Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

QUERCUSA | TENEBRAE | CORVUSA | MORGA | GLACINA | VENEFICIUM

 VARJOMUURI | VAELTAJAT

Tenebraen heimon tarinat

Vuodenaika: Syksy

Sää: Tenebraen heimon alueella on leutoa mutta sateista.

Ruokatilanne: Ruokaa riittää rikkaille, mutta köyhemmät kärsivät ruokapulasta.

Seuraava juhla: Syyslaulun juhla on 9-15.10.2018

Muuta: -

Tiedot päivittyvät kuukausittain.

 

 

 

Tästä pääset Tenebraen heimon sivulle

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >> 

Nimi

Kotisivut

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on yksi plus kaksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Shawna Darenin tytär

27.01.2019 22:45
Istuimme alas pöydän ääreen ja kokosimme lautasillemme kanakeittoa. Minä en ollut koskaan ollut kovin hyvä syömään aamuisin, ja tälläkin kertaa otin ruokaa sangen vähän. En ollut nälkäinen, eikä minun tehnyt mieli ruokaa, mutta samaan aikaan tiesin, että vähä syöminen oli oikeastaan virhe. En saisi oikeaa ruokaa vähään aikaan.. jos ollenkaan. Mistä kukaan tiesi, mitä minulle ja Andylle matkamme aikana tapahtuisi. Todennäköisyys siihen, että kuolisimme, oli huomattavan suuri.
Kohotin lusikallisen keittoa huulilleni ja samaan aikaan Andy sanoi:
“Miltä sinusta tuntuu? Kun kerran on viimeinen päivämme täällä.”
Siirsin katseeni lautaseltani Andyyn. Hilpeä tunnelma välillämme oli haipunut hetken hiljaisuuden aikana, enkä oikeastaan uskonut, että se iloinen, vitsaileva tunnelma oli ollut aito. Oli helppo teeskennellä, että kaikki oli hyvin, mutta todellisuudessa mikään siitä ei ollut totta. En tiennyt, miten Andy oikeastaan voi - koko tilanteessa täytyi olla hänelle paljon enemmän sulattelemista kuin minulle. Jack oli hänen isänsä, minulle hän oli vain idiootti hirviöjohtaja. Vihasin Jackia suurimmaksi osaksi sen takia, mitä hän oli tehnyt Andylle, en sen takia, että hän olisi tehnyt jotakin erityistä minulle. Yksi nimitys huoraksi ei oikeastaan painanut vaakakupissa kovinkaan paljon kaiken muun minulle tapahtuneen rinnalla. Jack ei ollut ollut ensimmäinen sitä nimitystä käyttävä henkilö.
Andy kuitenkin peitteli oikeita tuntemuksiaan todella hyvin, tai sitten minä vain olin vainoharhainen olettaessani, että hän peitteli jotakin. En kuitenkaan uskonut, että kukaan voisi tässä tilanteessa olla aidosti iloinen - meidän elämämme, erityisesti Andyn, oli levällään, ja nyt yritimme koota kaiken kokoon ja selvitä elossa, aloittaaksemme uuden elämän Varjomuurilla. Ajatus ei oikeastaan ollut kovin houkutteleva.
“Olen iloinen, että pääsen pois täältä kaiken paskan keskeltä”, sanahdin vastaukseksi Andyn kysymykseen ja silmieni edestä tuntui kulkevan pikakelauksena joukko paskojen ihmisten kasvoja.
“Häivyn mieluummin, vaikka ehkä jäänkin ikävöimään muutamaa asiaa”, lisäsin ja pyörittelin lusikkaa sormissani upottaen sen sitten takaisin keittoon kohottaakseni uuden mauttoman lusikallisen suuhuni. Keitossa oli ehkä makua, mutta minä en jostakin syystä maistanut sitä.
“Samoin”, Andy sanoi ja jatkoi sitten: “Entä Varjomuuri? Mitä mieltä olet siitä, että olet rikollisen keskellä?”
Katsahdin häneen siristäen hiukan silmiäni, yrittäen tulkita miehen kasvoja.
“Pitäisikö minun kenties pelätä?” äänensävyni oli hiukan haastava.
“Ei, kyselen vain. En tiedä, pystynkö itse luottamaan varkaisiin ja murhaajiin”, Andy sanoi keskittyen tuijottamaan ruokaansa.
Katselin hänen komeita, mutta jollakin tavalla alakuloisia kasvojaan, ja siirsin sitten silmäni jälleen ruokaan, jota minun teki hetki hetkeltä vähemmän mieli.
“En minäkään usko voivani luottaa muihin ihan hetkessä”, sanahdin, ja nauroin samalla hiljaa mielessäni sanoilleni.
Hitto vie, minäkö luottaisin kehenkään nopeasti? Luotin hädin tuskin Andyyn, vaikka hän ei ollut tehnyt mitään pahaa minulle. Hänellä oli taito tehdä minut onnelliseksi, ainakin onnellisemmaksi kuin aikoihin, mutta en todellisuudessa ollut kovin varma siitä, mitä välillämme oli. En osannut luottaa siihen, että hän piti minusta oikeasti, vaikka yritinkin kieltää itseäni ajattelemasta niin negatiivisesti.
“Eikö Varjomuurilla ole jokin vala? Kieltää vahingoittamasta muita?” sanoin hetken mielijohteesta, jotta saisin ajatukset luottamuksesta siirtymään sivuun.
“Luuletko, että ihmiset, jotka on lähetetty Varjomuurille sääntöjen rikkomisesta, välittävät uusista säännöistä?” Andy kysyi kohottaen toista kulmaansa.
En kerennyt vastata ja pahoitella liian positiivisena olemista, kun hän jatkoi hymähtäen:
“Mutta toivon, että kuolemantuomio pelottaa heitä liikaa. Mistä minä tiedän, ehkä sieltä löytyy myös mukavia ihmisiä.”
Äännähdin myöntävästi ja pakotin jälleen yhden lusikallisen keittoa kurkustani alas. Andy huomioi vastaamattomuuteni saman tien.
“Olet puhelias tänään”, hän virnisti.
Äännähdin tahallani uudelleen myöntävästi, mutta sanoin sitten:
“Osaan minä olla hiljaisempikin, minähän olen puhunut kiltisti koko aamun.”
Loihdin kasvoilleni pienen virneen vilkaistessani häntä, mutta oikeastaan minua ei hymyilyttänyt paskan vertaa. Keskustelu oli toden totta vienyt mennessään sen heikon hyvän mielen, joka minulla oli ollut herätessäni Andyn viereltä aamulla. Nyt mietin vain lähtöä ja sitä, mitä sen aikana tapahtuisi. Onnistuisiko pakomme? Tapettaisiinko meidät kahdenkymmenen metrin päässä leiristä? Mitä tapahtuisi mahdollisesti onnistuneen matkan jälkeen Varjomuurilla?
Andy pyöräytti sanoilleni silmiään keskittäen sitten kuitenkin katseensa minun silmiini ja hymyili.
Tuijotin hetken Andyn lumoavia sinisiä silmiä, mutta sitten vilkaisin lautastani ja kaapaisin viimeiset lusikalliset suuhuni maistamatta ruokaa vieläkään kunnolla.
“Joko te saitte syötyä?” Sophia ilmaantui huoneen ovelle.
“Kyllä, Sophia, kiitos”, Andy sanoi taikoen kasvoilleen kiltin, kiitollisen hymyn.
“Pakkasin teidän aseenne mukaanne. Herranjestas Andy, vannon, että puolet laukusta oli täynnä sinun puukkojasi. Laitoin tietenkin myös ruokaa, vettä, lääkkeitä ja siteitä, jos tikkisi repeävät tai jotakin ikävää sattuu”, Sophia selitti ja asteli lähemmäs.
“Vaikken sitä halua myöntää, minulle tulee teitä kakaroita ikävä”, hän mutisi.
Katsahdin vanhaa naista tutkivasti. Nämä olivat viimeisiä kertoja, kun näin hänet. Sophia oli todellinen hyväntekijä ja uhmasi heimomme johtajaa suoraa hänen silmiensä alla. Hän oli sydämessään rohkea nainen.
“Kiitos avustasi Sophia”, kuulin itseni yhtäkkiä sanovan, “Olet luultavasti yksi niitä harvoja henkilöitä, joita jään kaipaamaan täällä läävässä.”
Andy katsoi Sophiaa vakavin ilmein, ja sanoi:
"Olet ainut asia, jota tulen kaipaamaan tässä paikassa, ja jos et lähetä kirjeitä meille, tulen olemaan hyvin pettynyt.”
"Niin... Laittakaa te korppi kun olette perillä. Jos en saa sellaista, oletan, että Jackin miehet saivat teidät kiinni ja olette kuolleita", Sophia mutisi.
“No niin, ei pitkitetä lähtöänne turhaan. Oletteko valmiita?” hän jatkoi.
Andy hymähti ja siirsi katseensa kysyvästi minuun: “Shae?”
“Joo, olen valmis lähtöön”, sanoin ontolla äänellä ja nousin seisomaan.
“Sitten vain lähdetään”, Andy tokaisi ja nousi seisomaan.
Sophia nyökäytti päätään ja lähti huoneesta saaden meidät peräänsä, aivan kuin olisimme olleet lampaita, jotka seurasivat paimentaan.

