Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 

QUERCUSA | TENEBRAE | CORVUSA | MORGA | GLACINA | VENEFICIUM

 VARJOMUURI | VAELTAJAT

Morgan heimon tarinat

Vuodenaika: Syksy

Sää: Morgan heimon alueella on huomattavan lämmintä, mutta sataa usein.

Ruokatilanne: Ruokaa riittää linnassa, mutta sen ulkopuolella elävät köyhät saavat hädin tuskin yhtä ateriaa päivässä.

Seuraava juhla: Syyslaulun juhla on 9-15.10.2018

Muuta: -

Tiedot päivittyvät kuukausittain.

 

 

Tästä pääset Morgan heimon sivulle

 1  2  >

Nimi

Kotisivut

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on yhdeksän miinus viisi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Oslo Hudsonin poika

28.11.2018 16:32
”Oslo! Herätys!” kuului rääkäisy aivan korvani juuresta. Säpsähdin rajusti ja pomppasin ainakin kymmenen senttiä ilmaan. Asia istui aivan vieressäni, silitellen hiuksiani.
”M-mitä?” änkytin ja siirsin hämmentyneen katseeni siskooni.
Asia tarttui lanteisiini ja veti minut lattialle. Kiljaisin ’hyvin miehekkäästi’ ja nauraen rämähdin tytön päälle.
”Sun piti mennä näkemään Sorinia jo puoli tuntia sitten”, Asia nauroi ja heitti päälleni vaatteita omalta sängyltään.
Voi apua! Olin unohtanut kokonaan parhaan ystäväni näkemisen! Ei! Miten tässä oli edes voinut käydä näin! Paniikissa nousin ylös lattialta ja aloin kiskomaan vaatteita päälleni.
”Oslo mä sanon tämän kaikella rakkaudella. Mitä jos vaikka tekisit vähän lihaksia joskus? Sä oot kuin tissitön nainen”, Asia kikatti ja heitti paljasta rintakehääni tyynyllä.
Mulkaisin tätä pidätellen naurua. Heitin tyynyn sängylle ja nostin reppuni maasta.
”Huppari vielä, muuten tulee kylmä”, Asia komensi ja työnsi käteeni kirkkaankeltaisen paksun vaatekappaleen. Vedin sen päälleni ja työnsin varmuuden vuoksi villasukat vielä jalkaani, ulkona alkoi olla jo todella viileää enkä halunnut tulla turhaan kipeäksi. Silloin kyllä sai juoda paljon teetä ja lukea rauhassa kirjoja, ilman kenenkään häiriötä, mikä ei ollut pahitteeksi.
”Moikkuuuuu rakasss”, nauroin ja suukotin siskoni poskea hymyillen. Asia pudisti päätään hymyillen ja läpsäytti takapuoltani virnuillen.
”Tsemppii päivään muru”

Juoksin linnan alakertaan, jossa minua odotti hiuksensa siniseksi värjännyt Sorin. Tyttö lähti juoksemaan heti syliini nähdessään minut, ja rutistin tämän kehon tiukasti omaani vasten.
”Oslonen”, Sorin nauroi ja kutitti minua kyljistä. Kikatin kuin mikäkin pikkulapsi, oli niin ihana nähdä tyttöä pitkästä aikaa. Lähdimme kävelemään ulos, raikas ilma tuntui hyvältä kasvoja vasten.
”No, joko olet iskenyt jonkun miehen täältä?” Sorin nauroi ja pukkasi minua kylkeen iskien samalla silmää.
Lehahdin aivan punaiseksi. Miten niin iskenyt.. En minä ketään iskisi millään!
”E-en tietenkään”, mutisin ja laskin katseeni vaeltamaan maahan.
Sorin nauroi jälleen ja haroi sinisiä, pitkäksi kasvaneita hiuksiaan.
”Mä oon löytänyt jonkun”.
Käänsin heti katseeni tyttöön, joka seisoi kuulaan syysauringon edessä hymyillen. En ollut ikinä osannut odottaa, että Sorin löytäisi jonkun näin nopeasti, edellisestähän oli vasta pari kuukautta.
”No kerro kaikki!” huudahdin ja halasin tätä lempeästi.
Sorin alkoi kertomaan Ellenistä, jostain vaeltajanaisesta, jonka kanssa hän oli tavannut Morgan rajalla. Heillä oli kuulemma roihahtanut valtava kipinä heti, ja nyt Sorin vaikutti aivan rakastuneelta. Olin niiin onnellinen tytön puolesta! Onnellisuus oli niin ihanaa ja Sorin selvästi oli sitä, joten niin olin sitten minäkin!
”Aiotko sitten lähteä vaeltajaksi?” kysyin laskien reppuni maahan ja istuen sen viereen. Sinihiuksi kohautti olkapäitään ja istui maahan viereeni, nojaten olkapäähäni. Tuo tarttui kädestäni kiinni ja puristi sitä nopeasti.
”Mä oon onnellinen”.

Nimi: Raven

17.11.2018 18:25
Oslo Hudsonin poika: 36kp, 14 kultakolikkoa ja neljä pronssikolikkoa. 2tp!
Kane Judasin poika: 72kp, 29 kultakolikkoa. 2tp!

Nimi: Kane Judasin poika

10.11.2018 22:08
"Tottakai, kaikki on hyvin”, Oslo vastasi nypläten paidanhelmaansa. Sinapinkeltainen sävy sopi hänelle, Kane ajatteli. Oslo vilkutti ohikulkevalle lapselle, jota Kane ei tunnistanut.
"O-onhan sinullakin kaikki hyvin?" Oslo kysyi Kanen yhä tarkkaillessa lapsen perään, toinen poski Oslon katseelle paljaana. Oslo alkoi kikattaa. Tämä sai Kanen kääntämään nopeasti päänsä. Oslo oli nostanut hihansa peittämään hymynsä, mutta hän laski sen Kanen kääntyessä ja kaivoi taskustaan nenäliinan.
"J-jos haluat pyyhkiä p-punaisen jäljen pois poskestasi."
Nyt Kane vuorostaan lehahti punaiseksi. Miten hän oli voinut unohtaa pyyhkiä sen tuntemattoman naisen huulipunat hänen poskeltaan? Kane nappasi nopeasti Oslolta nenäliinan ja alkoi hinkata poskeaan. Helkkari.
"Ei se ollut mikään, sain sen vaan kiitokseksi palveluksesta jonka tein jollekin naiselle", Kane mutisi vaivaantuneena. Jostain syystä hän ei halunnut Oslon ajattelevan sen olevan mitään romanttista, mutta hän ei ymmärtänyt miksi. Olihan se normaalia.
"A-anteeksi, minun täytyy varmaan kiiruhtaa Sahramin perään, hauskaa päivää Kanskubansku!"
"Pidä kiva päivä, Oslo", Kane vastasi yrittäen hymyillä. Oslo käveli ohitseni ja katosi nopeasti väkijoukkoon.

Kello oli viittä vaille yhdeksän. Kane seisoi talon edessä, tupakka jälleen suussaan. Hän pani muistiin, että tästä ei saisi tulla tapa. Harjoitukset hänen kouluttajansa kanssaan olivat menneet hyvin, mutta hän sai hirveästi kotiläksyjä. Pitäisi käydä kirjastossa aamulla lainaamassa pari historiakirjaa.
Cat astui kulman takaa Kanen luo. Hän oli kietoutunut vihreään viittaan, joka korosti hänen punaisia hiuksiaan. "Kane, tulit."
"Niin tulin. Mennäänkö kotiisi?" Kane kysyi itsevarmana.
Cat virnisti leveästi. "Innokas. Tule." Hän kääntyi viemään Kanea linnaan, joka seurasi nätisti hänen perässään. Cat ei sanonut mitään, pelkästään käveli ja välillä vilkaisi seurasiko Kane.
He saapuivat pian koristeellisen oven eteen linnassa. Naisella todellakin oli paljon rahaa, pelkästään hänen asuntonsa ulko-osa oli hinnaltaan enemmän kuin Kanen perheen asunto. Cat vilkaisi Kanea hymyillen, sitten avasi oven ja antoi Kanen kävellä edellä asuntoon. Cat sulki oven perässään.
"Istu", Cat sanoi ja osoitti kädellään läheistä pöytää. Kane teki kuin käskettiin ja istui Catin riisuutuessa viitastaan, jättän vain lyhyen hameen ja topin hänen päälleen. Kane tarkkaili tarkasti kuinka Cat kulki hänen luokseen lantio keinuen, hän päätyi istumaan Kanen toisen jalan päälle. Kane virnisti naiselle ja laski kätensä hänen jalalleen. Oli aika muuttua hurmuri-Kaneksi.
"Miten voin auttaa sinua?" Kane kysyi, silittäen peukalollaan hänen reittään.
Cat katsoi vihreillä silmillään Kanea. Hän kietoi toisen kätensä Kanen kaulan ympärille ja vilkaisi Kanen huulia, mutta nosti katseensa takaisin. "Monella tavalla", hän hymähti. "Auta minua selvittämään mitä mieheni tekee tai... pane minua."
Kane virnisti, vei kätensä Catin hiuskiin ja suuteli häntä. Catin paksut huulet tuntuivat taivaallisilta Kanen huulia vasten. Cat hymyili suudelmaan ja laski kätensä Kanen rinnalle, jota hän alkoi hitaasti laskea alas. Kane tunsi olonsa kuin huumatuksi. Catin kieli löysi tiensä Kanen suuhun, joka toi yllättävän makean maun mukanaan. Kane ei kuitenkaan tästä välittänyt, hänen huomionsa oli kiinnittynyt Catin sormiin, jotka avasivat hänen housujaan. Cat vaihtoi hieman asentoaan pystyäkseen hyväilemään kädellään puolikovaa Kanea. Kane puristi toisella kädellään käsinojaa, Cat tiesi miten tämä piti tehdä. Miten joku mies pystyisi pettämään Catia? Selkeästi Catilla riitti intohimoa. Kane huokaisi Catin kiihdyttäessään kätensä tahtia, ja Cat suuteli Kanen kaulaa. Kanesta tuntui kuin hän olisi pilvessä - ei hyvällä tavalla. Catin kasvot alkoivat vääristyä, muuttua epäselviksi. Kane menetti tajuntansa.

