon elämä on palannut kuitenkin normaalimmaksi nälänhädän helpotuttua. Ingacismi on levinnyt Corvusaan sitä levittävien vaeltajien mukana, mutta samaan aikaan myös keltarutto on levinnyt heimoon.

 

Morgassa Joshua Vadrynnin poika jatkaa edelleen tyranniaansa. Kultaisen kaartin hampaisiin on joutunut jo monia, jotka ovat salaa yrittäneet saada ihmisiä kääntymään johtajan hampaisiin. Jokaisen kohtalona on ollut kuolema. Sitä pelätessään ihmiset eivät uskalla sanoa mitään johtajaa vastaan, ja heimo elää katkeran pelon alla. Johtaja ei ole huolehtinut lievästä ruokaongelmasta, jonka takia ruoka vähenee jatkuvasti. Syyslaulun juhlaa vietettiin tunnelmaan pääsemättä, eikä kukaan tainnut nauttia juhlasta, paitsi johtaja ja hänen suosiossaan olevat henkilöt. Heimon vanki, Cayden Anthonyn poika, ei ole kertonut johtajalle mitään tietoja, ja näin ollen istuu vankilassa edelleen.

 

Glacinassa Grea Juanin tytär, ylilääkäri, on joutunut kokeilemaan kaikkea erikoistakin keltaruttoa vastaan. Vähän aikaa sitten hän viimeinkin löysi erään kasvin, jolla saattaa olla edes pieni parantava vaikutus keltaruttoon, mutta vielä ei ole löytynyt ainetta, joka tämän kasvin kanssa parantaisi keltaruttoa tehokkaasti. Lääkärit ovat kuitenkin onnistuneet kasvin avulla hiukan hillitsemään taudin leviämistä. Ignaciouksen seuraajia heimosta löytyy nykyään vaikka kuinka paljon, sillä moni on kääntynyt siihen seuraten ensimmäisiä liittyneitä.

 

Veneficiumissa Lucius Lorenzon poika jatkaa johtajuuttaan siitä huolimatta, että moni epäilee häntä yhä. Asiaa ei auta, että johtaja tuo maethirin nimeltä Àlywah heimoon hoidettavaksi. Maethirilla huhutaan olevan tärkeää tietoa, mutta Lucius ei ole paljastanut sitä. Àlywahin karkotus ei ole Luciukselle vaihtoehto, vaikka moni sitä vaatiikin, sillä maethir on Luciuksen entinen kihlattu. Lucius kohtaa monta kertaa Alaska Anwarin tyttären, alokkaan, jonka viimeisin tempaus oli tuoda heimoon cervus lemmikikseen. Luciuksen kerrottua hänelle cervusin vaarallisuudesta ja epäsopivuudesta ihmisten lähelle, Alaska karkasi suutuksissaan. Hän kuitenkin palasi leiriin tultuaan järkiinsä, ilman cervusiaan. Morgalaiset kidnappasivat Luciuksen. Ignacismi on myöskin rantautunut heimoon vaeltajien mukana.

 

Vaeltajien keskuudessa Michael Bladen poika pelasti Rania Roycen tyttären, mutta tämän huonon kunnon takia hänet piti viedä Veneficiumiin hoidettavaksi. Michael tunnisti heimon johtajan, Lucius Lorenzon pojan vanhaksi vaeltajakumppanikseen. Michael ja Rania juhlivat syyslaulun juhlaa, mutta Rania ei enää kestänyt Maethireja ja pakeni metsään. Michael lähti hänen peräänsä.

 

Varjomuurilla Aviya Ignaciouksen tytär on jatkanut uskonsa levittämistä, mutta se ei ole enää oikein saanut tuulta siipiensä alle. Osa kylmistä Varjomuurilaisista on kuitenkin kääntynyt hänen seuraajikseen, ja muutama vaeltaja, jotka seurasivat Aviyaa Varjomuurille, ovat lähteneet viemään uskonnosta sanaa eteenpäin. Aviya on itse jääny johtamaan uskontoaan Varjomuurille, missä häntä kuitenkin osa katsoo hiukan karsaasti.