Niin seurasimme Sophiaa leiristä ulos yllättävän helposti tekosyynä se, että menisimme haukkaamaan raitista ilmaa - vankien roolissa oleviakaan ei saanut pitää liikaa sisällä. Sophia vakuutti kaikki vartijat siitä, että pärjäisi meidän kanssamme, ja lähdimme kulkemaan pois päin leiristä ja sinne johtavasta talosta. Tunsin oloni koko ajan jännittyneeksi ja odotin jo hetkeä, jolloin meidät pysäytettäisiin ja pakomme jäisi lyhyeksi.
“Ne ovat tuolla, tuon kiven takana”, Sophia sanoi ja osoitti suurta kiveä kymmenen metrin päässä kun olimme kävelleet jonkin matkaa.
Ohitin lääkärin ja menin kiven luokse löytäen sen takaa kaksi kassia. Kuulin Andyn ja Sophian seuraavan minua. Andy avasi kassit ja löysi toisesta kasan aseita vetäen miekkansa hetken kuluttua esiin.
“Minulla oli ikävä näitä”, hän totesi hymyillen ja katseli miekkojaan.
Hän nappasi kassista miekkavyönsä ja rupesi laittamaan sitä ylleen saadakseen miekat paikoilleen. Minä hymähdin miehen sanoille ja kaivoin oman miekkavyöni esiin kietaisten sen tottuneesti vyötäisilleni. Nappasin viimeisen jäljellä olevan miekan, eli omani, ja työnsin sen tuppeen tuntien saman tien oloni paremmaksi. Nyt minulla oli jotakin, millä puolustautua.
Työnsin käteni uudelleen kassin uumeniin ja kaivelin sieltä puukkojani, jotka täydentäisivät asekokoelmani, jota kannoin ylläni. Andykin liittyi seuraan, ja meillä meni jonkin aikaa, kunnes kaikki puukot olivat löytäneet omistajansa. Andy tuntui tekevän itsestään piikkisiilin tunkemalla puukkoja lukuisiin piilopaikkoihin ympäri kehoaan. Minun huomattavasti pienempi puukkomääräni päätyi vyölleni riviin, yksi kengänvarteen hätävaraksi.
“Kiitos Sophia”, Andy aloitti.
“Olemme luultavasti sinulle elämämme velkaa. Jack olisi yrittänyt varmasti tappaa meidät matkalla Varjomuurille. Nyt meillä on ainakin etumatkaa”, hän lausui noustessaan ylös saatuaan viimeisenkin puukon paikoilleen ja loi hymyn Sophialle.
“Ottakaa hevoset. Andy, sinulla ainakin on oma, eikö niin? Entä Shae? Pääsette niillä nopeammin perille”, Sophia sanoi kuittaamatta mitään Andylle vastaukseksi.
“Ei ole omaa”, huokaisin ja nousin myöskin seisomaan suljettuani kassin, jota olimme tonkineet.
“Sitten vain pöllitään jokin hyvä sinulle, vai osaatko ratsastaa?” Andy sanoi ykskantaan ja kohotti toista kulmakarvaansa kysyvästi.
“Tietenkin osaan, en minä nyt ihan niin surkimus ole”, tuhahdin katsahtaen häntä kulmieni alta.
“Monet eivät osaa”, Andy tuhahti hyväntuulisen kuuloisena kuin selittäen kysymyksensä syyn, ja tönäisi minua hellästi leikillään.
Jostakin syystä se pieni ele sai minut tuntemaan oloni paremmaksi, tuntui, että Andy ei ollut vajonnut vielä ihan kokonaan siihen samaan mustaan koloon, jossa minä asustelin. Mustaan koloon, jossa mietittiin vain ja ainoastaan edessä olevaa matkaa ja huolehdittiin siitä, miten kaikki tulisi menemään ja menetettiin samalla kyky huumorintajuun.
“Lähdetäänkö sitten hakemaan ne hevoset?” minä kysyin ja tönäisin samalla Andya takaisin ihan vain siitä syystä, että niin oli pakko tehdä - sinua tönäistään, tönäise takaisin.
“En tule mukaanne, tiemme eroavat tässä”, Sophia sanoi viilentäen tunnelmaa reippaasti sanoillaan.
Andy kurtisti kulmiaan ja yllätyksekseni meni vanhan naisen luo antaen tälle halauksen. Se näytti hullunkuriselta siitä syystä, ettei Sophia ollut mikään kovin pitkä, ja Andy taas oli huomattavan pitkä. Andy tuntui kuiskaavan jotakin, ja perääntyi sitten pois lääkärin luota.
“Sophia, en tiedä, tulemmeko näkemään enää, mutta lupaan lähettää korpin”, Andy sanoi pakottaen kasvoilleen hymyn.
“Hyvästi, ja toivon vain hyvää sinulle”, hän lopetti hiljaa.
Sophia kurtisti kulmiaan surullisen näköisenä.
“Annan teille puoli tuntia. Sitten menen Jackin luo.. minun on yritettävä olla uskottava, tiedätte kyllä. Muuten korpillanne ei ole vastaanottajaa”, hän sanoi.
“Hyvästi, Shae ja Andy. Onnea matkaan”, hän lisäsi.
“Hyvästi”, sanahdin liittyen pitkästä aikaa keskusteluun.
En saanut aikaan muuta, enkä olisi edes osannut tehdä muuta, kuin toistaa Andyn sanoja. Olin Sophialle hyvin kiitollinen kaikesta, mitä hän oli vuoksemme tehnyt. Nostin kaksi matkakassiamme maasta ja tyrkkäsin toisen Andyn syliin lähtien sitten saman tien kohti tallirakennuksia noin sadan metrin päässä vilkaisten vielä viimeisen kerran Sophiaa. Andykin väläytti viimeisen pakotetun hymyn Sophialle ja lähti rinnallani kohti pakomatkamme ensimmäistä vaihetta, eli hevosten nappaamista.

