Emme vastaa enää tämän sivun viesteihin yms, lähettäkää ne uusille sivuille!
Mainokset
Älä mainosta vieraskirjaan, tämä paikka on sitä varten. Huolehdi itse mainostesi asiallisuudesta. Mieti, onko järkeä kirjoittaa romaania, jota kukaan ei jaksa lukea. Ylläpito ei vastaa mainoksiin.
Kemen orjuus loppuu aivan yhtä yllättäen, kuin Erendahin elämä miehensä talossa. Kummallekin annetaan äkkiä vapaus, jota he eivät ole koskaan osanneet itse tavoitella. Toisissa olosuhteissa se saattaisi olla tarinan loppu, mutta Keme ja Erendah eivät pääse niin helpolla. Vääjäämättä, tähti tähdeltä, he lähtevät ajautumaan toisiaan kohden samalla, kun kumpikin joutuu tahollaan oppimaan, ettei uuden maailman sääntöihin ei ole helppo tottua. Vapaudesta tai elämästä kiinnipito ole lainkaan sen itsestäänselvempää kuin ennenkään.
"Kaikki meidän aurinkomme" (kertomus, jonka kuvauksen luit juuri) syntyy luku luvulta Katvealueelle, samalla kun sen oheen liittyy muita, lyhyempiä ja pidempiä tekstejäni. Ota kuppi kuumaa ja paneudu hetkeksi tarinan ääreen, olet lämpimästi tervetullut.
Katsoin tuota kymmenen metrin päässä olevaa suurta koiraa kauhuissani. En ollut eläessäni nähnyt yhtäkään toista, jolla olisi ollut ainakin karhun kokoinen vartalo ja kiiluvan punaiset silmät. Matala muriseva ääni kumpusi tuosta suuresta olennosta ja se näytti aikovan hyökätä. Puntaroin mitä mahdollisuuksia minulla olisi. Ei mitään. Katsoin vain kauhuissani kun olento alkoi lähestymään minua hitain askelin ja paljastaen sapelin terävät hampaansa.
Yhtäkkiä puu heilahti hieman ja samalla hetkellä kun minä ja tuo otus käännyimme katsomaan mikä se olisi voinut olla, sieltä hyppäsi, joku ihminen kirkkaan oranssissa paidassa, suoraan valtavan koiraotuksen selkään. Tuo sivalsi olentoa kädessään olevalla miekalla ja siinä samassa tuo muuttui keltaiseksi pölyksi. Katsoin vierasta henkilöä, ruskea tukkaista poikaa hämmentyneenä ja järkyttyneenä. Mitä oli tapahtunut?
”Hei, ootko sä kunnossa?” poika kysyi, ”mä oon Ryan, Hermeen poika, ja tulin saattamaan sut turvaan.” Katsoin toista ja kysyin hämmentyneenä:
”Minne?”
The Secrets And Revenge on suomenkielinen Percy Jackson-sarjaan perustuva eli Rick Riordanin luomaan maailmaan luotu foorumipohjainen roolipeli.
Pelin aikajana lähtee vuodesta 2020, noin kymmenen vuotta Gaian voittamisen jälkeen. Kaikki on pitkään hyvin ilman sen suurempia ongelmia, mutta sitten lausutaan uusi suuri ennustus. Milloin se toteutuu?
Roolipeli on aloittelijaystävällinen eli tänne voivat tulla pelaamaan niin aloittelijat kuin konkaritkin.
Tervetuloa!
Kävelet yöllä metsäpolkua pitkin. Kuulet aavemaista susien ulvontaa takanasi. Hetkinen, siis edessäsi, tai siis susien ulvontaa kuuluu kaikkialla ympärilläsi. Olet menossa takaisin, kunnes tajuat, että takanasi seisoo susi. Tämä ei kuitenkaan ole vihainen, vaan katsoo sinua ystävällisesti sinisillä silmillään.
"Tervehdys ystäväiseni! Olen Lean Alfa, haluaisitko ottaa haasteen vastaan?" susi sanoo. Mietit hetken.
"Minkä haasteen?" kysyt. Lean Alfan taakse ilmestyy valkea susi. Tämän jälkeen paikalle saapuu kolmaskin. He kaikki katsovat sinua aavemaisesti.
"Liittyä meihin. Se on sinun valintasi ystäväiseni", valkea susi sanoo.