Kane heräsi lattialta valtava jomotus päässään. Hän räpytteli silmiään ja katseli ympärilleen. Hän oli makuuhuoneessa. Mitä oli tapahtunut? Olivatko he panneet, Kane nukahtanut sen jälkeen ja tippunut sängystä? Hän yritti nousta, mutta tajusi kätensä olevan kahlittu. Hän katsoi taakseen, hänen kätensä olivat käsiraudoissa, jotka olivat ketjulla kiinni lattiassa.
"Mitä vittua", Kane ähkäisi. Se nainen. Hän muisti suudelman, sen oudon makean maun suussaan. Oliko nainen huumannut hänet? Oliko hän raiskannut hänet? Mutta miksi, olisi Kane häntä pannut. Kane kaipasi vastauksia.
Vastaukset kävelivätkin makuuhuoneen ovesta sisään, Catin muodossa. Nainen virnisti Kanelle.
"Anteeksi, mutta tämä on välttämätöntä. Syytä veljeäsi." Cat oli alusvaatteisillaan ja käveli istumaan sängylle Kanen viereen.
"En ole nähnyt häntä ikuisuuteen, jätä minut ulos tästä!" Kane huusi. Hänen katseensa laskeutui Catin verisiin käsiin, joista toisessa hänellä oli viinilasi. "Onko tuo verta? Helkkari, onko mulla kaikki sisäelimet tallella?"
Cat alkoi nauramaan ja laski lasinsa pöydälle. "En nyt sentään niitä ottanut, et ole kohteeni. Olet vain panttivanki. Nämä tulivat toiselta asiakkaaltani. Tietäisitpä kuinka suuri bisnes käy teidän taviksien nenienne alla, yksi pää maksaa vähintää tuhat kultakolikkoa. Järkyttyisit, jos tietäisit kuinka moni on valmis maksamaan sen verran päästäkseen jostain eroon."
Kanella ei kestänyt kauaa ymmärtää mistä Cat puhui. Hän perääntyi nojaamaan seinää vasten. "Olet palkkamurhaaja?"
"Kestipä kauan ymmärtää se. Mutta en ole kuka vain, olen parhain." Catin huulilla oli jälleen virne, eikä Kane epäillyt hetkeäkään Catin sanoja. Ei hänellä ollut mitään hajua, että Cat olisi voinut olla yhtään vaarallinen.
"Sinulla ei taida olla miestäkään?"
"Hah, ei todellakaan. En ole kiinnostunut romanttisesti miehistä, ehkä joskus panen, mutta mitä tein sinulle oli vain työni tähden. En halunnut taistelua, sinut oli helpoin huumata suudelmalla. Mutta se piti tehdä täällä, kotonani, enhän olisi voinut kantaa velttoa kehoasi ulkoa tänne asti. Oli helpointa leikkiä mukana, sitä paitsi se on hauskaa nähdä kuinka kaikki jäävät lankaan." Cat puhui kuin he olisivat ystäviä, mutta Kane oli kauhuissaan. Hän oli murhaajan kanssa samassa huonessa. Hänet oli kahlittu lattiaan.
"Miksi olen vankisi?"
"Veljesi päätti panna Veneficiumin johtajaa, ja nyt he ovatkin yhdessä. Tämä kyseinen johtaja on jättänyt maksamatta minulle puolet velastaan, joten sinä olet varmiste siitä, että hän maksaa. Erwin on hänelle kaikki kaikessa, kun lähetän pienen kirjeen rahat tulevat", Cat sanoi ja joi viiniä. "Kun päästän sinut vapaaksi, älä huoli minun ilmiantamisestani. Nimeni ei ole Cat, enkä aio jäädä Morgaan hetkeksikään pidemäksi kuin on pakko, tämä on todella epämiellyttävä paikka. Varjomuurikin on parempi. Eikä kukaan tule uskomaan mitä kerron sinulle, ne ovat sen verran uskomattomia asioita."
Kane ei tiennyt mitä sanoa tai uskoa. Hänen veljensä oli elossa ja helkkari Veneficiumin johtajan puoliso. Eikö sen johtaja ollut joku vanha mies? Hän kysyi tätä Catilta, joka naurahti.
"Ei, se oli asiakkaani. Organisoin hänen kuolemansa, jonka ansiosta Lucius Lorenzon poika nousi valtaan. Siitä hän on velkaa minulle ison summan. Hän on veljesi nykyinen puoliso. Lucius on mukava, vähän mulkku, mutta niin kaikki miehet ovat."
"Milloin pääsen vapaaksi?"
"Kun Lucius on lähettänyt rahat. Hän kyllä lähettää ne, lähetin jo korpin hänelle. Toivottavasti ei haittaa, mutta leikkasin palan hiuksiasi todisteeksi. Noita valkoisia kutreja ei ole kellä tahansa."
"Eli minun pitää vain odottaa täällä? Saanko ruokaa? Missä käyn kusella?"
Cat nauroi. "En anna sinun nääntyä, se olisi vasten kaikkia sääntöjä. Panttivangit pitää pitää kunnossa. Vessaan pääset sillon kuin kysyt, vien sinut käsiraudoissa ja puukko kädessäni sinne. Tulen sisälle mukaan, en päästä sinua silmistäni. Puhumme tuhansista kultakolikoista, johtajan tappaminen maksaa paljon enemmän kuin jonkun tavallisen hujopin. Et pääse pakenemaan."
"Kiva." Kane oli ihan sekaisin, tilanne oli niin epärealistinen. Hän päätti pysyä positiivisena, Cat vaikutti silti... mukavalta. Tai ei ainakaan siltä, että hän alkaisi kiduttaa Kanea.
"Hymyile, olen hyvää seuraa ja olet spesiaalitapaus. En ota yleensä panttivankeja, enkä todellakaan höpöttele heidän kanssaan tai hiero niiden kaluja, mutta kunnioitan suuresti Luciusta, joten pidän sinusta hyvää huolta." Cat virnisti jälleen ja laskeutui lattialle Kanen viereen.
"Juo tämä, niin olet ainakin päivän syvässä unessa. Se helpottaa odotusta." Cat ojensi Kanelle pienen pullon, jota Kane katsoi epävarmasti.
"Entä jos aiot tappaa minut?"
"Vaikka tykkään lähestyä asioita väkivallattomasti, ei tarkoita etten pystyisi sivaltamaan kurkkuasi auki. Jos haluaisin tappaa sinut, voisin tehdä sen ilman suostumustasi. Joten juo pois."
Kane epäröiden kohotti pullon huulilleen ja nielaisi sen sisällön.

Nimi: Oslo Hudsonin poika

10.11.2018 09:33
Olin ehtinyt jo seistä seinustalla tovin, ennen kuin kuulin ääntä takaatani.
”Moikka. Mitä sinä täällä teet?” Kane kysyi, kävellen eteeni.
Säpsähdin rajusti, en ollut olettanut että kukaan tulisi puhumaan minulle. Laskin katseeni maahan ja näpläsin hermostuneena sinapinkeltaisen paitani helmaa. Hymyilin itsekseni kun muistelin paidan tekoa. Asia yritti todistaa miehelleen että oli kätevä nainen ja osasi tehdä vaatteita ja oli jokailta koettanut tehdä paitaa.
”Tottakai, kaikki on hyvin”, kuiskasin, ja ihmismassan lisääntyessä ympärilläni, painauduin seinää vasten. Muutama lapsi säntäili käytävällä kisaillen keskenään ja heidän äitiensä juostessa perässä. Hymyilin näylle ja vilkutin nopeasti yhdelle lapsista jolla oli pyöreät posket ja vaaleat pitkät hiukset.
”O-onhan sinullakin kaikki hyvin?” kysyin ja kohotin viimein katseeni Kanskubanskun kasvoihin. Minua kikatutti ihan hirmuisesti kun näin punaisen jäljen Kanen poskessa. Yritin peitellä hymyäni paitani kauluksen taakse ja lopulta se näytti vain siltä kuin olisin aivastellut monta kertaa peräkkäin kimeällä äänellä.
Kaivoin taskustani kädet täristen valkoisen nenäliinan ja ojensin sen Kanskubanskulle.
”J-jos haluat pyyhkiä p-punaisen jäljen pois poskestasi”, änkytin.
Minullakin oli kerran ollut kaulassa punainen jälki! Siitä oli pari vuotta, kun maailman ihkuin - tai silloin vielä maailman ihkuin - poika, Aaron, oli tullut luokseni ja olimme pusutelleet ihan hirmuisen pitkään niin että huuleni olivat turvonneet. Kikatin jälleen ajatuksilleni ääneen vahingossa.
”A-anteeksi, minun täytyy varmaan kiiruhtaa Sahramin perään, hauskaa päivää Kanskubansku!” sanoin ja lähdin kävelemään miehen ohitse.

// Kane?

Nimi: Kane Judasin poika

03.11.2018 22:19
Kane sytytti tupakan ja laittoi sen huuliensa väliin. Siitä oli hetki kun hän viimeksi oli tupakoinut, mutta nyt hän tarvitsi sitä. Hän nojasi rakennusta vasten ja puhalteli savuja miettiessään veljeänsä, joka oli ties vitun missä. Ehkä hän oli jo haudassa, ehkä hän oli muurin toisella puolella. Kuka tiesi.
"Viitsisitkö antaa yhden minullekin?"
Kane nosti silmänsä naisen kasvoille, pysähtyen ensin sekunnin murto-osaksi hänen kookkaiden rintojensa kohdalle. Nainen oli kieltämättä kaunis. Hänen punaiset hiuksensa ylsivät rintojen alle ja hänen kasvonsa olivat todella miellyttävät. Hänellä oli punaista huulipunaa ja musta silmämeikki. Hän näytti varakkaalta, ei köyhillä olisi varaa niihin vaatteihin mihin nainen oli pukeutunut.
"Toki." Kane kaivoi taskustaan askin ja ojensi naiselle tupakan, jonka hän sytytti sen ollessa naisen huulilla.
"Kiitos", nainen huokaisi. Hän nojasi samaa seinää vasten ja henkäisi syvään.
"Huono päivä?" Kane kysyi hiukan huvittuneena.
Nainen pyöräytti silmiiän. "Huonot kaksi viikkoa." Nainen mittasi Kanea vihreillä silmillään. "Voinko purkaa tunteitani sinulle hetken?"
Kane kohotti kulmaansa, mutta nyökkäsi.
"Kiitos. Harkitsen, että eroan miehestäni. Hän katoilee joka yö, eikä kerro minne. Veikkaan, että hänellä on toinen nainen. Olemme olleet naimisissa vasta kaksi kuukautta, mutta nähtävästi minuun kyllästyy nopeasti."
"Älä nyt niin sano. Ei se ole sinun vikasi, että miehesi pettää - jos pettää."
Nainen virnisti. "Mikä on nimesi valkopää?"
"Kane." Hän ei viitsinyt jakaa isänsä nimeä ventovieraille, hänen suvullaan ei ollut enää hyvä maine Erwinin tekojen jälkeen.
Nainen esitteli itsensä Catelyniksi, mutta käski kutsua vain Catiksi. "Totta puhuen... En tullut luoksesi vain tupakan perässä." Cat puri huultaan.
"Miksi sitten?"
"Tarvitsen apua... mieheni kanssa. Voisitko nähdä minut uudestaan tänä iltana, yhdeksältä? Maksaisin sinulle."
Kane etsi valetta Catin silmistä tai jotain merkkiä siitä ettei hän ollut tosissaan, mutta kaiken perusteella hän puhui täysin vilpittömästi. "Öm, ei minulla ole muutakaan, eikä lisäraha ole koskaan pahaksi. Missä asut?"
Cat hymyili leveästi. "Tavataan tässä samassa kohtaa, voin viedä sinut kotiini."
Kane nyökkäsi epäröiden, jokin naisessa sai hänet epämukavaksi. Ehkä ne olivat vain hänen rintansa. Ehkä.
"Kiitos." Cat otti askelen Kanea kohti ja ilman mitään varoitusta laski suudelman Kanen poskelle, jättäen punaisen jäljen jälkeensä. "Odotan iltaa innolla", hän kuiskasi Kanen korvaan. Kanen iho meni kananlihalle ja tunsi itsensä kiihottuvan hieman. Ei niin paljon, että seisokki tulisi, mutta niin, että ajatukset alkoivat vaellella.
Cat nauroi heleästi, vilkutti ja lähti kävelemään pois. Kane tiputti tupakkansa, joka oli hänen sormissaan melki palanut kokonaan, ja sammutti sen kengällään. Mihinkäs hittoon hän oli taas ryhtynyt, hän mietti. Kane päätti kuitenkin tyynesti palata kotiinsa.