Emme puhuneet hetkeen mitään lähestyessämme tallirakennuksia, mutta sitten minä avasin suuni:
“Miten me aiomme tehdä tämän? Onko tuolla muita?” sanoin silmäillen lähestyää tallialuetta katseellani.
“Kierretään kauempaa ja varmistetaan, että se on tyhjä. Jos ei ole, me joko odotamme tai lyömme heidät tajuttomiksi”, Andy sanoi ykskantaan.
Vilkaisin Andya, joka katseli samaan tapaan tutkivasti edessä näkyvää määränpäätä. Nyökkäsin hänen sanoilleen ja jatkoin kävelyä. Päästessämme lähemmäs hiljensimme vauhtia varovaisina.
“Näyttää tyhjältä, mutta parasta olla varovainen”, Andy mumahti.
Ilmeni lopulta, että tuuri oli kerrankin meidän puolellamme.
“Tyhjä”, Andy totesi hiljaa, kun saavuimme alueelle ja varmistimme, ettei siellä ollut ketään.
“Hyvä, nyt ollaan nopeita ja lähdetään äkkiä”, minä mumisin.
“Minkä hevosen otat?” Andy kysäisi ja asteli hevosten tarhan luokse.
“Tuo musta pitkäharjainen on minun”, hän lisäsi ja osoitti kyseistä ratsua.
Silmäilin komeaa hevosta katseellani. Se tanssahteli jo lähemmäs ilmeisesti tunnistaessaan omistajansa.
“Näyttääkin ihan sinun tyyliseltäsi hevoselta”, sanoin ja sain vastaukseksi Andylta naurahduksen.
“Minä otan tuon mustan, olen ratsastanut sillä ennenkin”, sanoin osoittaen siroa, mutta kipakkaa tammaa.
“Okei”, Andy sanoi ja lähti hakemaan suitsia ottaakseen ratsunsa kiinni.
Minä tein saman. Suitsia oli rivissä jossakin seinustalla, ja nappasin niistä yhdet mukaani. Palasin tarhalle ja heilautin itseni aidan ylitse. Tamma tunnisti minut, kun lähestyin sitä, ja pärskähti pehmeästi saapuessani sen luokse.
“Heipä hei. Nyt lähdetään reissulle. Saattaa olla, ettet tule tänne enää takaisin”, juttelin ja pujotin samalla suitset ratsun päähän.
Kiristin hihnat sopiviksi ja talutin sitten tamman portille ja siitä ulos samaan aikaan Andyn ja tämän hevosen kanssa. Kiinnitimme hevoset hetkeksi ja haimme satulat, jotka kiinnitimme mahdollisimman nopeasti paikoilleen, sillä aikaa ei ollut hukattavaksi. Kiinnitin kantamani kassin satulan taakse ja pujotin sitten jalkani jalustimeen. Heilautin itseni tottuneesti hevosen selkään, vaikka viime ratsastuskerrasta olikin aikaa. Säädin nopeasti jalustimia oikean mittaiseksi ja keräsin ohjat. Andy oli myös jo noussut oman ratsunsa selkään ja vilkaisi minua.
“Valmis?” hän kysyi.
“Jep”, minä sanoin ja käänsin tamman kohti tietä, joka johti pois leirin lähettyviltä.
Menimme tielle ja nostimme hevoset raviin.
“Menemmekö päätietä, vai pitäisikö käyttää sivuteitä?” Andy kysyi.
“Riippuu siitä, pidentävätkö ne matkaa kamalasti… Meitä aletaan kyllä varmaankin etsiä ensimmäisenä päätieltä, joten siinä mielessä sivutiet ovat parempi vaihtoehto.. Mitä mieltä sinä olet?” luettelin ajatukseni ääneen.
“Entä jos menemme sivuteiden kautta, tiedän yhden joka menee Glacinan heimon rajalle ja sen yli, rajalle on ehkä kahden tunnin matka, jos liikumme nopeasti”, Andy ehdotti.
“Selvä, sinne siis”, minä myönnyin saman tien. “Yritetään liikkua mahdollisimman nopeasti”, lisäsin.
“Samaa mieltä, ei taukoja ennen rajaa, okei?” Andy tokaisi.
“Okei”, nyökkäsin ja kannustin tammaani eteenpäin sinne suuntaan, minne Andy lähti meitä ohjaamaan.

Suunnitelmamme toimi - jonkin aikaa. Andy löysi sivutien, jota pitkin meidän oli määrä päästä Glacinan rajalle. Saimme kulkea rauhassa sen suhteen, ettei perässämme vaikuttanut olevan ketään. Pidimme kuitenkin kiirettä, sillä millä hetkellä hyvänsä kimppuumme saattoi saapua niin vihaisia tenebraelaissotilaita, kuin mutantteja lähimetsistä.
Kuljimme ravia, ja juttelimme niitä näitä. Emme puhuneet oikeastaan mistään tärkeästä, vaan tunnelma oli kevyempi. Siitä huolimatta huoli siitä, selviytyisimmekö vahingoittumatta, painoi keskustelua jostakin kaukaa, vaikkemme puhuneetkaan aiheesta sillä hetkellä.
“Ei pitäisi olla enää kauaa”, Andy sanoi pieni, helpottunut hymy kasvoillaan hetken kuluttua.
“Huh, hyvä”, huokaisin myös helpottuneena.
Kunhan pääsisimme rajan yli, olisimme turvassa, ainakin enemmän turvassa kuin tällä hetkellä. Puristin ohjaksia sormissani.
“Tämä oli hyvä reittivalinta, onneksi päätimme tulla tätä kautta”, sanahdin hiljaa ja vilkaisin Andya hymyillen hiukan.
“Jep, tämä lyhensi matkaa, ja on harvoin käytetty tie”, Andy sanoi niin ikään hymyillen.
“Olen iloinen, että silloin yhtenä päivänä ilmiannoit itsesi, vaikka se kuulostaakin itsekkäältä”, hän sanoi hetken kuluttua tuhahtaen huvittuneeseen sävyyn.
“Niin.. minä olen iloinen, että tein se. Yksi askel kohti.. parempaa tulevaisuutta. Onnellisuutta”, sanahdin tuijottaen eteenpäin mustan tammani korvien välistä ja kuulin Andyn hymähtävän vastaukselleni.
Se hetki olisi ollut kaunis, ellei hyvä tuurimme olisi päättynyt juuri silloin.