( Päivitetty: 04.02.2018 18:37 )

 - KIRJURI | Kommentoi



⚔ 2. Askelia kohti ..?
13.09.2017 18:44 | KIRJURI

korppi kieli, kyynel vieri

Pitkittynyt vaitioloaika ja rauha jatkuu, mutta sotaisia askelia on otettu. Morga ei ole paljastanut suunnitelmiaan, tai tehnyt mitään suurta liikettä. Kuitenkin uusia, yhtä vakavia ongelmia on syntynyt heimojen keskuudessa.

Quercusassa kaikkien suruksi, Aginda Lothiaksen tytär on kuollut. Hän siirtyi tuonpuoleiseen rauhallisesti unissaan. Agatha Garretin tytär nousi lääkäriksi pian Agindan kuoleman jälkeen, ja on innoissaan uudesta toimestaan, vaikkakin suree kouluttajansa kuolemaa. Muistojen metsässä sijaitseva mutanttisusilauma on paikannettu - ne pitävät pesäänsä sen itäisessä osassa. On vain ajan kysymys, milloin johtaja lähettää joukon sotureita eliminoimaan uhan.

Tenebraessa suurin ja huolestuttavin tapahtuma on ollut rajakahakka Morgan kanssa, jossa kolme soturia kuoli ja yksi katosi, jättäen vain Aiden Williamin pojan eloon. Kaiken lisäksi kuolleiden muistoa loukattiin kaivertamalla heidän otsiinsa suuret M-kirjaimet. Jack Eijahin poika pitää nykyään Morgaa vakavana ja todellisena uhkana, ja on suunnitellut tarkkaa vartiointia Morgan rajalle. Aiden Williamin poika sekä Ren Johnnyn tytär jakoivat herkän hetken, kun Aidenin saatua tietää Renin viiltelystä, nainen tunnusti rakkautensa ja pari jakoi ensimmäisen suudelmansa. Ren teki jalon teon, mutta pian sen jälkeen kiivastui Aidenille ja katosi hevosensa kera metsiin moneksi päiväksi, jossa joukko miehiä hyökkäsi hänen kimppuunsa. Aiden paniikkikohtauksensa jälkeen tapaa yllättävän vieraan. Nathania Darrelin tytär nimitetään varajohtajan koulutettavaksi, ja pian tyttö jo joutuu ongelmiin taistellessaan Nadia Johnin tyttären kanssa, joka johtaa Nadian tippumiseen rotkoon. Kuitenkin Nathania ovelasti välttää tuomion murhasta valheillaan.

Corvussassa on syntynyt ongelma: ruokaa ei ole riittävästi. Ruokaa on nyt rajoitettu yhteen ilmaiseen ateriaan päivässä kaikilta muilta, paitsi lapsilta ja imettäviltä äideiltä. Amber Williamin tytär jatkaa öisiä matkojaan, mutta muutama on alkanut ääneen kyseenalaistaa heimon johtajan aikeita. Amber ei ole vielä antanut julkista lausuntoa syytteistä. Kuitenkin hän on tehnyt jotain. Amber aikoo lähettää kokoontumiskutsun heimon johtajille, jossa hän pyytää apua ruokapulaan.

Morgassa Joshua Vaddrynnin poika jatkaa tyranniaansa. Hän on nimittänyt suojakseen Kultaisen kaartin, joihin kuuluu kuusi valittua luottosoturia, joiden päätehtävänä on suojella, sekä palvella johtajaansa. He ovat miehet, jotka tekevät johtajan veriset likaiset työt. Yksi kaartilaisista kuitenkin johdatti partion liian lähelle Tenebraen rajaa, johtaen taisteluun joka maksoi muutaman elämän. Karran Friikan poika oli ainut morgalainen, joka murhattiin. He ottivat vangin tenebraelaisista, Cayden Anthonyn pojan, jonka tenebraelaiset luulevat kuolleen.

