Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

QUERCUSA | TENEBRAE | CORVUSA | MORGA | GLACINA | VENEFICIUM

 VARJOMUURI | VAELTAJAT

Quercusan heimon tarinat

 

Vuodenaika: Talvi

Sää: Quercusan heimon alueella on pilvistä, välillä sataa vettä ja on viileää.

Ruokatilanne: Ruokaa on riittävästi.

Seuraava juhla: Lohikäärmejuhla (5.3-11.3.2018)

Tiedot päivittyvät kuukausittain.

 

Tästä pääset Quercusan heimon sivulle

 1  2  3  4  >

Nimi

Kotisivut

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on yhdeksän miinus kolme?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Alma Alfien tytär

22.02.2018 21:36
Elly hymyili vielä säteilevästi, ja sanoi: "Minun pitää mennä hoitelemaan asioita. Voit kierrellä rauhassa varjomuuria. Älä mene toisten tielle." En ole kakara, joten miksi hän käyttäytyy kuin äiti? "Olen alokas, en kakara." Sanoin viileästi. Hän vain katseli minua, kunnes lähti. Elly oli outo, enkä tajunnut mitä tämä halusi. Unohdin hänet ja aloin silmäillä uudestaan huonetta.
Katselin miestä, joka kuurasi lattiaa. Miehestä saattoi huomataa heti, että tämä oli aliarvoinen. Kaikki jotka olivat huoneeseen tulleet olivat katsoneet miestä ankarasti. Ja mies vain jatkoi työtäänsä."Anteeksi, mutta onko täällä jossain nahkaa, tai muuta vastaavaa?" Kysyin mieheltä. Mies hätkähti, katsoi minua varmistaakseen puhuttelinko häntä. Nyökkäsin että kysyin häneltä. Mies alkoi puhua."Niitä on toisessa kerroksessa. Oikeassa ovessa lukee nahka ja langat." Nyökkäsin taas, tällä kertaa kiitokseksi. Kapusin alas sängystä ja menin ruskeasta ovesta ulos.
Mies jatkoi kaikessa rauhassa työtäänsä.
Varjomuuri oli iso. Monet ravasivat käytäviä pitkin, toiset hitaammin jotkut nopeasti. Paikka oli täynnä touhua ja kiirettä. Kesti kauan löytää kiviset portaat ylempään kerrokseen.
Moni puhui ongelmasta, joka oli ilmennyt. En saanut selville mikä ongelma, mutta se on iso.
Löydettyäni viimeinkin oikean oven, puuskahdin ilosta. Olin mennyt aluksi väärään suuntaan ja kaiken kukkuraksi olin meinata törmätä varjomuurin johtajaan. Olin onnekas kun en törmännyt.
En tiennyt, mitä varastossa tekisin. Siellä oli kaksi kertaa vähemmän nahkaa ja villaa. Siellä lemusi veri. Tunnelma oli ärtyisä tunkkauden takia. Äitini olisi osannut tehdä paikasta kotoisamman. Äiti. Äitihän katosi täällä. Ehkä joku tietäisi, minne tämä meni. Varasto ei jaksanut kiinnostaa. Menisin etsimään sen joka tietää minne äiti meni.
Monet vastasivat:En edes tunne koko tyyppiä! Mutta viimein löysin sätkiltä haisevan miehen, joka tunnisti nimen.
"Jaa, en kyllä tiedä minne se meni mutta tiedän että se petti täällä enemmän väkeä, kuin koko saari yhteensä. Ja se oli kyllä aikamoinen. Kidutti suurimpaa osaa, joitten kanssa se oli harrastanut seksiä. Se vaan pani ja kidutti. Se läksi pakoon, kun sen kiduttamat uhrit löydettiin. Se oli hyvä hurmaavaan, ei ihme koska sillä oli hyvä peppu. Jos näkisin sen lapsen, niin tappaisin sen. Maailma ei tartte sellaisia ihmisiä." Mies lopetti.
Suutuin. "Arvaa mitä? Oon sen tytär." Mies mittaili minua katseellaan ja tuhahti. "Et pystyis siihen. Sulla ei ole kunnon peppuu ja muutenkin, kasvosi näyttävät vääristyneiltä."
Tuijotin miestä. Sanoin takaisin. "Itse et saisi naista, saati sitten pesää." Mies vain tuhahti ja jatkoi savukkeen polttamista. Marssin vihaisesti pois.
Äitini ei ole mikään petturi. Aion selvittää asian koruni ansiosta. Eikä kukaan voi estää minua.