Jokin iskeytyi voimalla oikeaan hartiaani ja nytkähdin iskun voimasta eteenpäin satulassani. Hetkeen en tajunnut, mitä oli tapahtunut, vaikka salamoiva kipu alkoi saman tien halkoa hartiaa ja säteillä eteenpäin oikeaan käsivarteeni. Käännyin katsomaan taakse ja kohotin samalla vaistomaisesti vasemman käteni koskettamaan kohtaa, johon isku oli osunut. Sormeni osuivat nuoleen, joka liikahti kosketuksestani ja lähetti kivun aaltoja eteenpäin. Tunsin jotakin tahmeaa sormissani, ja kun kohotin ne kasvojeni eteen, näin punaisen veren tahraavan ihoni. Käännyin uudelleen katsomaan taakse järkyttyneenä. Aivoni eivät tuntuneet käsittävän koko tilannetta.
Takanamme pienen mäen laella, jolta olimme juuri äsken laskeutuneet, seisoi kaksi ratsukkoa. Toisen selässä olevalla miehellä oli jousi kädessään, ja hän viritti juuri uutta nuolta siihen. Nyt tiesin, kuka minua oli ampunut. Toisen ratsastajan alla oleva kimo ratsu hirnahti kuin saalistushuudon päästävä haukka.
“Shae! Oletko kunnossa? Meidän täytyy nostaa vauhtia”, Andy huudahti.
Hänen äänensä tuntui tulevan jostakin kaukaa, mutta se havahdutti minut. Käänsin kasvoni kohti häntä.
“En ole kunnossa, mutta viis siitä. Nyt mennään!” sähähdin hampaideni välistä ja lihaksenikin tuntuivat vihdoin tajuavan, että kohta kuolisin, jos jäisin vielä paikoilleni. Oli ollut tuuria, että nuoli oli osunut vain hartiaan. Joko ampuja oli huono, tai tammani ottama pieni sivuaskel juuri ennen nuolen lentoa oli pelastanut minut siltä, ettei nuoli ollut osunut johonkin pahempaan kohtaan.
Purin hampaani yhteen kivun pistellessä hartiaani. Iskin pohkeeni vasten hevosen kylkiä, ja se nousi laukkaan jo oikeastaan ennen ohjeitani vaistoten tilanteen. Andy oli myös nostanut laukan ja vilkuili minua huolestuneesti. Laukan keinuva askel ei parantanut tilannetta yhtään, sillä nuoli heilui hiukan hartiassani ja tuntui repivän haavaa pahemmaksi. Vilkaistessani taakse näin ratsukkojen lähteneen peräämme.
Käänsin katseeni jälleen eteenpäin, pakotin itseni kumartumaan vasten tamman kaulaa ja yritin vain parhaani mukaan pysyä hevosen selässä, vaikka kipu tuntui leviävän pitkin oikeaa käsivartta joutuessani liikuttamaan sitä. Ajatukseni olivat yhtä sekavaa sotkua. Miksemme olleet kuulleet takana tulleita ratsastajia yhtään aikaisemmin? Toivoin, että raja toden totta oli lähellä, muuten olisi satavarmaa, ettemme selviäisi. Puristin vasemman käteni verisillä sormilla ohjia ja toisella yritin tarttua ratsuni harjaan, mutta koko käteni tuntui toimivan huonosti, vaikka nuoli olikin osunut hartiaan selän puolelle. Tuntui, kuin koko hartia oikealta puolelta ja sen puolen käsivarsi olisi ollut tulessa. Nuolen oli täytynyt upota suhteellisen syvälle. Kipu tuntui pimentävän silmäni, mutta yritin pitää itseni toimintakykyisenä ja silmät auki. Missä se pirun raja oli?
Tie oli juuri sopiva kahden ratsukon kulkea rinnakkain, ja Andy laukkasi hevosineen vierelläni kannustaen oriaan koko ajan kovempaan vauhtiin. Minäkin kannustin ratsuani, sillä vilkaistessani taakse näin, että soturit kirivät koko ajan välimatkaa umpeen. Yritin ignoorata kivun, joka säteili haavasta ympäriinsä.
Samassa Andy katosi ratsuineen viereltäni ja vilkaisin kauhuissani taakse. Hiton Andy! Hän oli pysäyttänyt ratsunsa ja otti kaksi vihollista vastaan. En nähnyt, mitä tapahtui, sillä horjahdin hevoseni selässä ja minun oli pakko katsoa eteenpäin ja korjata asentoni, etten putoaisi. Yritin tavoitella ohjia myös toisella kädelläni, mutta vaikka vedin ohjista, hevoseni ei kuunnellut. Piru vie, ei kai se ollut vauhkoontunut? Tajusin kuitenkin, että ehkä oli sama antaa ratsuni laukata rajan yli, sillä minusta ei olisi mitään hyötyä taistelussa. Minun täytyi nyt vain luottaa Andyyn ja siihen, että se helvetin idiootti selviytyisi ja saisi minut kiinni rajan toisella puolella.
Tenebraen ja Glacinan rajana toimi jokialue, joka laajeni meren lähellä järveksi ennen kuin kapeni taas joeksi ja laski mereen. Joki oli useista kohdista sangen leveä, mutta tässä kohdassa se oli kapeahko, ja puinen silta ylitti joen. Välittämättä rajamerkeistä kannustin hevoseni sillan ylitse, ja se totteli - tai sitten se vain päätti tehdä sen itse pakenemisvaistonsa vuoksi.
Kopistelimme rajasillan ylitse, ja hevoseni hiljensi vauhtia saapuessamme harvaan metsikköön Glacinan puolella. Haparoin ohjat paremmin käsiini ja pakotin tamman pysähdyksiin. Se asteli jääräpäisenä hiukan pidemmälle, mutta pysähtyi sitten. Yritin oikaista ryhtiäni lysähdettyäni vasten tammani kaulaa. Olkaan sattui ja irvistin itsekseni nyt kun Andy ei ollut näkemässä. Tajusin kauhukseni, että kivun kyyneleet polttelivat luomieni takana, mutta pakotin itseni olemaan itkemättä ja rauhoittumaan. Käänsin kasvoni kohti reittiä, jota olimme tulleet. Rajasilta oli jäänyt puiden taa, mutta toivoin koko sydämestäni, että Andy karauttaisi kohta esiin. Jos ei, minä menisin takaisin etsimään hänet. Ja jos… jos hitto vie hän olisi kuollut, minä pieksäisin ne idiootit kusipäät ennen kuin ne kerkeäisivät edes tajuta, mikä niiden kimpussa oli.
Turha toivo, Shae, sinä olet haavoittunut, sanoin itselleni ajatuksissani ja kallistin päätäni ylöspäin yrittäen tasata hengitystäni. Hän tulee kyllä, yritin vakuuttaa itselleni ja keskityin hengittämiseen ja kivun unohtamisen kuulostellen tarkasti sillan suuntaan pelon möyriessä sisälläni.

Nimi: Raven

22.09.2018 18:31
Ava Carrickin tytär: 220kp, 88 kultakolikkoa, sekä 8 taitopistettä. Halutessasi voit valmistua ammattiisi, onnea!

Jason Taydenin poika: 240kp, 95 kultakolikkoa, 1 hopeakolikko ja 3 pronssikolikkoa, sekä 8 taitopistettä. Halutessasi voit valmistua ammattiisi, onnea!

Angwyn Jackin poika: 50kp, 20 kultakolikkoa & 2 taitopistettä!

Nimi: Ava Carrickin tytär

27.07.2018 19:09
”Muistan aina kaikkien nimet”, nauroin, katsellen Jasonia hymyillen. Otin kanin hymyillen syliini ja silitin sen turkkia hellästi.
”En tiedä. Haluaisin vain että koko huominen olisi nopeasti ohi”, kuiskasin, pelko heijastuen ääneeni. Kuka peto oli? Miksi hän edes halusi juuri minut?
”Voih, toivottavasti se ei ole jousiammuntaa, jos et siitä pidä”, sanoin hymyillen ujosti. Sipaisin hiuksen pois kasvoiltani ja hymyilin varovaisesti, katse lattiassa.

//Jason?

Nimi: Jason Taydenin poika

02.07.2018 13:38
"Hah, katsotaan kuinka pitkään muistat tuon nimen", naurahdin Avalle ja oikaisin jalkojani.
Sukaisin hajamielisesti kasvoille valuvia hiuksia sivuun ja toivoin, että ne tällä kertaa pysyisivät poissa kasvoilta kauemmin kuin puoli minuuttia.
"Mitä sinulla on huomenna suunnitelmissa?" kysyin, ja lisäsin sitten hiljaa: "Ennen auringonlaskua..?"
Kani pompahteli luokseni ja jäi nuuhkimaan jalkojani hetkeksi. Kun kurotin kättäni koskettaakseni eläintä varovasti, se kuitenkin loikkasi kauemmas. Hymyilin vinosti kanille ja oikaisin selkäni.
"Itsellä on varmaan harjoituksia Jacobin kanssa", irvistin tahallani. "Toivottavasti ei jousiammuntaa", hymähdin.

//Ava? Sori kun on kestänyt jatkaa D:

Nimi: Ava Carrickin tytär

22.06.2018 14:22
Hymähdin hiukan.
”Pidän eläimistä jotka eivät pure tai tapa ketään. Tiedän että on luonnon kiertokulun vastaista jos on vain saaliseläimiä, mutta silti säälipisteeni menevät niille”, sanoin, hymyillen varovaisesti.
Tiesin että olin pelkuri, olin aina ollut ja tulen aina olemaan, vaikka toivoinkin että Jason ei pitäisi minua sellaisena. Se olisi varmasti täysin turha toive. Nostin kanin syliini, ja vedin sen hellästi lähemmäs itseäni.
”Sä olet tästä lähtien... Kanihanipuppelimuruliinikultsi”, sanoin, nauraen heleästi.
Siirryin lähemmäs Jasonia, niin että kani pääsi pomppimaan, mutta niin ettei tippuisi heti portaista alas.
Nostin katseeni Jasonin kasvoihin, ja hymyilin ujosti hiukan.