Glacinassa keltarutto jatkaa tuhotöitään, parannuskeinoa ei ole vieläkään löydetty.  Johtaja sai korpilla kirjeen luotettavalta lähteeltä, jossa vihjattiin tenebraelaisten teosta. Hän harkitsee heimojen kutsumista koolle, sillä hän epäilee tenebraelaisten murhanneen soturin ja alokkaan Glacinasta. Uuden uskon, luonnon jumalan Ignaciouksen sanoma on saavuttanut glacinalaiset. Ignaciouksen seuraajat ovat tulleet levittämään uskontoa, ja moni glacinalainen on kääntynyt uskon puoleen keltarukon tuoman epätoivon myötä.

Veneficiumissa Thomas Ianin poika on syrjäytetty. Kaaosta luo, että uusi johtaja ei olekaan varajohtaja, vaan huippuälykäs, hieman outotapainen nuori soturi. Lucius Lorenzon poika hankkiutui sanoin eroon vanhasta hajamielisestä johtajasta, ja on päässyt nopeasti heimolaisten suosioon. Tietysti vallanvaihtoon liittyy aina muutama protestoija, mutta yleisen mielipiteen mukaan Lucius tulee tuomaan onnea ja vaurautta heimolle. Luciuksen oli jalomielisenä tarkoitus antaa Thomasin siirtyä vanhusten joukkoon, mutta Thomasin vihamiehet raa'asti tappoivat hänet. Lucius on jo lyhyen hallintoaikansa aikana löytänyt ratkaisun heimon ruokaongelmaan, suuri galvyrn-lauma on tapettu, joka oli syypäänä riistan vähyyteen. Kuitenkin Luciuksen johtajankyvyt pääsevät heti testiin: Keltarutto on levinnyt Veneficiumiin. Alaska Anwarin tyttärestä tehtiin alokas, ja nainen yrittää selviytyä koulutuksestaan kahteen ammattiin, kahden hyvin erilaisen kouluttajan kanssa.

Vaeltajista Rania Roycen tytär sekä Michael Bladen poika ovat vihdoin lähteneet Varjomuurilta. Kuitenkin ennen lähtöään, Michael lahjoitti Ranialle laittomasti hankitun kellon, ja kohtasi entisen rakastettunsa. Saatuaan selville totuuden heidän erostaan ja Emylynan aikeista karata Varjomuurilta, Michael on ollut allapäin ja sekavassa tilassa. Rania sekä Michael pääsivät Veneficiumin alueelle, jossa Ranian kimppuun hyökättiin hänen vedenhakureissullaan. Nainen taisteli viimeisillä voimillaan, mutta roistot lopulta voittivat - mitä naiselle käykään? Täysin muualla, Varjomuurin eteläisellä puolella, Nataliya Jacobin tytär törmää toisiin vaeltajiin ja käyttää heidän vieraanvaraisuuttaan hyväkseen. Hänen vietettyään tarpeeksi kauan aikaa vaeltajien seurassa, jättää hän heille ikävän yllätyksen, nimittäin villinä leimuavan tulipalon.

Varjomuurille on saapunut erikoinen henkilö. Keltapukuinen nuori papitar, Aviya Ignaciouksen tytär on alkanaut saarnata luonnon jumalasta Ignaciouksesta. Kukaan ei tiedä mystisen naisen oikeista alkuperistä, mutta hän kertoo olevan jumalansa lähettiläs. Vaikea uskoa, mutta Aviya on saanut paljon suosiota kylmäsydämisten Varjojen joukosta. Uskonto on täysin uusi, vaikkakin nainen vannoo usean vaeltajan jo seuraavan Ignacismiä.