Nimi: Alma Alfien tytär

21.02.2018 21:05
Paska. Olisi pitänyt mennä jo leiriin aikoja sitten. En näe mitään. Taivas on pilvien peitossa, joten kuun valostakaan ei ole toivoa. Taidan olla muistojen metsässä. En ole siitä kumminkaan varma. Kaikki pedot tulevat öisin esiin ja minulla on vain kivimiekka, sekin pölyn peitossa.
Yö sai kaikki puskat näyttämään pelottavilta. Mitä jos siellä olisi mutanttisusi? "Rauhoitu." Sanoin itsekseni. En rauhoittunut.
Puskista alkoi kuulua ääniä. Aloin perääntyä askel askeleelta. Sydän hakkasi. Halusin olla missä tahansa muualla, kuin täällä. Puskasta astui esiin Crewani. Sen pitkässä nokassa oli hiukan verta. "Onneksi kaverisi eivät ole täällä." Sanoin linnulle. Kuin vastaukseksi, lintu näytti hymyilevän ilkikurisesti. Se kirkui hirvittävällä äänelläänsä kovaa. Taivas tuntui pimenevän entisestään. "Vittu, nyt tuli kuolema." Harvoin kiroilen, mutta nyt kun taivas täyttyy Crewaneista, niin mitä muuta tulisi sanoa? Hiki alkoi nousta otsalle. Lintujen kynnet olivat valmiina seivästämään ihoni tuhansiksi palasiksi. Niiden silmät paloivat ilkeästi.
Maassa oleva crewani näytti vikuillevan minua hymy suussa, kuin sanoen:"Noh. Oletko valmis kuolemaan?"
Se kajautti taas sotahuudon ja kaikki linnut aloittivat syöksyn minua kohti. Aloin juosta. Voikun olisi tulta. Olin typerä, kun tulin koko retkelle ilman mitään suojaavaa. "Auttakaa joku! Minua jahdataan! Vittu auttakaa nyt joku!" Huusin peloissani, että vihoissani. Linnut olivat nopeita, eikä valoa ollut missään. Jatkoin juoksuani läpi sananjalkojen, että kukkien. Ajatus siitä että kompastuisin, oli palava. Se olisi kuolema.
Jalkoja alkoi jo väsyttää. Turvaa ei näkynyt missään. "Hyvästi tuhoutunut maailma." Sanoin jo voipuneena.
Edessä alkoi näkyä jotain isoa. Metsä alkoi loppua. Edessä oli varjomuuri. "Apuaa! Auttakaa! Minua jahdetaan! Joku nyt edes!" Huudin hädissäni. Varjomuurin sisältä alkoi tulla väkeä. He huusivat toisilleensa ja alkoivat toimia. Lisää porukkaa alkoi tulla, tulikeppien kanssa.
Juoksin vain eteenpäin. Kuulin takanani crewanien tuskaiset huudot.
Olin niin väsynyt. Jalka ei enään kantanut. Kaaduin maahaan siitä nousematta. Mustuus valtasi kaikki aistini.