Niin! Otatko haasteen vastaan? Kristallisudet on uunituore susi tarinaroolipeli, joka on jälleen avannut ovensa pitkän hiljaiselon jälkeen. Käyppä kurkkaamassa!:3
Kiinnostavatko novellit, pidemmät jatkotarinat, kirja-arvostelut tai -esseet?
Ajatusteni romukopasta löytyy sekalainen kokoelma kaikkea edellä mainittua ja enemmänkin. Aiheet pyörivät ihmissuhteiden, soturikissojen ja fantasian ympärilllä. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus laajentaa valikoimaa myös rikoskirjallisuuteen ja jännitykseen.
Oletko odottanut Tylypahkan kirjettä? Nyt sinulla on mahdollisuus luoda oppilas ja kirjoittaa taianomaisista koulupäivistä ja huispausotteluista toisten tylypahkalaisten kanssa! Hahmosi voi auttaa tupaansa voittamaan tupamestaruuden, tai päästä luokkansa kympin oppilaaksi! Tuore Tylypahka-roolipeli Sectumsempra ottaa mielellään vastaan innokkaita, uusia oppilaita.
Kaipaatko roolipelillesi pelaajia, virtuaalitallillesi hoitajia tai samanhenkisiä ihmisiä lukemaan blogiasi? Listaa sivusi jo vuodesta 2011 aktiivisesti toimineeseen sivulistaus Ensembleen!
ervetuloa Felix Felicikseen, versioon Tylypahkasta, jossa kirjoitat tarinoita elämästäsi Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa! Tule mukaan tekemään läksyjä, roolipelamaan tapahtumissa, kisaamaan tupa- ja huispauspokaaleista ja keräämään suklaasammakoita haasteiden avulla. Ylläpito on aktiivista ja apua saat kysymällä.
Pentutarhassa leikkivä pentu, soturin taitoja opetteleva oppilas, taistelukentillä taisteleva soturi, rohkea parantaja vaiko viisas päällikkö? Kohtalon Kynsissä on monia polkuja, minkä niistä sinä valitset? Valitsetko pimeän polun murhaajan tiellä, vaiko valoisan klaanikissan tien? Tuleeko sinusta kenties legendaarinen soturi -vai muistetaanko sinut vain yksittäisenä petturina? Tuletko olemaan valloittaja vai se, joka alistuu kohtaloonsa? Valitse polkusi, luo kissasi ja lausu sanat "Veri on kohtalomme oikeus kyntemme" -ja näin sinusta tulee oikea soturi.
Etsitkö virtuaalista Tylypahkaa? Potterkoulu on juuri se mitä etsitkin. Koulumme kaipaa kipeästi liittyjiä. Haluatko kirjoittaa tarinoita koulusta, ansaita kaljuunoita ja tupapisteitä, ostaa tavaroita kauppakylistä ja olla osa yhteisöä, joka on kiinnostunut Harry Pottereista? Tämä kaikki on mahdollista Potterkoulussa, odotamme pöllöäsi!
En ole ylläpitäjä, mutta minulla on lupa mainostaa!
Pentutarhassa leikkivä pentu, soturin taitoja opetteleva oppilas, taistelukentillä taisteleva soturi, rohkea parantaja vaiko viisas päällikkö? Kohtalon Kynsissä on monia polkuja, minkä niistä sinä valitset? Valitsetko pimeän polun murhaajan tiellä, vaiko valoisan klaanikissan tien? Tuleeko sinusta kenties legendaarinen soturi -vai muistetaanko sinut vain yksittäisenä petturina? Tuletko olemaan valloittaja vai se, joka alistuu kohtaloonsa? Valitse polkusi, luo kissasi ja lausu sanat "Veri on kohtalomme oikeus kyntemme" -ja näin sinusta tulee oikea soturi.
Horizon on pienimuotoinen, kirjoittamiseen perustuva sivusto. Liittyneille on tarjolla kaikkea mukavaa, kuten säännöllisesti vaihtuvat kirjoitustehtävät, erilaiset tapahtumat, kirjavinkit sekä mahdollisuus saada kommenttia omaan tekstiinsä ylläpitäjältä sekä muilta kirjoittajilta. Tervetuloa tutustumaan!