( Päivitetty: 04.02.2018 18:34 )

 - KIRJURI | Kommentoi



⚔ 1. Rauhan aikaa
03.08.2017 17:04 | KIRJURI

  Tähän mennessä tapahtunut...

Heimojen elo on ollut kohtuullisen rauhallista - sotia tai rajakahakoita ei ole tapahtunut. Näin pitkä hiljaisuus ja rauha tuntuu kuitenkin liian hyvältä ollakseen totta. Kommunikointia toisten heimojen välillä ei ole tapahtunut, viimeisin kokoontumiskutsu oli yli vuosi sitten. Varsinkin Morgan heimo on ollut epäilyttävän hiljainen, mutta Veneficiumin heimon soturit ovat nähneet heitä kaatamassa vähiä puitaan ja viemässä niitä kohti heidän kivilinnaansa.

Quercusassa heidän päälääkärinsä Aginda Lothiaksen tytär on sairastunut vakavasti. Lääkärit varautuvat jo hänen kuolemaansa, ja hänen lähimmäisensä rukoilevat jumalilleen.. Arisha Rodrickin tytär on keskellä ongelmaa - Muistojen metsästä on löytynyt mutanttisusilauma, joka on epäonnekkaita quercusalaisia raadellut ja tappanut. Lauman pesää ei kuitenkaan ole vielä paikannettu, olisi suuri riski lähettää partio tutkimaan metsää. Kun yksittäisten heimolaisten tapahtumista puhutaan; Damariza Brandonin tytär on nimitetty soturialokkaaksi, ja hän koulutuksensa sivussa löytää lisää tietoa perheestään isänsä päiväkirjan avulla. Kokkialokas Lilian Arvinin tytär suree ammattivalintaansa, mutta löytää huvitusta pienien pilojensa myötä. Hän onnistui sytyttämään ruokatalon keittiön tuleen, rangaistukseksi tästä hän pääsi rakentajien seuraan uudelleenrakentamaan sitä.

Tenebraessa on ollut hektistä. Johtajan pojan alokkaaksi nimityksen jälkeen asiat ovat menneet alamäkeen, ja ikäviä juoruja on kuultu johtajasta. Hänen poikansa murhasi kouluttajansa liittoutuen kouluttajansa uhrin - Shawna Darenin tyttären kanssa. Kaksikko rangaistiin Varjomuurille, mutta rangaistukseen Angwynille kuului myös yksityinen kidutussessio isänsä kanssa. Angwyn ja Shawna syventävät suhdettaan lääkärin talolla avautuen toisilleen. Ren Johnnyn tyttären alokasnimityksen jälkeen tyttö törmäsi Aiden Williamin poikaan, ja löysi miehestä apua ongelmaansa. Pari ei aloittanut suhdettaan oikealla jalalla, mutta yhteisten hetkiensä jälkeen kaksikko on tullut läheisemmäksi. Renin taistellessa menneisyytensä traumojen kanssa, Aiden sai vihjeen nuorelta viihdyttäjänaiselta hänen isästään, jonka hän luuli olleen kuollut. Molemmista nimitettiin soturi, mutta Aidenin sopiessa treffit toisen naisen kanssa Ren tuntee olonsa hylätyksi ja purkaa oloaan itsetuhoisiin tekoihin. Ethel Tobyn tytär menehtyi pudotuksesta. Yksi kokeneista sotureista on nähty lukemassa epäilyttäviä papereita, joissa komeilee Morgan sinetti.

Corvusassa on eletty hiljaiseloa, corvusalaiset ovat olleet yleisesti tyytyväisiä ja hyväkuntoisia. Amber Williamin tytär on kuitenkin nähty poistuvan öisin heimosta mutanttikorpillaan - Mitä nainen tekee? Heimon ruokavarastot näyttävät vähentyvän huolestuttavaa tahtia, riistaa on ollut normaalia vähemmän ja sato ei ole ollut niin tuottoisaa kuin odotettiin. Varajohtajalle on annettu Freya Dylanin tytär koulutettavaksi, jolla vaikuttaa olevan epätoivoinen ihastus nuoreen kouluttajaansa. Kaksikolla on ollut hetkensä, mutta varajohtaja on täynnä salaisuuksia.