"Hän alkaa hereillä."
"Kuka hän on? Ainakin typerys."
Maailma alkoi näkyä silmissä. Vuoteen vierellä oli valkea hiuksinen nainen. Kauempana oli sinisilmäinen mies maassa pesemässä lattiaa. Tällä oli vaaleat hiukset.
"Kukaan ei kysynyt sinun mielipidettäsi." Nainen sanoi arvokkaasti.
Mies tuhahti ja jatkoi hommaansa. Avasin silmäni kunnolla ja nousin istumaan sängyssä.
Nainen alkoi puhua. "Missä heimossa olet? Ja miksi ihmeessä sinä olit metsässä pimeällä, mukanasi vain ikäkulu kivimiekka?" Katsoin naista tarkemmin. Vihreät silmät eivät tuoneet turvallista tunnetta. Tähän naiseen en luottaisi. "Olen Quecusasta. Olin vain kävelyllä. Kadotin leirin, kiitos crewanien." Sanoin nopeasti. Nainen puhui maireasti."Sellaista sattuu kaikille, kultaseni." Typerys. En varmasti mene tuohon halpaan. Minun luottamustani hän ei saa.
Huone oli kivinen, lukuunottamatta keltaista mattoa, ja petiä. Ruskea ovi avautui. Mies joka kuurasi lattiaa ryhdistäytyi hiukan. Tärkeä henkilö varmaan, mietin.
Sisään astui mies, vihreillä silmillä. Mies oli tukeva, mutta hän näytti ystävälliseltä. Tälläkin oli vaaleat hiukset.
"Onko hän jo herännyt?" Mies kysyi katse pysähtyen minuun. "Hän on herännyt ja on kunnossa. Milloin hänet voi lähettää kotiinsa?" Nainen kysyi.
"Hänen huoltajansa saavat tulla hakemaan hänet. Voit kirjoittaa heille kirjeen kohta, joudut varmaan olemaan tämän päivän vielä täällä." Mies sanoi lisäten minulle.
Nainen hymyilli, kun mies lähti pois huoneesta. Nainen esittäytyi.
"Olen Ellyn Cassiuksen tytär. Kerro jos sinulla on jotain asiaa minulle. Minuun voit luottaa."
Niin varmaan, ajattelen mutta vastaan. "Selvä. Olen Alma Alfien tytär, ja luotan sinuun.
Elly hymyilli. Lankaan meni. En varmasti luota häneen, sen voin luvata.

Nimi: Alma Alfien tytär

19.02.2018 19:39
Cliffin katse oli ollut outo. Mitä tämä oli tahtonut? Hällä väliä, on muutakin tekemistä. Oli tulossa pimeä, ja oli kosteaa. Vilkuillin ettei sitä juoppoa näkynyt. En halunnut turpasaunaa. Ei sitä näkynyt missään. Onneksi. Mietin minne menisin. Kotiin meneminen ei kaameammin kiinostanut. Setä tulisi muutenkin kotiin vasta yöllä. Hän sanoi aina olevansa töissä. Olen varmuuden vuoksi pessyt pyykit. Jos sedän paidassa olisi viinaa, niin antaisin tälle lähtöpassit. En tarvitsisi juoppoa elämääni.
Setä oli kiltti, mutta hän tuli aina kotiin vasta illalla. Olen lukenut kirjaa, jota setä kirjoitteli kun hänellä oli vapaa aikaa. Setä oli halunnut siivoojaksi, ja saanut pestin. Tuhahdin sitä lukua muistellessani. Setä oli aina ollut siivous hullu.
En halunnut myöskään mennä kapakkaan. Siellä olisi vain juoppoja valmiina tappelemaan. En haluaisi tapella tai olla humalassa.
Leirin ulkona käveleminen varmaan virkistäisi. Tosin minulla ei ollut asetta, joka tietäisi nopeaa kuolemaa. Pitäisi käydä kumminkin kotona, tuumin.

Kotona löysin sedän kivimiekan. Ei ehkä parhaasta päästä, mutta kelvatkoon. Miekka oli likainen, jo pölyn peitossa. Setä ei ollut huomannut sitä suursiivouksen aikana. Miekan terä oli kumminkin kuin tappokone.

Leirin ulkopuolella kävely oli virkistävää. Kuului vain lehtien kohinaa ja tuulen huminaa. Katselin taivaalle, jota tuskin näkyi lehtien lomasta. Taivas oli pilvinen. Jatkoin kävelyä. Lintu lensi korkealla ilmassa. Jäin kivelle tuijottamaan taivasta, joka oli jo säkkipimeä.