Kaipaatko normaalia soturikissoilla roolipelausta hyvässä seurassa? Siinä tapauksessa Hopeinen henkäys on oikea paikka sinulle! Tervetuloa roolipelaamaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Otamme avosydämin kaikki uudet pelaajat vastaan, joten ethän jännittä laittaa viestiä!
Tule mukaan yhteen suntuubin pitkäikäisimmistä hoitoloista! Kissahoitola Mouruposki on ihana, vuodesta 2010 toiminut yhteisö, jonne jokainen on tervetullut kirjoittamaan omia tarinoitaan! Koppaa mukaasi hupsu kissa ja painele mukaan Mouruposken maailmaan.
Territory on vuoden 2017 keväällä perustettu post-apokalyptinen tarinaroolipeli, jossa pääset ihan itse astumaan reviirille, nappaamaan aseesi ja lähtemään mukaan itsetuhoiseen sankarijoukkoomme - roolihahmosi on ainut kilpesi, älä tapa sitä. Tervetuloa piskuiselle saarelle, jossa zombit yrittävät syödä jalkasi aamupalaksi ja pääsi päivälliseksi.
Haluaisitko tehdä muutakin kuin vain katsoa tarinoita,kirjoittaa ja roolipelata kissoilla? Stars Omenissa se on mahdollista. Nyt uudelleenavajaisten kunniaksi soturikissaroolipelin puolella ensimmäiset 10 liittyjää saavat tilaisuuden luoda kaksi kissaa heti alkuun. Lisäksi NPC hahmoja on myynnissä, ja edellisen ylläpitäjän hahmoja.
>>Nuori Myrsky katseli ystäviensä kanssa valtavaa järveä. "Täällä meidän on asuttava, kunnes koiramyrsky meidät saavuttaa!" hän lausahti. Neljä koiraa lähtivät erilleen. Kukin omaan suuntaansa. Liekehtivän Järven neljä laumaa ovat syntyneet.<<
Liekehtivä Järvi on vuonna 2017 perustettu Selviytyjät-kirjasarjaan perustuva vieraskirjapohjainen tarinaroolipeli! Kirjat ovat jo historiaa, ja nyt sinä voit luoda oman hahmosi! Tervetuloa Liekehtivään Järveen!
~Yp Harmaahaltia
Kirjavia pöllöjä, kellastuneita pergamentteja, koukeroista kirjoitusta. Taikasauvoja, velhonkaapuja, puuskuttavia pikajunia. Jyhkeitä linnoja, satoja portaikkoja, tutkimattomia tiluksia. Opiskelua, kolttosia, ystäviä ja vihollisia. Arkea ja juhlaa täynnä taikaa. Kaikkea tätä on Tylypahka.
Tervetuloa tarinaroolipeliin, joissa paitsi kehityt kirjoittajana, myös tutustut uusiin Potter-ihmisiin ja pidät hauskaa virtuaalisessa Tylypahkassa!
"Tervetuloa jo 18.10.2013 alkaen toimineeseen koirapeliin, joka kantaa tällä hetkellä nimeä Skylion! Voit ostaa koiria, kilpailla niillä, kasvattaa niitä ja nousta parhaaksi koirankasvattajaksi! Jos yhtään pidät koirista, suosittelemme lämpimästi lukemaan sivulta Toiminta löytyvät ohjeet läpi ja lähettämään liittymislomakkeen. Otamme vastaan niin nuoria kuin vanhoja pelaajia. Jos itselläsi ei ole aikaa liittyä tai et halua, voit aina silti laittaa vieraskirjaan tai jopa chattiin viestiä."
>> Kylmyys iski naaraskissan luihin ja ytimiin. Kylmä vesi kietoutui kissan ympärille ja veti hänet syvyyksiin, vaikka naaras huusi apua, kukaan rannantörmällä ei tehnyt mitään auttaakseen. <<
Pimeys laskeutuu pian neljän muinaisen klaanin ylle, eikä se tarkoita hyvää kellekään klaanin jäsenelle. Lisäksi vasta luotu soturilakikaan ei ole kaikkien mieleen. Mitä tapahtuu, kun petos kohtaa rakkauden ja parhaat ystävät ovatkin oikeasti viholliset?
Tervetuloa vuonna 2015 perustettuun tarinaroolipeliin, joka avasi uudelleen ovensa pitkän tauon jälkeen! Otamme aloittelijoita kuin konkareita vastaan. ^^