Kanen kävellessä pitkin linnojen käytäviä hän ei voinut olla pysähtymättä nähdessään Oslon. Hänen sydämensä hyppäsi kurkkuun, mutta Kane hymyili. Hän käveli punastuneen Oslon luo, joka ei ollut vielä huomannut häntä.
"Moikka. Mitä teet täällä?" Kane kysyi hymyillen. Oslo säpsähti, mutta nostaessaan katseensa Kaneen hänen ilmeensä vaihtui.
"Onko kaikki hyvin?" Kane kysyi, ihmetellen miksi Oslo oli vain seissyt paikoillaan.

//Oslo? Alotin tässä samalla yhden tehtävän :')

Nimi: Oslo Hudsonin poika

25.10.2018 12:21
Rojahtaessani sinä samaisena iltana Asian viereiseen sänkyyn, ajatukseni olivat harvinaisen villit. Ne vaelsivat kukista Kanen juhliin ja sieltä syntymäpäiväsankariin. Mies oli ollut todella mukava ja toivottavasti näkisin hänet vielä joskus uudestaan.
”Kisu, onko kaikki hyvin?” Asia kysyi, ja nosti kiharahiuksisen päänsä tyynystä. Tyttö oli kietonut paksun peiton ympärilleen tiukasti, ja olin luullut hänen nukkuvan, mutta ilmeisesti olin ollut väärässä. Asia ojensi minulle kätensä johon tartuin epäröimättä.
”Totta kai, aina on kaikki hyvin”, totesin hymyillen hammashymyäni, jota harvoin muut näkivät.
Asia nauroi ja taputti sänkynsä toista päätyä. Otin peittoni ja tyynyni ja istuin Asian sängylle pilke silmäkulmassani.
”Kisumisu”, Asia nauroi ja alkoi kutittaa kylkiäni vimmatusti.
Kikatukseni kaikui ilmassa ja vääntyilin parhaani mukaan irti siskoni otteesta. Pyörimme sängyssä hetken aikaa, kunnes hengästyneenä heittäydyin selälleni sängylle ja nostin jalkani Asian syliin.
”Pimeä on pelottavaa”, mutisin, katsellessani kynttilän lepattavaa liekkiä.
”Oot ihan höpö, olet niin syötävän söpö ettei kukaan pysty tekemään sulle mitään”, Asia sanoi silitellen jalkapohjiani rauhoittavasti. Rakastin Asiaa niin paljon. Halasin naisen jalkaa tiukasti ja suukotin tuon varpaita nopeasti.
”Oot rakas kisuli, lupaathan ettet ikinä muutu?” Asia kysyi.
Nyökkäsin, vaikka tiesin ettei se kynttilän valossa näkyisikään.
”Lupaan, olen täällä aina sinua varten”, kuiskasin ja vedin peittoa päälleni. Olin ihan jäässä, vaikka takka oli päällä. Asia peitteli oman peittonsa päälleni ja suukotti jalkojani kerran.
”Rakastan sua kisuli”.

Muutama päivä kului Sahramin kanssa pelkästään teorian asioissa, nainen osasi tehdä harjoituksista niin mielenkiintoisia!
”No niin Oslo, tänään lähdemme Vadrynnin luokse, hänellä on hiukan yskää, ja sinä saat toimia lääkärinä, minä arvioin sinut”, Sahrami sanoi, pörröttäen hiuksiani hymyillen.
Voi että, ihan ensimmäinen tehtäväni! Hymyilin kuin aurinko, ja hypähtelin hiukan paikoillani. Pakkasin pieneen nahkaiseen kassiin kaikki mahdolliset tarvittavat välineet ja lääkkeet, sekä sen lisäksi otin mukaan pienen pullon viskiä. En toki itselleni, vaan Sahrami kertoi, että joidenkin potilaiden kohdalla saattoi olla helpompaa toimia, jos he olisivat ensin naukanneet siitä.
”Oi miten ihanaa! En malta odottaaaa” laulelin hypellessäni lääkärin talossa tavaroiden perässä.
Sahrami naurahti innokkuudelleni ja näin naisen pudistelevan päätään. Suunnatessani talosta ulos Sahrami perässäni, jännitys yltyi yhä suuremmaksi. Vadrynn oli kuitenkin Rosamundan ja Joshuan isä, olisi kunnia hoitaa niin korkea-arvoista ihmistä!
”Keskity Oslo”, Sahrami mutisi takaatani, olin kävellyt jo jotain isokokoista soturia päin. Mies vain murahti ja tökkäsi minut pois tieltään. Minun teki mieli näyttää miehelle kieltä! Voi että kun suututti, vaikka olinhan minä itse kävellyt tämän tielle. Helahdin jälleen poskistani punaiseksi ja laskin katseeni maahan.
”A-anteeksi”, änkytin kiiruhtaessani miehen ohi. Sahrami jäi vielä selittelemään jotain, ai että kun onnistuin olemaan pöhö!
Saavuin Vadrynnin oven luokse ja koputin siihen kohteliaasti. Vanha, harmaantunut ja horisontaalisesti hiukan laajahko mies tuli avaamaan oven.
”Kukas se tänne tuli?” mies kysyi ja hymyili minulle ystävällisesti.
Oi että, pidin hänestä jo nyt! Ujo hymy liukui huulilleni ja ojensin miehelle tärisevän käteni.
”O-oslo Hudsonin poika, lääkärialokas”, esittäydyin, Vadrynnin ravistaessa rivakasti kättäni.
Mies läiskäytti kädellään olkapäätäni, ja inahdin pienellä äänellä.
”Siinä on mies! Käy peremmälle”, mies kehotti ja niin astelin kynnyksen yli.

”Vadrynn on ihana! Ne tarinat! En ole ikinä kuullut mitään niin upeaa!” kimitin, hyppiessäni Sahramin perässä käytävillä. Nainen nauroi ja pörrötti uudestaan hiuksiani. Käytävillä oli paljon ihmisiä, ja tungoksessa oli vaikea olla törmäilemättä ihmisiin. Pujahdin seinustalle ja lähdin hipsimään seinää vasten kohti lääkärintaloa. Sahrami pujotteli taitavasti ihmisten seassa ja pian erotin enää naisen selän, loistavaa. Punastuin korviani myöten häpeästä, en ollut edes pysynyt naisen perässä käytävillä. Jäin seisoskelemaan paikalleni katsoen kenkieni kärkiä. Nekin olivat ihan likaiset, täytyisi pestä ne mahdollisimman pian.

// Kane?:)

Nimi: Kane Judasin poika

24.10.2018 23:55
”A-anteeksi, toivottavasti en loukannut sinua”, Oslo kuiskasi. Hänen tummanruskeat hiukset valahtivat hänen silmiensä eteen.
"Ei, et, miksi olisin loukkaantunut? Ei tälläiset juhlat vain ole kaikille, ymmärrän", Kane hymähti ja hieroi melkein huomaamattomasti toisella kädellään Oslon antamaan rannelenkkiä.
Oslo suoristi ryhtinsä ja helahti jälleen punaiseksi. Hänen ihonvärinsä näytti vaihtelevan vaaleasta punaiseen joka toinen minuutti. "Totta kai haluan tavata sinut myöhemmin!" Oslo otti rohkean askelen eteenpäin ja kietoi kätensä hellästi Kanen ympärille. Kaikki Kanen lihakset jännittyivät ja hän huomaamattaan pidätti hengitystään, mutta halasi toisella kädellä takaisin epävarmasti. Milloin hän muka oli epävarma? Halaus loppui muutamassa sekunnissa, ja Oslo oli jo kerennyt muuttua astetta punaisemmaksi. Hän todella oli herkkä punastumaan, mutta jokin siinä oli Kanen mielestä suloista.
"A-anteeksi. Nähdään", Oslo kuiskasi, nolostuneena spontaanista halauksesta. Hän karkasi nopeasti tikapuille ja lähti kapuamaan niitä alas. Kane seurasi Osloa tikapuiden yläpäähän, ja vilkaisi poikaa vielä kerran silmiin hänen laskeutuessaan.
"Näkemiin, Oslo", Kane sanoi, pakottaen hymyn huulilleen, ja heilautti kättään. Oslo väläytti hänelle pikaisen hermostuneen hymyn, sitten laski katseensa. Päästyään alas Oslo lähti vaeltamaan ihmisjoukon läpi ulko-ovea kohti.

Juhlien jälkeisen päivän iltana Kane makasi sängyllään pimeässä ja silmäili Oslolta saanutta rannekettaan. Hän ei ymmärtänyt, miksi poika oli jäänyt hänen päähänsä. Mutta ei se varmasti ollut mitään mistä huolia, ei se voinut olla. Oslo oli vain erilainen, niin hän jäi mieleen. Olihan mitä tapahtui huoratalossa hänen kanssaan aika ainutlaatuista, ja Kane oli nauttinut ajastaan hänen kanssaan.
Kane otti lenkin kädestään ja laski sen yöpöydälleen. Olkoot siinä, niin ehkä se pitäisi hänen ajatuksensa aisoissa. Kane nousi sängyltään ja asteli huoneensa nurkkaan nappaamaan kitaransa käsiinsä. Se oli aina ennen tuonut rauhaa hänelle. Hän istui sen kanssa takaisin sängylleen ja alkoi hyräillä, jonka päälle hän alkoi soittaa. Siitä oli aikaa, kun hän viimeksi tarttui kitaraansa, mutta Kane luokitteli itsensä luonnonlahjakkuudeksi. Hänellä ei kestänyt kauaa päästä vauhtiin. Hänen lauluäänensä oli kohtuullinen, mutta hän harvemmin lauloi. Tällä kertaa sanoja syntyi hänen mieleensä, niistä muutamia hän kokeili ääneenkin. Innostuneena ja inspiroituneena Kane nappasi yöpöydältään vihkon, johon alkoi kirjoittaa ideoitaan. Vihkoa ottaessaan Kane huomaamattaan tiputti Oslon lahjan lattialle, pöydän taa.
Ei kulunut aikaakaan, kun inspiraatio kuihtui. Hän jäi jumiin sanoissa ja alkoi nopeasti turhautua. Nyt hän muisti, miksei sanoittanut kappaleitaan. "Saakeli", hän murahti ja viskasi vihkon toiselle puolelle huonetta. Hän laski kitaransa hellävaraisemmin lattialle, jonka jälkeen rojahti sängylleen. "Minne menit, inspiraatio?" Kane kysyi ääneen. Hän kurtisti kulmiaan ja löi itseään poskelleen, ja toisenkin kerran, niin että sitä jäi kunnolla kihelmöimään.
”Et voi vain luovuttaa”, hän murahti itselleen. Hän nousi uudelleen sängystä, poimi vihkonsa ja kitaransa ja yritti uudelleen. Hän kuitenkin joutui kiristelemään hampaitaan itselleen, kun ei vain onnnistunut. Hän löi itseään uudelleen, kämmenen sijaan nyrkillä. Hän irvisti kivusta, mutta vain puri kieltään ja jatkoi soittoaan.
Niin hän jatkoi koko loppuillan. Jostain syystä hänen inspiraationsa oli vain astunut sisään ja esittänyt olevansa valmis luomaan mestariteoksen, mutta hetken innon jälkeen inspiraatio oli hypännyt ikkunasta alas ja tappanut itsensä.