Nimi: Alma Alfien tytär

19.02.2018 10:11
Lähestyin poikaa. Poika perääntyi hiukan. Katselin hänen harmaita silmiään. Ne olivat pelokkaat. "Mistä lähtien kiusaaja on alkanut pelätä uhriaan?" Kysyin haastavasti.
Poika ei vastannut. Saatoin kuulla hänen sydänmensä sykkimisen. Jatkoin askelia. Se oli niin hiljaista. Kuin koko maailma olisi ollut katsomassa meitä.
Poika oli jo sulkenut silmänsä. Mitä hän pelkäsi? Sääli valtasi minut haluamattani. Yritin siirtää tunteen pois tieltä, mutta oli jo myöhäistä.
"Okei, annan anteeksi" sanoin nöyrästi.
"Kiitos. Olen Cliff" Cliff esittäytyi.
"Alma" sanoin ja kättelin Cliffiä laiskasti. Kysyin uteliaana:"Miksi et halua näyttää pinkkejä hiuksiasi?" Cliff empi mutta vastasi:
"Perheeni rahatilanne ei ole hyvä. Halusin niin kovasti värjätä hiukseni, että otin äidiltä leipärahat. Ostin väripurkin, joka näytti minusta siniseltä. Laitoin tahman hiuksiini ja nyt...no se olikin pinkkiä." "Et halua siis mennä kotiisi?" Kysyin. Hän nyökäytti päätään. Minulla on rahaa taskussa, mutta antaisinko rahaa kiusaajalleni?
"Tässä. Ei palautus oikeutta." Ojensin 5 kultakolikkoa.
Cliff tuhahti ja katsoi minua hetken silmät tuikkien. Hetki oli outo. Aivan kuin silmien tuike johtuisi jostain...
"Minun pitää mennä, tässä takkisi." Ojensin takin Cliffille ja aloin kävellä kohti sedän puumajaa, jättäen Cliffin tuijottamaan perääni.

Nimi: Alma Alfien tytär

18.02.2018 09:35
Suttasin paperin taas. Ei ei ja ei. Vaikka mitä suunnittelin, mikään ei olisi kumminkaan toiminut.
Touhu alkoi mennä leikiksi, kun suunnittelin sapellihammaskettujen hyökkäystä. Sekin paperi suttaantui. Mitä voisin tehdä kostoksi? Tuijottelin huonettani, mutta sekään ei tuntunut antavan vastausta. "Typerät paperit." Sanoin ja hypin papereiden päällä. Tajusin touhun lapselliseksi, ja häpesin sitä hetken. Ehkäpä kävely auttaisi, mietin.
Kävelin ympäri leiriä. Joku juoppo oli yrittänyt tarjota viinaa, mutta minä en sitä kaivannut. "Ota sitä vii.. hik viinaa." Juoppo oli sanonut sekalaisesti. "Oi kiitos kyllä!" Olin sanonut uskottavasti. Oikeasti menisin vain heittämään sen roskikseen. "Juoppas nyt." Juoppo sanoi uhkaavasti. "En tässä kiitos, mutta jos annat sen pullon, niin juon sen jossain muualla." Lepertelin jo hiukan epätoivoissani. Väärä lause. "Nyt sinä juot tai mi..hik minä pakotan!" Olin peloissani. Jotain pitäisi tehdä. Juokseminen ei auttaisi, olen hidas. Olen surkea miekkailemaan, joten ei sitäkään. Jatkan vain sitä missä olen paras. "Selvä, anna tänne se pullo." Kivahdin. Juoppo antoi isolla likaisella kädellään viina pullon. Otin sen nopeasti, ja paiskasin viinapullon suoraan juopon typeräm näköisiä kasvoja. Mies jäi karjumaan, kun aloin juosta kohti kujia, missä saisin olla rauhassa.
Juostessani pimeälle kujalle, törmäsin poikaan. Poika horjahti ja takki jota poika piti päänsä päällä, putosi maahan. Poika yritti tarttua takkiin, mutta se oli jo minulla. Tuijotin pojan kasvoja. Tuo poika oli niitä, jotka haukkuivat minua paksuhuuleksi. Tosin pojan kasvoilla oli itsevarmuuden tilalla pelkoa, ja pojan hiukset olivat pinkit. "Terveppä terve, senkin paskiainen." Sanoin maireasti. Poika katsoi minua ja hän tunnisti minut. Hän ei haukunut, vain vapisi. "Pelkäät paljastaa hiuksesi etkös vain?" Poika ei tehnyt mitään. "Olen miettinyt sitä, mitä kaikkea olet tehnyt. Olen saanut tarpeekseni siitä kaikesta. Ja nyt on hyvä tilaisuus kostaa. Onko sinulla jotain sanottavaa, ennenkuin käyn kimppuusi?" Poika sanoi ääni varisten.
"Olen pahoillani. Se oli lapsellista. Mutta älä kerro kenellekkään näistä hiuksista jooko?"
Mietin äskeisiä sanoja. Armo vai taistelu?
Päätin ja aloin lähestyä poikaa hitain, pelottavin askelin.