Morgassa Joshua Vadrynnin poika on pitänyt kovaa kuria morgalaisten parissa. Suurin osa elää pelossa johtajan tyrannian alla, hän on luvannut jokaisen häntä uhmaavan joutuvan teloitettavaksi. Johtaja unelmoi valtansa laajentamista toisten heimojen alueille, ja on sen kannalta saanut seuraajia. Johtaja on määrännyt taistelukoulutuksen normaalia tiukemmaksi ja rankemmaksi - joitain alokkaita jopa kuolee harjoituksissa. Rakentajat vahvistavat linnaa ja sitä ympyröiviä muureja, ja takovat kovaa vauhtia haarniskoja ja miekkoja.

Glacinassa vaarallinen tauti on alkanut levitä, se on ansainnut jo kymmeniä kuolonuhreja. Tautia nimitetään "Keltarutoksi", keltaisten ulkonevien näppyjen mukaan joita ilmestyy kasvoille ja kämmenille. Grea Juanin tytär ja muut lääkärit yrittävät epätoivoisesti löytää parannuskeinoa, ennen kuin tauti leviää liian pitkälle. Madeleine Kiranin tytär sai koulutettavakseen Angeliah Branin tyttären, mutta molemmat menehtyivät Angeliahin nimityksen yönä. Syytä kuolemaan ei tiedetä, naisten veriset ruumiit oli löydetty seuraavana päivänä heidän leiristään. Jotkut epäilevät, että tenebraelaisilla oli sormensa pelissä.

Veneficiumissa ruokatilanne on todella huono. Sato oli odotettua paljon pienempi, ja riista tuntuu kadonneen. Thomas Ianin poika harkitsee vakavasti avun pyyntöä toisilta heimoilta, mutta itsepäisyytensä myötä ei vielä ole sitä tehnyt. Usea veneficiumlainen arvostelee vanhan miehen hallintoa, ja odottaa hänen väistymistään innolla. He pelkäävät Morgan heimon hyökäävän, eivätkä usko johtajan pystyvän puolustamaan heimoaan. 

Vaeltajista Michael Bladen poika pelasti Rania Roycen tyttären karhun kynsistä, ja heidän tutustuessaan toisiinsa parivaljakko kidnapataan, ja lähetetään taisteluun Tuskien järven vaeltajakylään. Michael julisti johtajan kuolleeksi kannatellen hänen päätään, itse parvekkeella seisten. Kylässä Michael saa tietoa eräältä mieheltä hänen velipuolestaan, jonka sanotaan olevan Corvusan varajohtaja. Pienien ongelmien jälkeen Michael ja Rania lähtevät matkalle kohti Corvusaa. Vaeltajakylissä on muuten ollut rauhaisaa.

Gwathin linnoituksessa asiat ovat sujuneet kuten pitääkin. Resursseja toimitetaan heimoille ja Varjomuurilla partioidaan. Vieraita on ollut normaalia enemmän, ja  viimeisen huoneen vierastalossa varasivat kaksi vaeltajaa, Michael ja Rania. Michael tapasi linnoituksessa vanhan tuttunsa, jolla vaikuttaa olevan jokin synkkä salaisuus. Mies kavuttuaan Varjomuurille näki epäilyttävän hahmon, kuka hän mahtaa olla?

 


( Päivitetty: 04.02.2018 18:33 )

 - KIRJURI | Kommentoi


RSS


 

 
 
©2018 Uutiset | Tυℓєναιѕυυ∂єη Hєιмσт - suntuubi.com