”Nukuitko yhtään? Etkö ota mitään suuhusi?” Anna Alexanderin tytär, Kanen äiti, kulki Kanen perässä huolistuneena. Kane oli pukenut päälleen pitkän mustan takkinsa ja nosti sen hupun päähänsä välttääkseen äitinsä hössöttämistä.
”En, ja en”, Kane murahti laittaessaan kenkiään jalkoihinsa. Ennen kuin Anna kerkesi sanoa muuta, Kane painui ulos ovesta. Hän kuuli oven sulkeutuessa isänsä käskevän odottaa, mutta hän ei välittänyt. Kane vain halusi pois talostaan, hänelle oli jäänyt niin paska olo edellisillasta. Hän lähti etsimään inspiraatiota muualta.
Kane kulki linnan keskiosan köyhien kerroksen käytävillä. Ne olivat usein saastaiset ja täynnä ihmisiä, jonka takia Kane halusi nopeati pois. Hän halusi ilmaa. Niinpä hän poistui mitä pikimmiten pois koko linnasta.
Linnan valtavista ovista laskeutui pitkät portaat alas, joiden reunoilla seisoi sotureita. Se sai Kanen muistamaan, että hänellä oli tänään taisteluharjoituksen Rosamundan kanssa. Niistä ei kannattanut jäädä paisti, Rosamunda oli totta puhuen karmiva. Mutta mitä nyt johtajan siskosta voi olettaa. Ei hän ollut huono kouluttaja, Kane oppi hurjasti hänen kanssaan, mutta Rosamunda oli vain yksinkertaisesti mulkku. Hän virnisti – onneksi kukaan ei pystynyt lukemaan hänen ajatuksiaan. Hän olisi menettänyt päänsä jo aikoja sitten.
”Kane!”
Kane säpsähti ulos ajatuksistaan ja kääntyi äänen suuntaan. Stefan seisoi jonkun talon kulmalla tupakka huuliensa välissä. Kane huokaisi, mutta käveli silti ystävänsä luo.
”Mitä?” hän kysyi ja otti hupun päästään. Stefanin ruskeat hiukset oli sidottu poninhännälle hänen päänsä taa ja hän oli tasoittanut partaansa. Hänestä lähti miellyttävämpi tuoksu kuin yleensä, se oli makea.
Kane virnisti. ”Joku nainen?”
Stefan hörähti ja pyöräytti silmiään. ”En voi sitä kieltää, mutta se ei ole miksi kutsuin sinut tänne.”
”No, antaa kuulua sitten. Älä anna minun odottaa.”
”Sähän soiti silloin joskus? Tuli sut mieleen, kun näin ilmoitustaululla sellasen lehtisen. On jotku soittamis- tai laulamiskilpailut, en muista, en mä sitä niin tarkasti lukenu. Mutta siis aattelin vaa ilmottaa, jos haluisit vaikka osallistua. Muistan kun soitit nuotion äärellä kun oltiin porukalla retkellä, se oli pirun lumoavaa. Osallistuisit, voittaisit varmaan.”
Kane kohotti toista kulmaansa. ”En tiedä… En ole soittanut pitkään aikaan. Tai, no otin kyllä sen käteeni eilen. Mutta se ei sujunut niin hyvin.” Kane huokaisi ja nojasi taloa vasten.
”Sulla olis aikaa harjotella. Siinä on joku palkintokin, en kyllä muista mikä. Sun pitää ite mennä kattoon sieltä ilmoitustaululta”, Stefan tokaisi ja puhalsi savuja ulos.
”Mmh”, Kane mutisi. Hän ei ollut kovin innostunut, ei hän ollut ikinä soittanut isolle yleisölle. Hän muutenkin tykkäsi vain soittaa itselleen ja lähimmille ystävilleen.
Stefan tiputti tupakan maahan ja sammutti sen kantapäällään. ”Aika mennä sisälle. Sanoin Frejalle, että käyn vaan tupakilla. Näkemisiin”, Stefan sanoi rennosti. Nyökkäsin ja vilkutin jo poiskävelevälle Stefanille.
Jäin seisomaan talon kulmalle ja katselemaan ohikulkivia ihmisiä. Se oli yksi oudoista harrastuksistani, ihmisten katseleminen. Oli kiva vain katsella tuntemattomia ja miettiä millaisia he olivat tai vain täysin keksiä heille menneisyys. Niin myös toivoin löytäväni inspiraatiota, tai edes piristystä.

//Oslo? C:

Nimi: Oslo Hudsonin poika

22.10.2018 21:27
Katselin hento hymy kasvoillani Kanea, kun poika sanoi, ettei voinut ottaa korua vastaan, mutta pudistin päätäni tiukasti.
”Shhhhh, annoin sen jo, se on jo sinun”, sanoin hiljaisella äänellä ja laskin katseeni kengänkärkiini. Halusin antaa sen Kanelle, en tiennyt miksi, mutta jossain sisällä sydämessäni tiesin että niin sen piti mennä. Säpsähdin terävästi Kanen laskiessa kätensä olkapäälleni, ja pakosta nostin katseeni Kanen silmiin.
”Haluaisitko tavata joskus toiste, jossain rauhallisemmassa paikassa? Huomaan että et pidä tästä ympäristöstä”, Kane sanoi, saaden sydämen hyppäämään kurkkuuni. Voihan, luuliko Kane että en pitänyt hänen juhlistaan? Voi ei ei, en halunnut pahoittaa kenenkään tunteita, ja nyt olin onnistunut antamaan kuvan etten viihtynyt. Tottahan se oli, en viihtynyt mutta ei sitä tarvinnut näyttää.
”A-anteeksi, toivottavasti en loukannut sinua”, kuiskasin ja näpläsin paitaani helmaa hermostuneena.
Minun ei tarvinnut kauaa miettiä, totta kai halusin nähdä Kanskubanskun myöhemmin! Poskeni punehtuivat innostuksesta, ja ryhtini parantui huomaamattomasti.
”Totta kai haluan tavata sinut myöhemmin!” hihkaisin, nolostuen oman ääneni innokkuudesta, sen oli pitänyt pysyä salaisuutena.
Otin askeleen eteenpäin ja vedin Kanen halaukseen. Ajatukseni eivät edes ehtineet tajuamaan mitään, vaan vaistoni otti kehoni valtaansa. Hellästi kiedoin käteni Kanen ympärille. Halaus ei kestänyt paria sekuntia kauempaa, mutta sen aikana olin ehtinyt muuttua eläväksi tomaatiksi. Vetäydyin nopeasti taaksepäin ja hätääntyneenä haroin hiuksiani.
”A-anteeksi. Nähdään”, kuiskasin ja lähdin kipittämään tikapuita alaspäin.

//Kane?

Nimi: Kane Judasin poika

22.10.2018 19:46
Kane katseli huvittunut pilke silmässään Oslon selitystä lempiväristään ja kukista, mutta jokin Kanea häiritsi. Hän löysi itsensä pitävän poikaa kiehtovana, ehkä liiankin. Se teki hänen olonsa epämukavaksi, mutta hän silti piti hurmurihymynsä huulillaan. Oslon lopetettua Kane oli vastata, mutta jokin sai Oslon lehahtamaan tulenpunaiseksi ja kiskaisemaan edessään olevan lasin viskiä alas kurkkuaan.
"Hyi vittu." Oslo läimäytti kätensä suulleen, joko viskin polttavasta vahvuudesta tai siitä mistä hän sai Kanenkin kohottamaan kulmiaan, eli kiroilusta. Oslo oli viattomuuden esikuva, hän puhui kuin lapsi ja ei edes tiennyt mitä seksi oli, joten Kane oli jo olettanut ettei Oslo kykenisi kiroilemaankaan.
"S-se siitä, ei mussa ole mitään enempää", Oslo sanoi ja piti katseensa sylissään, jonne oli laskenut tärisevät kätensä. Kane yritti taas avata suunsa, mutta hän oli sanaton. Jokin Oslon olemuksessa sai hänen ajatuksensa sekaisin. Hän vakuutti itselleen sen olevan vain Oslon erilaisuus, se tapa jolla hän esiintyi, johon Kane ei ollut tottunut.
"Hei syntymäpäivälahja ennen lähtöäni! Melkein unohdin, herra jestas!" Oslo huudahti, täyttäen hiljaisen ilman. Oslo veti kädestään rannekkeen ja laittoi sen yhä hämmentyneen Kanen käteen. "Olet sankarini" luki selkein kirjaimin. Se oli selvästi vanha ja hyvässä käytössä ollut. Kane ei voinut olla ajattelematta, että joku tärkeä oli antanut sen joskus Oslolle. "Hyvää syntymäpäivää Kansku", Oslo sanoi. Hänen vielä koskiessaan Kanen käteen, Kane hipaisi hänen kättään sormenpäillään. Kane nosti katseensa jälleen kerran tulenpunaiseen Osloon, joka kumarsi ja onitteli vielä kerran.
Kane vihdoin sai äänesä kulkemaan. "Oslo, en voi ottaa tätä. Se on kaunis ja olen kiitollinen, mutta oletko varma että haluat luopua siitä? Se näyttää arvokkaalta." Kane käveli juhlia pakenevan Oslon luo ja otti Oslon olasta varovasti kiinni, kuin peläten pojan särkyvän kosketuksesta. Kane katsoi poikaa hänen sinisiin silmiinsä ja hymyili rohkaisevasti. "Haluistiko tavata joskus toiste, jossain rauhallisemmassa paikassa? Huomaan, että et pidä tästä ympäristöstä." Kane irrotti otteensa ja jäi odottamaan Oslon vastausta. Häntä jännitti, mutta se oli täydellisesti peitetty komean hammashymyn taa. "Mielestäni olet... Tai siis haluisin viettää aikaa enemmän kanssasi", Kane vielä lisäsi ja veti kätensä hiuksiensa läpi alkaessaan hermostua. Miksi hän ajatteli näin?

//Oslo? (Sori että vaihdoin kolmanteen persoonaan, yritän opetella kirjottamaan sillä)