Nimi: Alma Alfien tytär

13.02.2018 21:35
Saavuttuani perille, näin Tsaranin olevan maassa voihkimassa. Ne lapset varmaan onnistuivat kaatamaan hänet, tuumin. Tämä ei kuitenkaan ollut hyvä asia. Tsaranin ilmeestä pystyi helposti päätellä, kuinka häneen sattui. Hänen ruskeat silmänsä olivat pullistuneet, ja tukka sojotti kaikkialle. Vaikka en pitänyt hänestä, tunsin kumminkin sääliä häntä kohtaan. Soturit olivat jo viemässä Tsarania lääkärille.
Tuijottelin ympärilleni. Missä ne kauhukakarat olivat? He saisivat maksaa tästä. Näin ne kakarat kulman takana. Ja he nauroivat! Mitkäkin tunteettomat! Siaälläni kiahahti. Tuntui kuin olisin voinut räjähtää vihasta, koska nuo kakarat olivat ne jotka haukkuivat minua paksuhuuleksi. Eikä kukaan aikonut rangaista heitä? Jos ei, niin minä rankaisen=).
Mutta minulla ei ollut suunitelmaa. Aion suunitella parhaimman koston mitä kukaan on ikinä nähnyt. Päätin lähteä sedän kotiin suunittelemaan siirtoani.

Nimi: Alma Alfien tytär

11.02.2018 10:45
En uskaltanut pitää korua kaulassani, joten jätin sen hyllylleni. En aikonut kertoa siitä kenellekkään, en varsinkaan Oscarille tai sedälle. Se saisi olla minun salaisuuteni.
Katselin sedän puumajan edestä Quercusaa. Niitä tuhansia puumajoja, niitä monia siltoja ja tietenkin niitä kauniita puita. Ne tosin olivat aika vanhoja, mutta silti kestäviä. Mutta jos jonain päivänä ne kaatuisivat? Se tuhoaisi koko leirin, ja monia saattaisi kuolla. Eikä uutta kotia löytäisi helposti. Ajatus pelotti, mutta olin hiljaa.
Alhaalla joku kauppias riiteli hinnasta asiakkaan kanssa, pitkähiuksinen mies säikäytti vakavan naisen ja Tsaran kiukkuili joillekkin lapsille, jotka olivat yrittäneet saada hänet kaatumaan.
Kaikki oli niin normaalia, että sitä oli tylsä katsoa. Tapahtuisipa jotain jännittävää, toivoin hartaasti. Mitään ei kumminkaan tapahtunut, joten lähdin treenaamaan jousiammuntaa.
Jousiammunta radalla ei ollut väkeä, joka oli hyvä asia. Menin 10 metriä kauas maalitaulusta. Aloin tähdätä. Huti.
Tähtäsin taas. Osuma sivulle.
Viimeinen nuoli, ja aloin tähdätä.
Osui, mutta ei maalitauluun.
Menin katsomaan pientä karvakasaa johon osuin.
Se oli palopyrstö. Aika pieni, mutta kumminkin palopyrstö. Päätin viedä sen kokeille. Kuulin, kuinka kaikki huutelivat toisilleen. Mitä siellä oli taas tapahtumassa? Aloin juosta hitaasti mutta varmasti sisäänkäyntiä kohti.

Nimi: Raven

09.02.2018 16:52
Alma Alfien tytär: 22kp, 11 kultakolikkoa ja kaksi pronssikolikkoa! (Muista pysyä realismin rajoissa tuon unikorun kanssa) ^^