//Jason?

Nimi: Jason Taydenin poika

20.06.2018 16:21
Silmäilin mustaa hevosta ja sen ratsastajaa samalla kun Ava jälleen kerran pahoitteli sanojaan, jälleen kerran ilman mitään syytä. Vilkaisin tyttöä lempeästi ja ajattelin hänen sanojaan. Tyttö joka ei uskalla näyttää kasvojaan. Pyörittelin sanoja hetken mielessäni ja muistin, kuinka hän oli aina tutustumisemme alussa piiloutunut hiustensa lomaan. Oli mielenkiintoista, kuinka Ava oli niin nopeasti päässyt eroon siitä ja samalla muustakin ujoudestaan. En tiedä, mikä minun kanssani olemisessa oli saanut hänet avautumaan sillä tavalla niin nopeasti.
Ava kysyi, halusinko minä tehdä jotakin.
"Et sinä ole huono emäntä", virnistin hyväntuulisesti.
"En minä kaipaa mitään erityistä tekemistä tällä hetkellä, minulle kelpaa hyvin pelkkä jutteleminen", totesin.
Portaista kuului rapinaa ja kani pomppi niitä pitkin ylös parvelle suunnaten kohti Avaa.
"Sinä taidat pitää eläimistä, eikö?" kysäisin.

//Ava?

Nimi: Ava Carrickin tytär

20.06.2018 13:32
Vilkaisin nolostuneena Jasonia.
”Olen, se ei ollut järin onnistunut kokeilu, en pidä itsestäni ollenkaan”, kerroin, laskien katseeni maahan.
Osoitin varovaisesti yhtä mustalla hevosella ratsastavaa, pitkähiuksista tyttöä, jolla oli huppu, joka peitti kasvot.
”Tuo olen minä. Tyttö joka ei uskalla näyttää kasvojaan”, sanoin.
Miksi olin näin nolo ihminen! Ei Jason voisi ikinä pitää minusta, ei kukaan voisi.
”Anteeksi. Ei tuollaiset asiat sinulle kuulu”, sanoin uudestaan nolostuneena, niin että punastuin jälleen hiukan. Vedin jalat rintojani vasten, ja keinutin itseäni lattialla hiukan, se oli rentouttavaa.
”Haluatko tehdä jotain? En halua olla mikään huono emäntä”, naurahdin, virnistäen jälleen hiukan.
Halusin olla aito, mutta halusin että ihmiset myös pitäisivät minusta, se oli hankala kombinaatio.

//Lyhyt mut Jason?

Nimi: Jason Taydenin poika

20.06.2018 10:37
Kuuntelin Avan puheita heimosta lähtemisestä. Hänelle se olisi ehkä vähän helpompaa, hän ei ilmeisesti ollut loppujen lopuksi kovin läheisissä väleissä perheeseensä. Silmäilin Avan maalauksia seinillä ja annoin niiden rauhoittavien sävyjen täyttää mieleni odotellessani, että Ava saisi piirroksensa valmiiksi. Suljin silmäni hetkeksi ja annoin ajatusteni vaeltaa. Huomenna auringonlaskun aikaa talleilla.. En tiedä, olettiko Ava minun tulevan mukaan vai ei, en ollut oikein sanonut hänelle mitään tytön pyytäessä, etten tulisi mukaan. Aikoisin joka tapauksessa varjostaa häntä paikalle, jos ei muuta, totesin mielessäni avatessani silmäni. Avan ääni palautti minut maan pinnalle.
"Tässä. Se on sinulle. Ei se mikään mestariteos ole, mutta.. ", hän sanoi.
Otin piirroksen vastaan ja katselin omia kasvojani hämmentyneenä siitä, kuinka paljon näytin itseltäni. Melkein kuin olisi peiliin katsonut.
"Onpahan mestariteos", tuhahdin hymyillen. "Tämä on ihan mahtava, näyttää ihan minulta", sanoin kallistaen hiukan päätäni.
Kohotin katseeni Avaan ja kohtasin hänen katseensa hetkeksi.
"Olet oikeasti todella taitava.. Oletko koskaan kokeillut piirtää itseäsi?" kysyin.

//Ava?

Nimi: Ava Carrickin tytär

18.06.2018 17:07
Hymyillen ujosti aloin piirtämään Jasonia. Aloin alussa vain hahmottamaan kasvonpiirteitä varovaisesti, kuin pelkäisin paperin menevän rikki.
”Toivon että joskus saan karata tästä heimosta, muuttaa muualle, kauas tästä kirotusta paikasta”, sanoin hiljaisella äänellä piirtäessäni. Katseeni pysähtyi Jasonin kasvoihin, kun aloin hahmottamaan tarkemmin erilaisia kasvonpiirteitä, joka juuri teki Jasonista persoonallisen.
Suljin hetkeksi silmäni, miettien miten saisin parhaiten piirrettyä miehen vartalon. Halusin saada siitä yhtä komean ja vahvan näköisen kuin mitä se oli luonnossa.
”Ole kiltti äläkä kerro sitä Eijahin pojalle, haluan pitää pääni jatkossakin”, sanoin. Ajatukseni palasivat takaisin siihen pedofiiliin, joka oli ilmeisesti päättänyt jossain vaiheessa naida minut. Mutta miksi juuri minut? Ei kukaan halunnut minua, olin tyhmä, ruma ja ennen kaikkea aivan surkea kaikessa. Ja entäs jos se samainen hullu tekisi sen mitä uhkaisi, tappaisi kaikki kiduttaen kenestä välitin? En kestäisi sitä, tappaisin joko itseni tai tulisin lopullisesti hulluksi. Avasin pitkäripsiset silmäni, ja jatkoin piirtämistä. Purin hennosti alahuultani, piirroksen valmistuessa hitaasti mutta varmasti. Piirros oli pian valmis, ja viimeistelin sen nopeasti. Oikeaan alakulmaan piirsin sydämen, ja tekstin Avalta.
”Tässä. Se on sinulle. Ei se mikään mestariteos ole, mutta.. ”, naurahdin, ojentaen sen miehelle. Kohotin taas katseeni Jasonin silmiin, ja hymyilin hänelle hellästi.

//Jason?

Nimi: Jason Taydenin poika

18.06.2018 16:49
Avan elämä kuulosti jotenkin..avuttomalta. Ihan kuin hän vain lipuisi elämässä eteenpäin ja katseli muiden onnea löytämättä omaansa. Hän piirsi, maalasi ja ilmeisesti ratsasteli ja ehkä teki vähän muuta, mutta samalla hän vain oli ja antoi elämän soljua eteenpäin. Hyvä on, ehkä hän odotti soturiksi valmistumistaan, jotta voisi sen jälkeen tehdä jotakin oikeaa, ja saatoinhan minä olla väärässä. Ehkä minulla oli vain hyvin yksipuolinen kuva hänestä, en voinut tietää. Mutta toisaalta, olinko minä yhtään sen parempi? Tein kaikenlaista hauskanpidosta aina ärsyttäviin jousiammuntaharjoituksiin saakka, mutta samalla kaikki tapahtui ilman, että minun oikeastaan tarvitsi tehdä mitään. Ainoastaan isä häiritsi tasaista elämänlaatuani välillä.. ja nyt olin tutustunut Avaan, hän oli uusi asia elämässäni, mutta niistäkin huolimatta minunkin elämäni vain kulki tasaisesti eteenpäin. Tavoittelinko minä mitään? Olin kertonut unelmoivani vapaudesta, jonka soturiksi tuleminen antaisi minulle. Tällä hetkellä se oli ainoa asia - valmistu soturiksi eli tule aikuiseksi. Mutta mitä tekisin sen jälkeen? Minulla ei ollut mitään hajua. Ehkä lähtisin heimosta seikkailemaan jonnekin, mutta samalla en haluaisi jättää Sarinaa ja äitiä. Elämästäni näytti tulevan hyvin tylsä ja niin tavallinen. Ei mitään erikoista. Kurtistin kulmiani itsekseni miettiessäni tulevaisuutta, mutta sitten Ava kysyi yllättäen saisiko hän piirtää minut.
"En usko olevani kovin kuvauksellinen tai mitään, mutta jos välttämättä tahdot", sanoin kohauttaen hartioitani.
Olin istahtanut varovasti Avan patjan kulmalle tutkimaan yhtä piirrosta seinällä, ja vilkaisin Avaa, miettien, pitäisikö minun olla jotenkin tietyllä tavalla.