Nimi: Oslo Hudsonin poika

21.10.2018 19:06
Kauhistuksien kanahäkki, bileet olivat juuri sellaiset joita kammoksuin, ja joiden takia mielummin nuohosin nummia yksin yksinäisyydessä ilman ristin sielua piikittelemässä mitään sinistä litkua suoniinsa. Nousin tikkaita pitkin hengitellen syvään - se oli reaktio jolla estin itseäni pyörtymästä tai juoksemasta kauas pois, kenties kotiin takkatulen ja viltin ääreen lukemaan vanhoista parannuskeinoista.
"Kerro jotain itsestäsi", Kane pyysi, saaden kulmani kurtistumaan hiukan.
Laaja kysymys. En oikeastaan halunnut kertoa itsestäni mitään, oli kiva olla mauton, hajuton ja väritön, se oli mukavaa. Vaikka ainahan perääni huudeltiin että olin homo, mutta ei se ollut häiritsevää.
"No mun lempiväri on oranssi, sellainen pehmeä, sekoitus krominkeltaista ja karmiininpunaista", selitin, nousten samalla parvelle. Istuin siellä yhdelle sohvantapaiselle tekeleelle, mahdollisimman reunaan, vältellen katsomasta ketään.
"Ja mä rakastan kukkia, etenkin päivänkakkaroita, ne on niin kauniita, ja niistä saa tehtyä seppeleitä, ja tarvittaessa kukista voi tehdä erilaisia lääkkeitä", sanoin, haraisten hiuksiani. Vilkuilin sivusilmällä ihmisiä ympärilläni. He kaikki vaikuttivat olevan ainakin kännissä, sillä he sammalsivat ja huojuivat paikallaan jutellessaan muiden kanssa. Minulla ei ollut ystäviä, ellei Sahramia ja Asiaa laskettu, mutta jos tälläistä oli ystävien kanssa oleilu, en olisi edes halunnut. Yksi tummahiuksinen mies käänsi katseensa minuun ja hetken erheessä päädyin vastaamaan katseeseen. Typerys. Tummaverikkö iski minulle silmää ja sillä samalla sekunnilla muistutin taas tomaattia enemmän kuin normaalia ihmistä. Täysin paniikissa olevana tartuin viereisellä pöydällä olevaan mukiin ja join sen sisällön suurempia miettimättä. Iso virhe. Se maistui ihan kuselta. Se poltteli kurkussani, tuntui kuin ruokatorveni olisi ollut täynnä reikiä.
"Hyi vittu", kirosin, läimäyttäen käden suulleni. Kiroilu ei kuulunut tapoihini, tavallisesti söisin saippuaa nyt, mutta ehkä tuo juoma kävi saippuasta. Yritin selviytyä jälkipolttelusta kitisemättä sen enempää ja muutamia epämääräisiä inahduksia huomioimatta pärjäsin melko hyvin. En halunnut tietää mitä ihmettä juomassa oli, mutta osasin aavistella että kirkasta, koska olin luullut sen olevan vettä. Nostin tärisevät kädet syliini, ja piirtelin vasemmalla kädelläni oikeaan kämmeneeni pientä ympyrää. Käänsin pakottamalla katseeni Kaneen, halusin täältä vain pois.
"S-se siitä, ei mussa ole mitään enempää", sanahdin, ja laskin katseeni takaisin sohvaan, hetken katsekontaktin jälkeen. Nämä olivat Kanen juhlat, jos pääsisin nyt lähtemään, hänkin todennäköisesti nauttisi niistä paljon enemmän, kuin ilman että riippailisin hänen perässään.
"Hei syntymäpäivälahja ennen lähtöäni! Melkein unohdin, herra jestas!" hihkaisin antaen epävarman hymyn laskeutua kasvoilleni. Tartuin ranteessani olevaan punottuun rannelenkkiin, johon oli kaiverrettu teksti "olet sankarini". Se oli Asian minulle antama, mutta se oli ainut edes jollain tavalla arvokas esine jonka omistin. Pujotin korun pois kädestäni ja tartuin vapisten Kanen käteen.
"Hyvää syntymäpäivää Kansku", kuiskasin ja laitoin korun pojan käteen.
Olin jälleen leikkimässä tomaattia kasvojeni värin perusteella, mutta olinpahan ollut kohtelias. Nousin ylös jalat ja koko keho selvästi täristen ja lähdin kävelemään tikapuille, joita pitkin olin aikaisemmin tullut ylös.
"O-onnea jatkoon ja vielä kerran hyvää syntymäpäivää", änkytin ja kumarsin kevyesti - se oli tapani silloin kun hyvästeltiin.

//Kane?:D

Nimi: Raven

22.09.2018 18:42
Oslo Hudsonin poika: 8kp, 3 kultakolikkoa, 1 hopeakolikko ja 3 pronssikolikkoa
Kane Judasin poika: 10kp, 4 kultakolikkoa, 1 hopeakolikko.

Nimi: Kane Judasin poika

14.06.2018 15:04
Väläytin rohkaisevan hymyn Oslon hyväksyessä kutsuni juhliini. Hän ei kuitenkaan tainnut huomata sitä, kun oli yhä painanut katseensa maahan melankolisesti.
Hän kuitenkin lähti seuraamaan minua ja johdin häntä linnan sokkeloisia käytäviä pitkin. Askelemme kaikuivat linnan tyhjillä käytävillä, ketään muuta ei näkynyt meidän lisäksi.
Oslo kysyi miksi tahdoin tutustua häneen, hänen äänensä oli nyt paljon rohkeampi.
Hymähdin ja en hidastanut vauhtiani puhuessani. "Et ole normaali, joka on hyvä. Normaali on niin tylsä. Pidän ihmisistä jotka uskaltavat olla erilaisia."
Oslo ryntäsi yhtäkkiä luotani pois - luulin sanoneeni jotain väärin, mutta näinkin hänet kyyryssä jonkun kasvin yllä. Hymyilin Oslolle kun hän esitteli minulle käytävällä olevaa kasvia. Hän puhui hyvin erilaisesti kuin aikaisemmin, hänen äänestään kuuli hänen intonsa kasveista. Hän kuitenkin ponnahti ylös ja käveli luokseni.
”Nyt voidaan mennä sinne sinun juhliisi. Hyvää syntymäpäivää Kaneliini!” Pienet hymykuopat ilmestyivät hänen hymyillessään. Kohotin toista kulmaani lempinimelle, mutta päätin olla kommentoimatta. Hän vaikutti olevan helposti takertuva.
"Kiitos", sanoin ja hymähdin.

Saavuttuamme asuntomme ovelle, Oslo vaikutti hermostuneelta. Hän ei edes ollut nähnyt sisälle, mutta kai äänistä ja hajusta voisi päätellä mitä oven toiselta puolelta löytäisi. Tartuin ovenkahvaan, mutta Oslo keskeytti minut.
”O-ovatko nuo sinun juhlasi?” Oslo näytti voivan pahoin hänen kauhistuneen ilmeensä perusteella. En tiennyt pitäisikö minun vakuutella etteivät ne olisi niin pahat (ne olivat), joten päätin vain nyökätä.
Kävelimme yhdessä sisään, ja Oslo pysytteli hyvin lähellä minua. Korvieni kesti hetki tottua meteliin ja musiikiin, mutta Oslo ei näyttänyt edes hiukan vähemmän pelokkaalta kuin aiemmin.
"Sinua seurataan, Kanskuliini", Oslo kuiskasi takaani, hänen henki hipaisten niskaani. Vilkaisin ympärilleni ja näin Wiktorian kävelevän suuntaani. Hän oli nähtävästi taas vaihtanut hiustensa väriä, tällä kertaa liilaksi.
"Ei hänestä tarvitse välittää, hän näyttää olevan kännissä", totesin johdattaessani Kanea kohti tikkaita, jotka veivät parvelle josta näkisi alas alakertaan juhlijoiden sekaan.
"Hei Kane, hyvät juhlat!" joku, minulle tuntematon mies sanoi istuessaan sohvalla kaksi naista sylissään, piikittäen jotain sinertävää suoneensa. Nyökkäsin vain hänelle ja väläytin hymyn, vaikka vihasinkin kuokkavieraita. Mutta ehkä jos olisin kohtelias, saisin häneltä lahjaksi samaa kamaa mitä hän veti.
”K-käytätkö s-s-sinäkin kamaa?” Oslo änkytti tuijottaen miestä sohvalla.
Käännyin katsomaan Osloa, joka vaikutti kutistuneen peloissaan puoli päätä. "Harvoin", tokaisin. "Tahdon silti olla selvinpäin, joten en vedä mitään paljoa."
"Tule, mennään ylös. Siellä on rauhallisempaa ja mahdollisesti sapuskaa." Viittasin kädelläni tikkaita parvelle. Parvella olisi rauhallisempi oleskelutila, jossa Oslo voisi vähän rauhoittua, mutta saisin itse ainakin kuunnella ja katsella juhlieni tapahtumia sieltä käsin. Kunhan Wiktoria tai Isabella eivät tulisi häiritsemään. En tahdo ilotalon tapahtumien uusiutuvan, en ainakaan Oslolle. Hän menisi vain uudestaan paniikkiin.
"Kerro jotain itsestäsi", sanoin vielä, katsoessani kuinka Oslo tarttui tikkaista kiinni.

//Oslo? :3

Nimi: Trixie

29.05.2018 20:22
Oslo Hudsonin poika

Hätkähdin hiukan kun Kane kysyi minua juhliinsa. En todellakaan, en todellakaan halunnut mennä, mutta miten ihmeessä voisin sanoa kohteliaasti sen? En mitenkään. Painoin nolostuneena katseeni maahan, ja siirtelin painoa jalalta toiselle. Halusin vain tilanteesta pois nopeasti.
”No kai se käy”, mutisin hiljaisella äänellä, ja lähdin seuraamaan Kanea. En tiennyt mitä ajatella. Olisiko juhlassa paljon humalaisia? Ehkä he olisivat vain juoneet omenamehua, tanssineet lastenmusiikin tahtiin ilmapallojen keskellä? Ehkä.
”Miksi haluat tutustua minuun?” kysyin yhtäkkiä, hiukan rohkeammalla äänellä kuin aikaisemmin. Samalla silmäilin käytävän toisella puolella kasvavaa kasvia. Se oli istutettu ruukkuun. Kohotin hennosti toista kulmaani, ja purin huultani tutkiessani katseellani kasvia. Yhtäkkiä tajusin mikä se oli. Suorastaan ryntäsin sen luokse, katselemaan sitä tarkemmin. Miten ihmeellinen se olikaan.. vau.
”Tämä on yksi suurimmista ja parhaimmista lääkekasveista, joka kasvaa Morgan leirin alueella. Se on kuitenkin nykyään harvinaisempi. Tämän kasvualustan on pakko olla täydellinen, täsmälleen 16 celsiusastetta, joten fotosynteesinkin täytyy tapahtua täsmälleen tietyssä lämpötilassa”, kerroin, tietämättä kuunteliko Kane edes. Olin niin innostunut kasvista! Mutta ehkä olisi vain parasta mennä sinne juhliin minne Kansku selvästi halusi mennä.
”Nyt voidaan mennä sinne sinun juhliisi. Hyvää syntymäpäivää Kaneliini!” sanoin, hymyillen hiukan.
Hymyillessäni hymykuoppani tulivat esille ärsyttävästi, niin että teki mielin oikein läpsäistä itseäni poskelle. Mutta ei, väkivalta ei ole ikinä, ikinä, ikinä ratkaisu.
Kävelimme yhdessä ovelle, jonka takaa kuului musiikkia, voihkintaa ja selvästi nuorten örvellystä. Hyyh, minä en haluaisi edes ajatella ajatusta alkoholista. Se maistui sitä paitsi enemmän kuin pahalta.
”O-ovatko nuo sinun juhlasi?” kysyin pelokkaalla äänellä, kun Kane avasi oven.
Vaaleahiuksinen poika nyökkäsi, jolloin minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin astua sisälle. Muutama tyttö kiinnitti heti katseensa Kaneen, enkä voinut olla hymyilemättä hiukan.
”Sinua seurataan, Kanskuliini”, kuiskasin, yhden liilahiuksisen tytön lähtiessä heti seuraamaan meitä. Ihmiset olivat selvästi päissään, he huusivat, tanssivat, harrastivat seksiä (mitä ilmeisimmin) ja käyttivät ties mitä aineita.
”K-käytätkö s-s-sinäkin kamaa?” änkytin nähdessäni yhden pojan piikittävän jotain sisälleen.
Bileet olivat.. Ihan HIRVEÄT! Minun teki mieli tarrautua Kaneen ja pyörtyä, mutta se nyt ei ehkä tulisi kyseeseen. Toivoin vain, että selvästi halukkaat naiset pysyisivät minusta kaukana, joisivat vaapukkamehua ja leikkisivät iloisesti piilosta, juoksemalla kotiinsa. Mutta niin tuskin tulisi käymään, mikäli yhtään osaisin ennustaa tapahtumia. Olin sulkeutunut kuoreeni, kauhusta jäykkänä.

//Kanebunny?

Nimi: Raven

27.05.2018 11:46
Kane Judasin poika: 58kp, 24 kultakolikkoa ja kaksi pronssikolikkoa. 2tp!

Oslo Hudsonin poika: 29kp, 13 kultakolikkoa ja kolme pronssikolikkoa. 2tp!