Nimi: Alma Alfien tytär

09.02.2018 15:00
Katselin papereita. Ne olivat vanhoja, jo hajoamis pisteessä. Kirjoitan nämä uudestaan, niin säilyy jälkeläisille. Tuumin ja aloin lukea papereita.
Maailma oli ollut kyllä erillainen, mutta myös väkivaltainen. En myöskään tajunnut, miksi piti keksiä monta eri kieltä, kun olisi voinut tyytyä yhteen. Papereissa oli puhuttu myös jostain Jeesuksesta. Monessa kohdassa puhuttiin hänestä, joten ajattelin sen olevan jokin hyvä leipä, jota kaikki jumaloivat. Papereissa puhuttiin myös jostain puhelimesta, joka kuulostaa minusta kauniilta kukalta.
Paperit luettuani katselin ikkunasta ulos. Oli tulossa jo hämärä. Mietin, mitä siellä leirin ulkopuolella oli? Mitä siellä kaukana, kaukana tapahtui? Niin paljon kysymyksiä ja niin vähän vastauksia.
Menin ikkunan luokse, ja katselin hämärtyvää taivasta."Äiti? Oletko siellä jossain?" Kuiskasin hiljaa, ettei kukaan huomaisi. Kuin vastaukseksi, tipahti maahan vesipisara. Sitten toinen, kolmas, kunnes alkoi hirvittävä sade. Kuin koko taivas olisi auennut.
Halusin tietää, missä äiti oli. Katselin huonettani ja katseeni pysähtyi pakettiin, jonka isäni oli halunnut antaa minulle. Nousin jamenin katsomaan sitä tarkemmin. Se oli kevyt ja ohut paketti. Tuskin mitän suurta, ajattelin kun aloin avata hitaasti kääröä.
Siellä oli koru, johon oli upotettu rubiinin punainen kivi. Olin hiukan pettynyt. Miten tämä muka voisi auttaa, kun mihinkään ei löydy vastausta. Se oli kumminkin isältä, jota niin olin rakastanut.
Laitoin korun kaulaani ja rojahdin sängylle, eikä kauan kestänytkään, kun nukahdin.
Missä olen? Katselin ympärilleni. Tämä ei ollut sedän koti.
Meinasin kiljaista ilosta, kun näin äitini edessäni. Mutta äiti vain käveli eteenpäin. Kun luulin jo että törmäisimme, hän vain meni lävitseni, eikä huomannut kun pompin tämän edessä.
Kummallista, ajattelin mutta seurasin äitiä. Äiti otti kaapista miekan. Säikähdin. Hetkonen mietin. Jos hän ei näe minua, eikä kuule minua, niin tämän on oltava unta. Tämän on oltava sen korun syytä!
Äiti meni ulos ja minä seurasin häntä. Äidin silmät näyttivät palavan, kun tämä jatkoi matkaa. Äiti meni aukiolle ja hyökkäsi soturin kimppuun. Aivan niin! Tämän täytyy olla se hetki kun hän hyökkäsi kaikkien kimppuun.
Sen katsominen oli kuitenkin pelottavaa. Jotkut soturit tulivat ja estivät äitiä tekemästä mitään. Päälikkö tuli, ja antoi käskyn viedä äiti varjomuuri.
Yhtäkkiä tuli samaan aikaan kuuma ja kylmä ja maailma pimeni silmissä.
Heräsin hikisenä ja katsoin pelokkaana korua, joka oli kaulassani.

Nimi: Alma Alfien tytär

08.02.2018 18:49
Arisha oli ilmoittanut lapusta toissapäivänä, eikä muusta juuri puhutukkaan. Sen lisäksi jotkut typerät lapset ovat alkaneet haukkua minua paksuhuuleksi tai pottunenäksi. Olin menossa taas yrittämään epätoivoisesti langan tekoa.
Tarkastin ettei ketään lasta ollut näkyvissä. Ei ollut, joten lähdin matkaan pahaa aavistamatta. Tähän väliin haluan kysyä:Onko kohteliasta virittää ansa joka kiristää inhottavasti jalkaa? Vastaus taitaa olla ei, mutta niin ne kakarat kumminkin tekivät sen.
Kävelin leppoisasti huomaamatta ansaa, joka oli viritetty minulle. Oli jo myöhäistä, kun astuin narusta tehdyn rinkulan sisälle ja lapsi veti köydestä. Naru kiertyi jalkojeni ympärille tiukasti, ja pongahdin ylöspäin ja jäin roikkumaan väärinpäin. Olin sanomassa jotain fiksua, kun suuni eteen lätkäistiin teippiä. Typerykset ajattelin, koska käteni olivat vapaana. Niin luulin mutta luuleminen ei riitä.
Joku kakara oli solminut käteni yhteen, kun olin ihmetellyt teippiä suuni edessä. Olin täysin jumissa, kiitos villin kakaralauman.
Oli hirvittävän "kiva" katsella kun lapset hyppivät ympärilläni laulellen kamalaa laulua:

"On meillä tuo paksuhuuli, paksuhuuli, paksuhuuli.
Tuo paksuhuuli tyhmä saapas, sai katua kun meille tiuski,
tiuski, tiiuski. On sillä pottunenä ruma, ihme et kehtaa ulos tulla,
tulla, tulla. Ihme et kehtaa tuollaisella naamalla näyttäytyä.
Ihme et viitsi viel ottaa ammatikseen sen surkeimman, surkeimman,
surkeimman."