//Ava?

Nimi: Ava Carrickin tytär

16.06.2018 14:30
Katselin myötätuntoisena Jasonia.
”Se on tosi harmi jos et ole tavannut sitä oikeaa aitoa naista, kyllä kai niitäkin jossain täällä on”, naurahdin, hymyillen hiukan.
Katsahdin maalauksiani, ja hymyilin ujon puoleisesti.
”Kiitos. Tämä on se johon puran tunteeni”, sanoin katsoen maalausta, jossa oli koristeellinen lohikäärme, ja jonka siipien lomassa keijukaistyttö luki kirjaa.
”Sitä paitsi, aika usein iltaisin Rwayna ja Archie ovat alakerrassa tekemässä sitä itseään ja mutsi on sammunut sohvalle, joten minun täytyy keksiä jotain tekemistä”, naurahdin, liuttaen sormeani yhtä maalausta pitkin.
Rakastin parveani, se oli minun paikkani, jonne kukaan ei yleensä tullut. Avasin kirjoituspöydän laatikon ja otin sieltä hiilen ja suhteellisen keskikokoisen paperin.
”Jason, saanko piirtää sinut?” kysyin, istuen lattialle. Vedin jalat ristiin ja suoristin selkäni.
Katselin miehen kasvonpiirteitä, mies oli niin komea. Mutta ei, en saisi haaveilla hänestä, olisin varmasti viimeinen henkilö tässä heimossa konka kanssa Jason seurustelisi.

//Jason?

Nimi: Jason Taydenin poika

16.06.2018 14:06
Kapusin Avan kanssa parvelle ja joka puolella olevat piirrokset ja maalaukset kiinnittivivät heti huomioni. Parvi, joka oli selvästi Avan valtakuntaa, oli aika matala, enkä mahtunut seisomaan suorassa. Kuljin hiukan kumarassa ja tutkin seinien maalauksia niin, että Avan sanat meinasivat mennä minulta vähän ohi.
"Joo..olen hetero", mumahdin ensin vastaukseksi siihen, pidinkö naisista.
"Ja niin, aika moni haluaisi jotakin, se on totta. Mutta minä en, koska jokainen heistä kiinnostuu minusta vain ulkonäköni takia, ei heitä kiinnosta se, millainen oikeasti olen", totesin.
"Muutenkin kaikki, jotka yrittivät kanssani jotakin, ovat usein hirveän teennäisiä ja epäaitoja, jotka vain esittävät jotakin saadakseen minut sänkyyn. Eivät he mitään muuta kuitenkaan halua", kohautin huvittuneena harteitani.
"Seurustelin minä joskus.. Mutta se ei toiminut", totesin vielä hiljaa hymähtäen ja käänsin sitten katseeni Avaan.
"Nämä sinun maalauksesi ovat mahtavia", sanoin.

//Ava?

Nimi: Ava Carrickin tytär

16.06.2018 13:12
”Kani voi oikein hyvin. Ja ei, toistaiseksi se on vain kani”, naurahdin silittäen sitä korvan takaa, niin että se toisella jalalla rummutti ilmaa.
Nauroin sille heleästi, ja laskin sen takaisin maahan. Kani loikki heti haistelemaan Jasonin jalkaa, utelias kiille silmissään. Kani loikki sitten pöydän alle, ja jäi puuhastelemaan sinne jotain.
”Vaikutat ihmiseltä jolla on paljon ystäviä, oothan sä ystävällinen ja sydämellinen”, totesin, hymyillen hiukan. Viitoin miestä seuraamaan kun lähdin kipuamaan portaita ylös parvelle - jossa minä käytännössä elin. Portaat olivat sentään huolletut, Archie oli viime vuonna uusinut ne.
”Täällä minä nukun, piirrän ja muuten vain elän jos en ole ratsastamassa”, kerroin, kun saavuin ylös.
Ei se koristeellinen ollut, patja lattialla, sen vieressä peili ja yksi kirjoituspöytä, joka oli täynnä piirroksia, muistiinpanoja ja maalauksia. Seinät olin maalannut täyteen värikkäitä kuvia.
”Suoraan sanottuna mä ihmettelen mikset sä seurustele kenenkään kanssa. Mitä nyt kaksi päivää olen sut tuntenut, varmaan jokainen tän heimon nainen olis valmis alkamaan suhteeseen sun kanssa. Jos siis tykkäät naisista”, naurahdin heleästi.

//Jason?

Nimi: Jason Taydenin poika

16.06.2018 12:05
Menimme sisään Avan kotiin, ja katselin nopeasti ympärilleni ja vastasin Avan kysymyksiin ystävistäni.
"Kai sitä voi sanoa, että minulla on paljon ystäviä, mutta vain muutama oikeasti läheinen", sanoin kohauttaen hartioitani.
"Ja kyllä minä viihdyn heidän kanssaan aika paljon vapaa-ajallani.. Saatan harjoitella heidän kanssaan miekkailua tai jotakin muuta, tai sitten vain hengailemme jossakin ja juttelemme. Vähän kaikenlaista", kerroin suurpiirteisesti, mitä tein ystävieni kanssa.
Käännyin katsomaan Avaa ja hänen sylissään olevaa kania.
"Kani voi ilmeisesti hyvin? Oletko keksinyt sille nimeä?" kysyin.

//Ava?

Nimi: Ava Carrickin tytär

15.06.2018 20:04
”Ei sitä tunne oloaan yksinäiseksi kun on ollut koko elämänsä yksin”, totesin hartioitani kohauttaen.
Vasta kahden päivän sisällä olin ajatellut asiaa, miten paljon ystäviä muilla oli verrattuna minuun. Käytännössä vain kävin ratsastamassa, piirtämässä ja maalaamassa, ja joskus juoksemassa. Plus nyt kävin harjoituksissa. En ollut tottunut edes puhumaan toisille ihmisille.
”Haluatko rehellisen vastauksen? Ei oikeastaan. Rwayna on toki minulle ystävä, mutta hän on veljeni tyttöystävä, ja pian hänen vaimonsa”, sanoin, vilkaisten Jasonia. Häät olivat varmasti ihanat ja kauniit, mutta en tiedä halusinko välttämättä mennä sinne. Kaikilla muilla oli joku, paitsi minulla.
”Onko sinulla paljon ystäviä? Viihdytkö heidän kanssaan paljon? Mitä te yleensä teette?” kysyin kiinnostuneena, katsoen Jasonin sivuprofiilia. Ohjasin miehen pikkutalon eteen, jonka edessä oli maalausteline - vanha sellainen.
”Täällä minä asun”, naurahdin synkästi kaivaen taskustani avaimen, ja avatessani oven. Kani loikki heti minua vastaan, ja nostin sen kevyesti syliini. Talo oli suhteellisen siisti, yksinkertainen. Okei, Archien huone oli auki, ja siellä oli ties mitä rivoja kirjoituksia seinillä, raippa oli lattialla - en halua edes ajatella mitä varten - ja Rwaynan alushousut olivat lattialla.