Nimi: Kane Judasin poika

16.03.2018 21:11
Oslon katse painui melankolisesti maahan ja tumma pilvi lipui hänen ylleen. Hänen kasvonsa punertivat häpeästä ja hän kuiskasi jotain, josta en saanut kunnolla selvää. Hänen koko olemuksensa näytti surulliselta ja hän kääntyi, ja lähti laahustamaan pois paikalta pää alhaalla.
"Hei, minne menet?" kysyin korottaen ääntäni, jotta hän kuulisi ja kurtistin kulmiani. Hintelä poika vain jatkoi kulkuaan. Omatuntoani alkoi kolkuttaa, vaikken mielestäni ollut tehnyt väärin. Jotenkin tiesin, että kuitenkin olin. Purin huultani ja hetken epäröin, otin jo askelen eteenpäin, mutta pysähdyinkin paikoilleni. Miksi lähtisin tuntemattoman pojan perään? Tiesin hänestä kolme asiaa; hän oli Oslo Hudsonin poika, lääkärialokas ja kuudentoista vanha. Kuitenkaan en tahtonut vaikuttaa täydeltä kusipäältä.
Henkäisin ja lähdin hänen peräänsä. Veljeni Erwin aina kritisoi minua siitä, etten osannut tehdä ystäviä - en yrittänyt tarpeeksi. Stefan ja Jared olivat ystäviä, mutten luottaisi henkeäni heidän käsiinsä. Erwin oli sellainen, mutta en nykyään tiennyt oliko hän edes enää edessä. Hänen vankilatuomionsa jälkeen en ollut vaihtanut sanaakaan hänen kanssaan ja sitten hän pakeni Veneficiumin johtajan kanssa. Erwin oli mitä luultavimmin kuollut, miksi toisen heimon johtaja pitäisi hänet elossa? Isä sanoi, etten saanut ajatella pahinta, en edes tuntenut Veneficiumin johtaajaa. Olihan se totta, mutta kuvittelin hänet jonakin keski-ikäisenä hurjana parrakkaana miehenä, joka vain katkoi ohikulkijoiden päitä kävellessään. Ei se voinut kaukana olla sillä perusteella, mitä muista heimoista kirjoitettiin lehdessä.
Kävelin nopeasti Oslon kiinni ja laskin käteni hänen olalleen, joka tuntui luiselta ja lihaksettomalta kankaan läpi. Oslo käänsi päätään katsoakseen minua sinisillä silmillään, jotka nopeasti palasivat maahan. Oli selvää, ettei hän halunnut pitää katsekontaktia yllä.
"En tarkoittanut loukata sinua", sanoin hermostuneena. En ollut tottunut puhumaan hänen kaltaisille ihmisille, siis sellaisille, jotka voisivat särkyä hipaisusta. Oslo nosti katseensa, mutta siitä näki yhä hänen epävarmuutensa. Yritin kovasti löytää oikeita sanoja, mutta jouduin änkyttämään hetken ennen kuin sain jotain kakaistua suustani. "Tahdotko tulla syntymäpäiväjuhliini? Asun neljännessä kerroksessa, sinne ei kestä kauaa", ehdotin ja väänsin hymyn kasvoilleni. Taputin häntä huultani purren olalle, en ollut varma oliko se oikea ele tehdä, joten teko näytti vähän tönköltä ja epävarmalta. "Olisin iloinen, jos tulisit. Voisimme tutustua paremmin."

//Oslo?

Nimi: Trixie

11.03.2018 19:10
Häpeän puna levisi kasvoilleni, kun tajusin että Kane pidätteli naurua. Tiesin että olin naurettava...
”Keneltä sitten pitäisi kysyä?” sanoin kohottaen jälleen toista kulmaani. Halusin paeta tilanteesta kauas, kenties ehkä hevostalleille.
”En tiedä miten lapsia tehdään! Ei vanhempani halua kertoa!” ulahdin, katsellen Kanea tiiviisti. Välillä katseeni laskeutui kuitenkin maahan, ihan vain sen takia että tilanne ei välttämättä olisi niin kiusallinen. Mutta olihan se tietenkin, koska minä olin minä.
”Olen 16 vuotias”, kuiskasin hiljaisella äänellä. Ei Kanen olisi tarvinnut tietää kuinka vanha olin, voisin ihan hyvin vain olla tuntematon Oslo tuolta jostain hassutalon.. Vai ilotalon porukoilta.
”Opiskelen lääkäriksi”, mutisin, laskien katseeni maahan. En ollut mikään miehekäs mies, joka olisi rakentaja tai soturi, olin vain hintelä pieni poika. Mutta silti, halusin tietää mitä s-e-k-s-i tarkoittaa.
”Minun varmaan pitää lähteä. Anteeksi että vaivasin, häiritsin, vein aikaasi, olin tiellä, keskeytin teidän panemisen ja niin, Kanskubansku”, kuiskasin ujosti.
Suorastaan naulitsin katseeni maahan ja lähdin hipsimään Kanen ohitse.

//Kanskuu?:3

Nimi: Kane Judasin poika

11.03.2018 18:32
”Seksi? E-en ti-tiedä”, hän sanoi ja lehahti punaiseksi. ”O-oletko sä joku seksimaisteri sitten, Kaneliini?”
"Öö..." sanoin hymyillen, naurun rajamailla. Kuka kysyi tuollaista? "Riippuu keneltä kysyt."
En varmana ollut antamassa pojalle seksivalistusta, mitä oikein tekisin? En voinut antaa hänen palata ilotaloon, jotain minun piti keksiä.
"Seksi on vähän outo aihe, josta keskustella. Yleensä siitä ollaan aika hiljaa, etkö tosissaan tiedä mitä se on? Tiedätkö miten lapsia tehdään?" kysyin yhä huvittunut sävy äänessäni.
"Kysy vanhemmiltasi tai joltain muulta siitä, sinun on paras alkaa tietää sellaisesta", mutisin. Mieleni teki huokaista, mutta pidätin haluni. Hän vaikutti sen verran ujolta ja epävarmalta, että hän saattaisi ottaa sen väärin.
"Kuinka vanha olet? Mihin ammattiin opiskelet, jos siis olet alokas?" kysyin toivoen, että keskustelun aiheen vaihtaminen saisi hänet unohtamaan ilotalon 'sairaat' naiset. "Mennään täältä pois, en pidä tästä paikasta", sanoin, ennen kuin poika kerkesi vastata.

//Oslo?

Nimi: Oslo Hudsonin poika

11.03.2018 16:26
Katselin kulmat kurtussa Kaneliiniä, hänen virnistellessään minulle. Olinko jotenkin tyhmä, kun en tajunnut mitä tilanteessa oli hauskaa? Kivuissa olevia ihmisiä piti auttaa, ei vain seistä ulkona kuin tatit ja virnistellä.
”M-mutta miksi äänellä jos heihin ei satu? Ei ääntelyssä ole m-mitään järkeä, tuo kuulostaa vain siltä kuin jotain peuraa teurastettaisiin!” huudahdin kauhuissani.
Mitä ihmettä miehet edes naisille tekivät että he ääntelivät noin? Ehkä parijooga oli jotenkin intensiivistä? Enkä ollut pihalla asioista, ainakaan omasta mielestäni. Toki ehkä en ymmärtänyt täysin ääntelyn tarkoitusperää, enkä tanssijanaisen omituista käyttäytymistä, mutta muuten olin kyllä ihan fiksu.
”Varasi kaksi naista? Panna heitä?” toistin, nostaen toista kulmaani aavistuksen. Miten naisia voisi varata? Pitäisikö heihin kiinnittää jokin lappu missä lukisi: ’varattu täksi illaksi jotta Kane voisi ”panna” meitä’. Mielikuva oli hauska, joten tirskahdin. Olisi vain hauska tietää mitä paneminen tarkoittaa.
”Seksi? E-en ti-tiedä”, änkytin, punastuen heti päästä varpaisiin. En tiennyt mitään seksistä, en todellakaan. Mitä se edes oli.
”O-oletko sä joku seksimaisteri sitten, Kaneliini?” kysyin.

//Kansku?

Nimi: Kane Judasin poika

11.03.2018 15:59
Nyt hän näytti olevan enemmän paniikissa ja vain änkytti vielä pahemmin. Oletin hänen olevan jo alokas, sanoiko hän, ettei hän tiennyt mitä paneminen oli? Herranjestas, miten sellaisia ihmisiä tässä iässä vielä oli.
Hän oli sanonut, ettei hänellä ollut kaikki kunnossa. Poika parka. Siltä hän kyllä näyttikin.
Oslo tutki kauhuissaan ilotalon ovea voihkaisujen voimistuessa. Joku mies vielä ähki vaimeammin naisten kiljaisujen alla, jotenkin pidin kaikkia ääniä vastenmielisinä.
”Nyt jota kuta tuolla sattuu! Minun pitää auttaa heitä!” hän huudahti kauhuissaan.
Virne kapusi huulilleni ja jouduin todella pidättämään naurua. Oslo oli ihan pihalla.
”M-miksi sinä olit tuolla, Kanskubansku?" hän kysyi kallistaen päätään.
En pystynyt pidättelemään nauruani enää, kun kuulin lempinimeni. Voi helvetti, hän oli huvittava tyyppi.
"Sanoinko jotain väärin?" Oslo kysyi yhtä huolestuneena kuin ennenkin.
Rauhoituin, mutta hammashymy tanssi yhä huulillani. "Ei, olet hauska. Miten sanoisin tämän kohteliaasti, no... Olet aika pihalla asioista", aloitin. "Ei niitä naisia satu, ne tykkää siitä mitä tuolla tapahtuu ja siks ääntelee niin voimakkaasti." Melkein repesin nauruun taas selittäessäni, en vain pystynyt siihen, mutta sentään en nauranut. "Vietän syntymäpäiviäni tänään ja ystäväni varasi minulle lahjaksi kaksi naista, joita olisin voinut panna, mutta ei minua oikein kiinnosta sellainen juuri nyt."
Oslo oli hetken vai sanaton ja katsoi minua kuin puhuisin vierasta kieltä.
"Etkö oikeasti tiedä seksistä mitään?" kysyin ja kohotin toista kulmaani.

//Oslo?

Nimi: Trixie

11.03.2018 12:13
Oslo Hudsonin poika

M-mikä oli huora? Ilotalo? Panna? Mitä? En ymmärtänyt yhtään mitään mitä Kane minulle puhui. Nainenhan oli sairas!
”I-ilot-talo?” kysyin selvästi järkyttyneenä siitä mitä Kane minulle puhui. Ehkä poika yritti huijata minua? Jos tämä oli jokin huono pila tai jotain?
Nainen oli sairas, niin se varmasti oli! Sahramikin vielä suuttuisi minulle kun jättäisin potilaan hoitamatta. Mutta entäs jos tämäkin poika olisi sairas?
”P-panna a-asiakkaita?” toistin änkyttäen selvästi.
Hehän harrastivat parijoogaa. Tai ehkä panna-verbi olikin toinen lajinimi sille! Kanen kysyessä oliko minulla kaikki hyvin, pudistelin hiukan päätäni.
”E-ei ole!” sanoin hyvin kimeällä äänellä, joka kuulosti jopa minun omiin korviini naismaiselta. Ehkä nyt minäkin olin sairastunut tautiin jossa mies muuttuu naiseksi.
Huokaisin syvään, katsellessani talon ovea. Sen takaa kuului huokaisuja ja kiljumista, sehän oli suorastaan selvä merkki.
”Nyt jota kuta tuolla sattuu! Minun pitää auttaa heitä!” huudahdin kauhistuneena, katsellen silmät ymmyrkäisinä Kanea. Miksei mies mennyt auttamaan naisia, heihinhän sattui!
”M-miksi sinä olit tuolla, Kanskubansku?” kysyin, kallistaen päätäni. Totta kai keksin myös uudelle tuttavuudelleni lempinimen, sehän oli suorastaan liian mahtavaa ollakseen totta löytää uusia ihmisiä. Mutta ensin olisi pakko saada tietää oliko naisella varmasti kaikki hyvin.