Pahinta oli se että jotkut aikuiset alkoivat tulla katsomaan esitystä ja hekin nauroivat, tai alkoivat laulaa mukana. Kaikista pahinta kumminkin oli se, että näin toisessa silmäkulmassani Arishan joka käveli rauhallisesti eteenpäin. Rukoilin että hän ei huomaisi minua. Toistin rukouksen uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Rukoukseni kuultiin, sillä Arisha ei huomannut mitään ja tämä jatkoi rauhallisesti kävelemistä.
Kesti monta tuntia, ennenkuin Oscar löysi minut ja pyysi muita lopettamaan. Oscar auttoi minut pois ja kiittelin häntä vuolaasti.
Kun pääsin käsityöläisten teltalle, jotkut alkoivat kikattaa ja supista. Katsoin heitä parhaalla muka surullinen ilmeelläni ja he lopettivat. Aloin yrittää tehdä lankaa, mutta homma meni heti pipariksi. Katsoin välinpitämätön ilmeelläni naista, joka teki kovaa vauhtia lankaa. Kadehdin naista, mutta pidin yhä ilmeeni tiukkana. Katselin naista ja aloin huomaamattani tekemään lähes täydellistä lankaa. Minä vain tuijotin naista. Tällä oli ruskeat hiukset, vihreät silmät ja ystävälliset kasvot. Hän sai mieleeni äitini. Jäin hetkeksi muistojen maailmaan.
"Äiti! Katso mitä löysin! Leppäkertun!" Muistin kuinka hän oli hymyilyt minulle ja sanonut"Se on hieno Alma. Ennen maailma oli täynnä niitä." "Ninkö?" Olin ollut ihmeissäni. "Kyllä. Olisin halunnut elää sitä aikaa. Silloin ei ollut esimerkiksi mutanttisusia." "Onko muka sellaista aikaa ollut? Onko mummi elänyt silloin?" Kysymykseni kuulosti nyt kun muistelin sitä typerältä, mutta äitini oli kuitenkin vastannut."Oli sellainen aika. Mutta mummin mummikaan ei ole elänyt silloin. Minulla on vain jäljellä papereita missä kerrottiin menneisyydestä." "Voitko lukea minulle niitä papereita?" Olin kysynyt uteliaana. "Voin toki, mutta ole varovainen sen leppäkertun kanssa. Sinähän melkein tapoit sen!" Äiti oli sanonut nuhtelevasti.
Pinnistelin mutta en muistanut enempää. Missäköhän ne paperit olivat? Kai ne olivat siirtyneet enolle, kun muutin tälle. Vai olivatko? Asia pitäisi tarkistaa. "Olet tehnyt hyvää tötä." Oscar sanoi ilahtuneena selän takanani. "Olet tehnyt aivan itse tuosta villa tukista lankaa metreittäin! Voimme siirtyä huomenna opettelemaan uusia asioita." Aloin takellella:"Ki-kiitos! En o-olisi pystynyt siihen ilman erästä..." Katsoin siihen suuntaan missä nainen oli istunut, mutta tästä ei ollut jäänyt jälkeäkään.
Olin penkomassa laatikoita, kun setäni tuli töistä. "Mitä oikein puuhat?" Hän kysyi.
"Muistin juuri yhden jutun, mikä minun pitää löytää." Vastasin pikaisesti.
"Jos etsit niitä papereita jotka kertovat elämästä ennen katastrooffia, niin ne ovat tuossa oikean ylimmässä laatikossa päälimmäisenä."
"Kiitos." Sanoin yllättyneenä. Jostain kumman syystä setä tiesi melkein aina, mitä etsin tai kaipasin. Se alkoi mennä jo vähän pelottavaksi. Kurkistin oikean ylimmäiseen laatikkoon ja sieltä ne löytyivätkin. Rojahdin sängylleni lukemaan niitä ja samalla muistelin, kuinka paremmin kakki oli, kun vanhempani olivat täällä.

©2018 Quercusa | Tυℓєναιѕυυ∂єη Hєιмσт - suntuubi.com