//Jason?

Nimi: Jason Taydenin poika

15.06.2018 19:55
Puristin lohduttavasti Avan kättä ja katsahdin häneen. Tyttö oli joutunut elämään ilmeisesti suht' yksin. En tiennyt, milloin hänen vanhempansa olivat eronneet, oliko se tapahtunut joskus, kun Ava oli ollut vielä pieni, vai vasta muutaman vuoden sisään. Minusta oli outoa ajatella elämää ilman äitiä. En toki ollut mikään kaikista läheisin äitini kanssa, Sarina oli hänen kanssaan minua läheisempi - ehkä heillä oli jotakin "tyttöjen juttuja" joista minä olin ulkopuolinen, mutta joka tapauksessa äiti oli aina ollut elämässäni. Hän oli se, joka ei ollut jättänyt meitä, hän oli se, joka oli ottanut meidät mukaansa ja huolehtinut meistä, vaikka aina rahaa ei ollut ollut nimeksikään. Vastaavasti isä oli ollut se, joka oli aina poissa ja häiritsi meitä sekä äidin henkistä tasapainoa välillä, kuten eilen oli käynyt.
"Kuulostaa siltä, että sinä..olet ollut aika yksinäinen?" sanoin varovasti vilkaisten Avaan.
"Onko sinulla ystäviä?"

//Ava?

Nimi: Ava Carrickin tytär

15.06.2018 19:01
”Archie on päättänyt ristiä minut ankaksi, joten kostoksi hän on minulle aasi”, naurahdin, katsahtaen Jasoniin.
Ei minua haitannut vaikka Archie kutsuisi minua ties miksi, rakastin veljeäni hyvin paljon.
”Isä teki mutsille tosi tyhmästi, tässä kohtaa kiroilisin jos harrastaisin sitä. Ja ei äiti ole oikein ikinä pitänyt minusta. Erin on vahva ja loistava taistelija, eikä arvosta ajatusta tyttärestä joka ei osaa taistella”, kerroin.
”Ja isä on löytänyt uuden perheen, minulla on tosiaan kaksi puoliveljeä, Josh ja Jackson, isän uuden suhteen kautta. En tiedä mitä minä olisin tehnyt jos minun elämäni kumppani olisi valinnut uuden ihmisen vaimokseen. En kanna kaunaa äidilleni siitä, rakastan häntä kaikesta huolimatta todella paljon”, sanoin, hymyilin hiukan. Huokaisin syvään - olin nähnyt äitini viimeksi nimitystilaisuudessa, ja sielläkin nainen oli ollut päissään.
”Mutta joka tapauksessa Aasi, Rwayna ja minä olemme tottuneet elämään yksin, Rwayna ja Aasi kahdestaan, minä kolmantena pyöränä”, kerroin.
Milloin olin viimeksi puhunut jollekin näin paljon itsestäni? Siitä on vuosia. Vedin Jasonin lähemmäs minua, kuin tukea hakien.

//Jason?

Nimi: Jason Taydenin poika

15.06.2018 18:41
"Jos olet varma, ettemme häiritse teillä ketään..ehkä joksikin aikaa", sanoin hiukan epävarmana.
"Minun on palattava jossakin vaiheessa kotiin, lupasin viettää aikaa myös hiukan Sarinan kanssa", kerroin.
Lähdin jo kulkemaan kohti "köyhien aluetta", jolla Avan koti sijaitsi. En tiennyt tarkalleen missä, joten Ava saisi ottaa ohjat jossakin vaiheessa.
"Mikä tuo Aasi-juttu muuten on? Käytät sitä ilmeisesti siitä veljestäsi, mutta Piper kutsui sinua myös.. oliko se Ankka?" kysyin vilkaisten Avaa hiukan hymyillen.
"Ja.. eikö sinua häiritse äitisi juominen?" kysyin sitten varovasti, vakavoituen.
Minun teki melkein mieli mainita isästäni ja hänen alkoholismistaan, siitä, kuinka paskaa se oli ollut meidän perheellemme ja mitä se oli saanut aikaan. Eikö Ava tuntenut yhtään samoin äitiään kohtaan, eikö tämän juomisella ollut mitään väliä hänelle? En kuitenkaan sanonut mitään, en halunnut puhua isästäni ollenkaan. Toisaalta olin saanut sen kuvan, ettei Avan äiti välittänyt juurikaan lapsistaan, joten ei kai ollut ihme, ettei Avakaan välittänyt tästä kovinkaan paljon.

//Ava?

Nimi: Ava Carrickin tytär

15.06.2018 17:29
Katselin hetken aikaa Jasonia syvälle silmiin, ennen kuin punastuen laskin katseeni. Tiesiköhän mies itse miten komea hän oli? Ja ulkonäön lisäksi, miten ihana hän oli luonteeltaan?
”Okei, jos sanot niin. Mutta jos tulee ikinä tilanne jolloin tarvitse juttuseuraa, olen täällä”, sanoin, hymyillen kevyesti Jasonille.
Lähdin seuraamaan Jasonia, nyökäten hienoisesti.
”Totta kai, mutta minne? Nyt joka paikassa on ihmisiä kuin muurahaispesässä. Lapset ja vanhemmat lähtevät ostamaan torilta tavaroita, ja ihmiset lähtevät syömään”, naurahdin, vilkaisten taas ohi juoksevia lapsia. Heillä näytti olevan aikaa vaikka mihin. Muutama heistä kääntyi katsomaan meitä ja alkoi supisemaan ja kikattamaan keskenään. Okei, ei ehkä niin viattomia lapsia.
”Hevosille annetaan nyt ruokaa, mikäli yhtään Rwayna puhui totta, joten edes hevostalleilla ei ole rauhallista”, mutisin, tarttuen jälleen Jasonin lämpimään käteen.
Koira haukkui ja juoksi ohitsemme kissa perässään - nyt minullakin alkoi mennä hermo rauhattomuuteen ja ihmispaljouteen. Herra jestas.
”Jos ei keksitä mitään muuta, voit aina tulla meille. Äiti on jo juomassa jossain, Aasi ja Rwayna on kuhertelemassa jossain, eikä isä asu meillä, joten?” sanoin, hennosti toista kulmaani kohottaen.

//Jason?

Nimi: Jason Taydenin poika

15.06.2018 16:48
Unohduin katselemaan Avaa suoraan silmiin ja tunsin hänen kevyen kosketuksensa kasvoillani. Jos olisimme olleet missä tahansa muualla, jossakin, missä ei olisi meidän lisäksi muita ihmisiä, olisin saattanut suudella Avaa - en tiedä, oliko minun soveliasta edes ajatella hänen suutelemistaan, mutta oli totta, että minun melkein teki mieli tehdä niin. En kuitenkaan voisi, ei, koska nyt ei ollut yhtään sopiva hetki, liikaa ihmisiä, liian inhottava ympäristö ensisuudelmalle muutenkin. Enkä sitäpaitsi uskonut, että se olisi ollut muutenkaan hyvä idea.
Ava kertoi välittävänsä minusta ja silloin tajusin, että hänen vainoajansa lisäisi minut saman tien listalleen, jos sattuisi näkemään meidät, ellen jo sitten ollut siellö. The Beast saattaisi hyvinkin vakoilla Avaa tämän kulkiessa kaduilla, joten hän oli aika herkästi saattanut nähdä meidät yhdessä - olihan moni muukin luultavasti jo huomioinut meidät. Minä en kuitenkaan ajatellut, että pahalle listalle joutuminen olisi millään tavoin Avan syytä, eikä se herättänyt minussa pelkoa, vaikka ehkäpä olisi pitänyt.
"Olen ihan okei", sanoin ja kohotin katseeni Avan silmistä hänen pään ylitseen kohti katua.
"Tuli vain mieleen yksi juttu, mutta se menee ohi. Älä huolehdi", mutisin.
Minun olisi oikeastaan tehnyt mieli halata Avaa ja painaa pääni vasten hänen hiuksiaan, mutten halunnut tehdä sitäkään keskellä ruuhkaista katua. Peräännyin hiukan hänen luotaan, hymyillen hienoisesti ja vetäen hänet jälleen liikkelle.
"Lähdetäänkö jonnekin, missä ei ole näin paljon ihmisiä?" ehdotin.
"Täällä ei nimittäin saa olla yhtään rauhassa."