//Kaneliini?

Nimi: Kane Judasin poika

11.03.2018 10:50
Hän ei selkeästi ollut mikään itsevarmuuden esikuva. Hän mutisi, änkytti ja kuiskaili kaikki suustaan tulevat sanansa, mutta sentään hän hymyili esitellessään itsensä. Hänen kädenpuristuksensa oli heikko, hänen kätensä juuri ja juuri koski omaani ja se oli jo ohi muutamassa sekunnissa. Hän oli muutenkin siro ja hintelä, ja hänen kasvonsa olivat jopa feminiiniset, paitsi tuuheat kulmakarvat hänen suurien silmiensä yllä toivat esiin jotain miehekkyyttä.
Olin kuin hänen vastakohtansa, seisoin ryhdissä ja itsevarmassa asennossa, pidin pääni korkealla ja puhuin kuuluvasti, mutten huutaen. Yritin silti huomaamattani tehdä asennostani rennomman, kai että pojalla ei olisi niin tukala olo.
"Minun täytyy kuitenkin palata tuon sairaan naisen luokse. Ties jos hän on vaikka jo kuollut!” Oslo sanoi ja katsoi minua sinisillä silmillään.
Olin vähintään hämmentynyt. Kallistin päätäni, kuin en ymmärtäisi mitä hän tarkoitti. Oliko poika ihan kunnossa? Ei se mielestäni näyttänyt siltä, että strippaavalla naisella olisi mitään vikana. Ehkä se oli varsin erikoinen tapa ilmaista, että hän tahtoo mennä takaisin ja panna sitä naista. Ehkä oli väärin hakea hänet pois.
"Hän näytti täysin terveeltä minulle. Tajuatko, että oltiin ilotalossa? Ja että noi kaikki on huoria, joiden päätehtävä on panna asiakkaita?" kysyin ja kurtistin kulmiani.
Poika räpäytti silmiään ja katsoi minua kysyvästi, kuin hän ei edes ymmärtäisi puoliakaan sanoista.
"Ootko ihan kunnossa? Näytät yhäkin vähän järkyttyneeltä", sanoin mahdollisimman kohteliaalla äänensävyllä.

//Oslo? cx

Nimi: Trixie

11.03.2018 00:00
Oslo Hudsonin poika

(Sis jonkinlaista seksuaalista sisältöä, lähinnä vaan alastomuutta, mutta omalla vastuulla lukemista!)

Herra jestas, paljasta pintaa! Lapset silmät kiinni!-varoitukset kulkivat kehossani, naisen repiessä vaatteita päältään. Mikä tällä oli, jokin kohtaus ehkäpä?
”O-onko kai-kaikki hyvin, voinko jotenkin auttaa sinua?” kysyin, vetäen toisen käteni silmieni eteen. Nyt nimittäin edessäni oli paljaat rinnat. Mikä naisella oli? Miksen ikinä ollut kuullut sairaudesta jossa oli pakko olla koko ajan alasti. Ehkä Sahrami kertoisi siitä vielä.
”Autat minua niin kauan kun olet siinä, muru”, nainen kähisi, kuin tällä olisi jotain kurkussa. Ehkä se johtuikin siitä, jos naisella olikin joku hengitystiesairaus ja repi sen takia vaatteet päältään?
”O-okei”, änkytin, punastuen jälleen hiukan. En tosin siitä, että olisin mitenkään nauttinut, vaan koska tilanne oli aidon kiusallinen. Ehkä tämä oli testi Sahramilta, kuinka paljon sietäisin epämiellyttäviä asioita. Niin se varmasti oli. Nainen istui syliini ja kumartui lähemmäs, räpytellen silmiään.
”Sä voit ihan rauhassa koskea muhun, jos haluat, kultaseni”, nainen köhisi.
Silmäni levisivät lautasen kokoisiksi. Miksi ihmeessä haluaisin koskea naiseen? Ei, ei, ei! Sehän olisi kai lääkärin ammatin rikkomista! Enkä todellakaan haluaisi koskea tähän viattomaan naisparkaan.
”E-ei, kiitos”, yritin änkyttää, mutta nainen vei etusormen huulilleni.
Tajusin pitää suuni supussa, naisen alkaessa tanssimaan edessäni. Kuolemantanssi? Ehkä, siltä se ainakin näytti.
”Taidat tykätä musta, ha? Eikö niin?” nainen tivasi, katsellen minua tummilla silmillään kiihkeästi.
En halunnut loukata naisen tunteita! Ei ollut kohteliasta sanoa toiselle ettei tykännyt tästä, mutta valehtelukaan ei ollut oikein! Siirsin varovaisesti katsettani vasemmalle, jossa oli muita naisia. Hekin tanssivat miesten kanssa, osa harrasti ehkä jotain paritanssia, tai ehkä enemmänkin joogaamista sängyssä, koska siltä se tosiaan näytti. Parijoogaa.
”K-kuinka kauan olet harrastanut tanssimista?” kysyin yrittäen vaihtaa puheenaiheen mahdollisimman sujuvasti toiseen.
Nainen naurahti, ja istui nyt syliini kunnolla. Sirot sormet lähtivät heti suorastaan juoksemaan kehollani, sivellen reisiäni ja sitten liukuen hiljaa jalkojeni väliin. Mitä tämä luuli tekevänsä? Eivät lääkärit näin potilaitaan hoitaneet!
”Rentoudu. Kyllä mä osaan tän!” nainen kikatti, ja levitti jalkojani hiukan, jotka olivat kuin liimattu toisiinsa. En muuten levittäisi jalkojani mihinkään! Kehoni oli jo muutenkin varoitustilassa, nainen vaikutti liian kiltiltä ja viattomalta, ei kukaan ihminen ansainnut niin pahaa sairautta kuin tämä ilman vaatteita heilumis-sairaus. Nainen nousi ylös, ja alkoi omituisesti itseään keikuttaen vetämään alushousujaan pois jalastaan. Omituisen (ehkä jonkun tanssilajin?) keskeytti poika, tai ehkä mies, joka laski kätensä naisen olkapäälle. Automaattisesti katseeni siirtyi valkohiuksiseen poikaan.
”Ei nyt kultsi, mulla on toinen asiakas”, viaton nainen sanoi, katsellen kohteliaasti poikaa. Mitenkäs muutenkaan, olihan tämä kunnollinen kansalainen, kuten kaikki muutkin.
Oli omituista kutsua lääkäriä asiakkaaksi, mutta ehkä se oli termi jota en tuntenut?
”Hän ei näytä kovinkaan maksavalta asiakkaalta vaan siltä, kuin tahtoisi olla juuri nyt missä tahansa muualla kuin täällä”, keskeyttäjäpoika sanoi. Valkohiuksinen kääntyi katsomaan minua, ja katseemme kohtasivat hetkeksi. Tämä oli komea. Kallistin automaationa hiukan päätäni vasemmalle, tarkkaillessani tämän kasvonpiirteitä. Olin ehkä nähnyt tämän jossain?
Mutta minun hommanihan oli hoitaa potilaita! Olinko reputtanut nyt jonkun testin! Voi ei! Heti ensimmäinen päiväni oli jo menossa pieleen. Miten selittäisin Sahramille etten kyennyt hoitamaan selvästi pahasti sairasta naista! Ties vaikka tauti tappaisi naisen! Poika väitti minun olevan hänen ystävänsä. En muistaakseni ollut edes ikinä puhunut hänelle? Mutta toisaalta, ehkä tämä antaisi minulle jotain vinkkejä miten pystyisin parantamaan tämän sairauden? Nainen alkoi sivelemään sormellaan pojan rintaa, kuiskaten samalla tälle jotain. Kulmani kurtistuivat jälleen, katsellessani naista ja poikaa. He juttelivat jostain asiasta josta minulla ei ollut hajuakaan. Mikä oli raiskaaminen? Asia oli joskus ehkä maininnut sen, mutten osannut yhdistää sitä mihinkään järkevään. Ehkä se oli jokin tanssilaji, sekin!
Poika kääntyi katsomaan minua, ja ojensi kättään. Hetken harkinnan jälkeen, tartuin siihen varovaisesti. Jääkylmä käteni puristui pojan lämpimään käteen, saaden minut punastumaan taas. Poika vei minut ulos talosta, ja päästi irti kädestäni. Kylmyys palasi heti käteeni, ja jouduin hetken aikaa vain katsomaan maata.
”N-niin j-joo”, mutisin, pitäen ujosti katsettani maassa. Pohdin päässäni samaan aikaan jonkinlaista parannuskeinoa naisen sairauteen. Ehkä siihen toimisi jokin kasvi tai yrtti?
”Oslo Hudsonin poika”, kuiskasin, ojentaen pojalle käteni. Hymyilin hiukan, niin että hymykuoppani paljastuivat osittain.
”Minun täytyy kuitenkin palata tuon sairaan naisen luokse. Ties jos hän on vaikka jo kuollut!” panikoin ja nostin katseeni maasta, suoraan Kanen kasvoihin.

//Kanskuliini? Vähän esimakua Oslosta xD

Nimi: Kane Judasin poika

10.03.2018 23:10
[VAROITUS: Aika paljon puhutaan seksistä ja koskettelua tapahtuu, että jos et usko pitäväsi sellaisesta ei kannata lukea]