//Ava?

Nimi: Ava Carrickin tytär

15.06.2018 15:07
”Vaikutat tosi surulliselta? Onko kaikki ok?” kysyin, pysähtyen käytävän reunalle.
Katsoin miestä syvälle silmiin, ja nostin toisen käteni hänen leualleen. Archie teki minulle aina niin kun minua huoletti, suretti tai muuten vain oli huono olo.
”Muista, että sä voit aina, siis ihan aina tulla puhumaan mulle, Jason”, sanoin, hymyillen miehelle rohkaisevasti. Ihmiset harvoin näkivät minusta tätä, huolehtivaa ja välittävää puolta.
”Mä välitän susta tosi tosi tosi paljon, enkä halua että sulla on huono olo mistään syystä”, jatkoin silittäen varpaillani miehen poskea.
Välitin Jasonista enemmän jo melkein kuin Rwaynasta tai muutamasta ystävästäni, Jason oli ensimmäinen joka ei sanonut minua oudoksi, vaan sain olla juuri oma itseni, ja toivoin että annoin myös hänen olla oma itsensä.

//Jason?

Nimi: Jason Taydenin poika

15.06.2018 14:57
"Lähden yleensä vain jonnekin maanpinnalle, jos en jaksa olla täällä", sanoin.
"Ei minulla ole oikein mitään erityistä paikkaa, kunhan lähden vaeltelemaan ja jos löydän jonkun kivan paikan, saatan jäädä sinne istuskelemaan", totesin vielä.
"En oikeastaan ole ikinä ajatellut haluanko lapsia", kerroin. "En halua niitä ainakaan kovin nopeasti", jatkoin kohauttaen harteitani, ja vilkaisin Avaa.
Jos joskus saisin lapsia, toivoin, ettei minusta koskaan tulisi heille yhtä paskaa isää kuin oma isäni oli ollut ja oli edelleen minulle. Sellainen, joka heittäytyy ulos todellisuudesta alkoholin voimalla, hylkää periaatteessa perheensä kokonaan ja kohtelee vaimoaan väkivalloin..ei, minusta ei koskaan tulisi sellaista. Mutta isyys olisi vielä kaukana, eikä minua oikeastaan huvittanut puhua siitä.

//Ava?

Nimi: Ava Carrickin tytär

15.06.2018 14:00
”Niin, minun äitini ei vitsaile edes silloin kun on kännissä”, sanoin, laskien katseeni maahan.
Jasonin kysyessä lempipaikkaani leirissä tai ulkopuolella jouduin hetkeksi aikaa puremaan huultani. Se oli vieläkin kipeä itkukohtauksestani, kun olin purrut sen verille.
”No kerron sulle nyt salaisuuden - mä en pidä Tenebraesta. Tai siis maanalla ei ole hirveän kiva asua. Minun turvapaikkani on eräs valtava tammi, noin viiden kilometrin päässä. Yleensä meen sinne lukemaan tai piirtämään”, kerroin, vilkaisten Jasonia.
Ulkomaailma tuntui pumpulilta ja pilviltä Tenebraen elämään verrattuna. Täällä ihmisiä raiskattiin yön pimeinä tunteina ja jotkut lähettivät toisilleen pedofiilisiä kirjeitä. Luonto ei tehnyt sitä.
”Entäs sä? Minne sä yleensä pakenet leiriä?” kysyin uteliaasti, hymyillen Jasonille hiukan.
Eräs lapsi melkein törmäsi minuun, ja jouduin väistämään äkillisellä hypähdyksellä sivulle.
”Oletko ikinä miettinyt haluatko lapsia?” kysyin, vilkaisten kikattavaa tyttöä joka pinkoi takaisin äitinsä luokse.
”Minusta ajatus lapsista on omalla tavallaan tosi pelottava. Entäs jos kasvatan lapset psykopaateiksi tappajiksi? Minulla on sentään se onni, että mä olen viimeinen henkilö tässä leirissä jonka kanssa joku haluaisi tehdä lapsia. Huonot geenit”, kerroin, virnistäen jälleen.

//Jason?

Nimi: Jason Taydenin poika

15.06.2018 13:51
Minusta oli aavistuksen outoa kuulla Avan juttelevan niin normaalisti seksistä. Olin lähestulkoon odottanut, että hän lähinnä nolostelisi siitä puhumista, mutta ei, hän oli edelleen rento ja uskaltautui vitsailemaan, nauramaan ja olemaan oma itsensä aivan normaalisti. Nauroin lämpimästi hänen sanoilleen katsahtaen häneen ja siirsin sitten katseeni
"Minun seksuaalikasvatukseni? Äiti luottaa siihen, että tiedämme itse mikä on järkevää ja mikä ei, ja mihin aikaan kannattaa hankkiutua isäksi", hymähdin. "Ehkä hän joskus vitsailee jostakin vakavampi merkitys taustalla, mutta ei muuta", kohautin harteitani.
Pyyhkäisin vapaalla kädelläni kasvoilleni valuvia hiuksia sivuun ja silmäilin katua ympärillämme. Ihmisiä kiiruhti sinne tänne päivän ostoksilla ja muilla asioilla. Lapsia juoksenteli muiden jaloissa leikkimässä, muutama vanhus istui kadun reunamilla katsellen ohikulkevia ihmisiä.
"Onko sinulla jotain lempipaikkoja leirissä tai sen ulkopuolella? Joitakin paikkoja, joihin tykkäät mennä jos et jaksa olla täällä?" kysyin vilkaisten Avaa.

//Ava?

Nimi: Ava Carrickin tytär

15.06.2018 11:12
”Jason, se on ihanin koru ikinä! Mutta nyt taas minä jään veloille”, sanoin, puristaen kukkaa hellästi kädessäni. Se oli täydellisin koru jonka olin ikinä nähnyt - ja pitäisin sitä varmasti päälläni.
Ja purskahdin nauruun katsoessani Jasonia, joka kysyi minulta olinko tosissani seksipuhuttelun suhteen.
”Valitettavasti kyllä. Archie kertoi minulle kuinka minun täytyy tehdä se oikean ihmisen kanssa koska muuten se sattuu, se ei ole kummallekaan mukavaa, hukun siihen vereen ja mies ei tule. No ei, jotain Rwayna ja Archie sanoivat siitä että olen itse oikeasti valmis”, kerroin vitsaillen.
Harvoin edes vitsailin, mutta Jasonin seurassa tunsin oloni luonnollisen rennoksi, pystyin olemaan juuri se joka halusin.
”Oletko sinä säästynyt seksuaalikasvatukselta? Meidän perheessä se on mennyt ilmeisesti todella pieleen, koska Jacksonista tulee isä, Archie alkoi seurustelemaan.. 10 vuotiaana? Ja minä olen kuin joku nunna”, naurahdin, hymyn levitessä kasvoilleni. Rakastin sitä kun sain olla oma itseni, nauraa ja vitsailla, vaikka huumorintajuni oli jossain määrin omituista. Jasonin kanssa kaikki tuntui niin luonnolliselta, vaikuttihan Jasonkin rennolta ja ihanalta ihmiseltä.

//Jason?


 

 
 
©2019 Tenebrae | Tυℓєναιѕυυ∂єη Hєιмσт - suntuubi.com