Olin aika varma, että varta vasten sanoin, etten tahtonut isoja syntymäpäiväjuhlia. Mutta jotenkin jouduin siihen tilanteeseen, että taloni oli täynnä ihmisiä ja joku nainen oli päälläni. Syytin täysin ystäviäni, jotka olivat suunnitelleet juhlat minulle.
Tämä päivä oli täysi sumupilvi päässäni, kaikki tapahtui niin nopeasti. Toisaalta olin odottanut tätä päivää jo kauan, kukapa ei odottaisi 16v syntymäpäiviään? Nimitykseni oli jo viikko sitten, mutta nyt vanhempani olivat muutaman päivän kylässä muualla, joten kotini oli täysin käytössäni - käytössämme.
En edes muistanut hetkeä näistä juhlista, jolloin jokainen ei olisi ollut umpikännissä. Jos alkoholi olisi jumala, he olisivat hänen suosikkejaan sillä määrällä mitä he kunnioittivat häntä kaatamalla äärettömiä määriä tuoppeja kurkuistaan alas. Minä varmaan joutuisin helvettiin, sillä olin täysin selvin päin täällä. Voisi sanoa, että minulla oli liikaa huonoja kokemuksia alkoholiin liittyen.
Olin saanut muutamalta lahjan, mutten ollut niin paljon välittänyt niistä. En nähnyt niin paljon merkitystä niissä, ei puolituttujen lahjoilla ollut niin väliä. Sitä kaikki olivatkin, vain Stella ja Stefan olivat jotenkin ystävän kaltaisia.
Huone oli huumaavan kuuma ja joku oli tilannut laulavan kitaristin tänne, joten hänen äänensä täytti koko huoneen. Soihtujen valo talon ulkopuolella sai kaiken näyttämään vähän oranssilta tai kellertävältä, ensin se oli miellyttävä, mutta nyt hämärä alkoi sattua silmiin.
Istuin pehmeällä nojatuolilla ja joku sinihiuksinen tyttö istui sylissäni. Hän suuteli minua oikeestaan kaikkialle, missä näkyi paljasta ihoa. Kuten kaikki, hänkin oli kännissä. Hänen huulensa maistuivat väkevälle, ehkä viskille. Ei todellakaan millekään makealla "tyttöjen" juomalle, vaan vahvalle kamalle. Hänen suudelmansa olivat tökeröitä ja hapuilevia, joko hän oli maailman huonoin suutelija tai hän oli vain niin humalassa, että luuli minua tikkariksi ja kirjaimellisesti nuoli minua.
Hänen kätensä kulki rintaani pitkin jalkojeni väliin ja hän puristi vähän liiankin kovakouraisesti minua.
"Enkö oo tarpeeks kaunis, sikskö et oo kova?" hän vaikeroi, mutta iski suunsa huulilleni ennen kuin kerkesin vastata.
"Ei se sitä tarkoita", mutisin, kun vihdoin sain happea. Vein käteni tuolin käsinojilta hänen vyötärölleen. "Minulla ei vain nyt ole fiilistä siihen." Oloni oli niin vaivaantunut, tämä oli nolo tilanne ja tahdoin vain tästä pois. Olin jo nostamassa häntä pois päältäni, mutta en kerennyt.
Hän vetääntyi kauemmas ja veti paitansa ylös, paljastaen hänen rintansa. "En ole ikinä tavannutkaan miestä, joka ei tulis heti kovaks kun näkis nää." Hänen äänensä oli sensuaalinen ja yritti olla seksikäs, mutta mikään ei näyttänyt toimivan minuun. Ei minua huvittanut.
"Ehkä et ole tyyppiäni", sanoin tylysti ja nostin hänet päältäni ja nousin seisomaan, ettei hän ryömisi takaisin päälleni. Lähdin nopeasti paikalta ja sivuutin kaikki sinipäisen naisen huudot, tahdoin vain kauas hänestä.
Vittu, mikä minuun oli taas tullut. Miksen pitänyt hänestä? Minun pitäisi. Jared kuolasi hänen kaltaistensa naisten perään joka päivä. Jared oli yksi läheisimpiä ystäviäni Stefanin kanssa, ja molemmat taisivat juuri nyt olla yläkerrassa panemassa ties ketä. Vitun huorat. Naurahdin vahingossa ääneen ajatuksilleni, mutta kukaan ei näyttänyt huomaavan.
"Kaneeee!" matala, mutta nuorekas ääni huusi.
Olin nähtävästi väärässä, Stefan ei ollutkaan panemassa ketään. Hän käveli tuoppi kädessään minua kohti ja päästyään luokseni laski kätensä olalleni. "Tiedät kai, mikä puuttuu?" Stefan oli niitä outoja ihmisiä, jotka näyttivät kaksi kertaa niin vanhoilta kuin oikeasti olivat. Ei kukaan uskoisi hänen olevan vain seitsemäntoista. Hänellä oli ruskeat hiukset ja parin sentin mittainen parta, joka vanhesi häntä vielä lisää parilla vuodella.
"Mitä tarkoitat?" kysyin kohottaen toista kulmaani.
"Et ole vielä saanut lahjaa minulta. Kamalaa, eikö?" Stefan naurahti ja joi kulauksen tuopista.
"Todella kamalaa. Voi ei, mitä nyt teen", sanoin pyörittäen silmiäni.
"En ymmärrä mikset taho vetää kunnon kännejä joskus. Pidän sinua normaalisti hauskana, mutta kun juon sinä muutut yhtä tylsäksi kuin mun mutsi. Ja se on aika vitun tylsä."
"Kiitos", naurahdin.
"Ei kestä kiittää. Seuraa minua, muuten kerron Isabellalle, että tahdot panna häntä", Stefan sanoi yllättäen ja lähti kävellään ulko-ovea kohti.
"Ketä?" kysyin hämilläni ja seurasin Stefania. Hän pysähtyi eteisessä laittamaan takkinsa päälleen ja tein saman, eteisessä oli heti huomattavasti viileämpää, koska siellä ei ollut puoltasataa ihmistä.
"Vitun urpo, sitä tyttöä joka yritti panna sua äsken. Näin kyllä kuinka epämukava olit, joku vois jopa luulla että oot sellanen homoseksuaali kun niinku oikeesti, Isabella on ihan hemmetin kuuma. Ei siis mitenkää pahalla sellasia kohtaan", Stefan hörähti ja avasi oven.
"En ole homo, kyllä sen tiedät", mutisin ja viskasin ruskean nahkatakkini päälleni. Kävelimme ulos talosta. Tai talosta ja talosta, asuimme linnan sisässä parikerroksisessa huoneessa. En koskaan tiennyt miksi sitä kutsuisin, huoneistoksi vai taloksi. Sen seinää vasten nojasi pari miestä, jotka olivat tulleet tupakille juhlista.
"Suutut niin helpolla. Voi sua. Mutta tulet rakastamaan lahjaani, seuraa", hän sanoi ja viskasi tuoppinsa lttialle, niin että posliini särkyi ja sirut jäivät kivilattialle ansaksi sille, joka seuraavaksi kävelisi tästä.
Keskustelimme mitä pystyimme, ei umpikännisen ja normaalissa tilassa olevan keskustelusta saanut paljoa selvää. Ihmettelin minne hän oli viemässä minua. Asuin neljännessä kerroksessa linnaa, mutta olimme laskeutumassa portaita alempiin kerroksiin. Hetken jo luulin sen lahjan olevan ulkona, mutta Stefan kääntyikin äkkiä toisen tai kolmannen kerroksen kohdalla ja lähti kävelemään sinne.
Stefan asui samassa kerroksessa kuin minä, joten en ymmärtänyt miksi ihmeessä hän vei minut toiseen kerrokseen. Silmäilin ympärilläni olevia huoneita, mitä pidemmälle kävelin sitä tuntemattomammaksi huoneet kävivät. Tänne linnaan oli täytynyt eksyä satoja ihmisiä, nytkään tuskin löytäisin tietäni takaisin ilman apua.
Pysähdyimme viimein paikkaan, joka oli kooltaan jopa salimainen käytävä ja siinä oli ovia molemmilla puolilla. Käytävällä oli penkkejä ja sohvia, ja sisäkasveja ja muuta koristusta. Stefan taputti minua olalle ja osoitti edessämme olevaa ovea. Nyt kun pysähdyimme eivätkä askelemme pitäneet niin kovaa meteliä, kuulin sen. Naisten voihkimista ja osittain kiljumista, ei kivusta, vaan seksistä.
Vitun. Stefan.
"Varasin sulle kaks muijaa. Ei ees ollu kauheen kallista. Mee sisään", hän sanoi ja tuuppasi minua eteenpäin.
"Ei sinun olisi tarvinnut, minähän saisin ilmaiseksikin seksiä jos tahtoisin. Herranjestas."
Alusvaatteisiin pukeutunut nainen käveli talosta ulos ja hymyili minulle punaisilla huulillaan. "Odotin sinua. Ole kiltti ja tule sisään", hän sanoi ja puri huultaan.
"Et voi kieltäytyä kun neiti noin nätisti pyytää", Stefan nauroi ja taputti minua selälle, ennen kuin lähti kävelemään pois. Kirosin mielessäni ja olin lähteä, ellei varsinaisen huvittava näky olisi kiinnittänyt huomiotani. Näin ovenraosta, kuinka joku nainen kantoi jotain hintelää ruskeahiuksista poikaa jonnekin, poika ei näyttänyt pitävän tilanteesta. Virne kapusi pakosta huulilleni ja kävelin sisään. Ovella oleva nainen sulki oven perässään ja käveli perääni.
"Rakastan kun mies tietää mitä haluaa, mutta voisit hidastaa vähän kultsi", hän sanoi yrittäessään pysyä perässäni korkokengät jalassaan.
Käännyin ympäri kohtaamaan kauniin bruneten, nainen oli todella upea, en sitä voinut kieltää. Hänen ihonsa oli täydellinen ja kiiltävä ja hänen piirteensä olivat niin symmetriset kuin ihmisellä pystyi. Hän kietoi kätensä kaulani ympärille ja suuteli minua, joka tuntui tällä kertaa hyvältä. Ei oikealta, ei siltä kuin siinä olisi mitään muuta tunnetta kuin pelkkää janoa, mutta tyydyttävältä. Erkanin hänestä kuitenki hetkeksi.
"Odota hetki", sanoin ja virnistin pakosti. Nainen sanoi jotain joka meni minulta ohi ja iski silmäänsä. Hän kääntyi ja lähti kävelemään jonnekin, oletettavasti makaamaan yhdelle sohvista.
Vilkuilin ympärilleni ja paikansin pojan, jonka takia olin koko taloon astunut. Hän nyt istui tuolilla, ja katsoi ihmetellen kuinka nainen strippasi hänen edessään. Tirskahdin, mutta yritin peittää sen yskäisemällä.
Vaikka kuinka huvittavalta tilanne näyttikin, poika näytti olevan tukalassa tilanteessa. Olisi ilkeää olla auttamatta. Kävelin varoen häntä ja naista kohti, nainen nyt vei alushousujaan alas. Hymähdin ja laskin käteni naisen olalle. Hän säpsähti, mutta hymyili minulle.
"Ei nyt kultsi, mulla on toinen asiakas", hän sanoi kohteliaasti.
Kohotin toista kulmaani epäilevästi. "Hän ei näytä kovinkaan maksavalta asiakkaalta vaan siltä, kuin tahtoisi olla juuri nyt missä tahansa muualla kuin täällä", hymähdin. Vilkaisin poikaa, joka nyt katsoi minua ja katseemme kohtasivat. Hän katsoi nopeasti muualle ja punastui, mutten voinut ajatella muuta, kuin että herranjestas hänellä oli upeat silmät. Pudistin ajatuksen päästäni ja käännyin katsomaan huoraa.
"Hän on ystäväni ja minä tahdon puhua hänelle, joten antaisitko hänen tulla mukaani?" kysyin ystävällisesti ja kallistin päätäni hieman.
"Vai että ystävä. Entä jos te molemmat pidätte vähän hauskaa kanssani? Mikään ei voita kahta kuumaa miestä sisälläni", hän sanoi ja laski kätensä rinnalleni. "Vau, oletpa sinä lihaksikas", hän sanoi ja siveli sormillaan rintaani.
Nyt ymmärsin miksi poika oli niin epämukavissaan, tämä ei ollut yhtään kivaa. Se oli hyvin... outoa.
"Sori, mutta ei nyt. Jos alat vielä väittämään vastaan, se on melko sama asia kuin puhuisit meidän raiskaamisesta", sanoin ja väläytin hänelle kohteliaan hymyn, jonka varmistin olevan mahdollisimman vituttava. Nainen laski kätensä lantiolleen ja katsoi minua mukamas loukkaantuneena.
Käännyin katsomaan poikaa ja ojensin hänelle kättäni, johon hän epäröiden tarttui ja nousi seisomaan. Pidin ajattelematta hänen kädestään kiinni ja vein hänet pois ilotalosta, vasta oven paukahtaessa takanamme kiinni päästin irti hänen kädestään vähän nolona. Miten niin oli sattunut käymään?
"Öh, outo paikka tavata, eikö?" naurahdin ja vein käteni valkeiden hiuksieni läpi. "Nimeni on Kane Judasin poika, soturialokas." Ojensin kättäni uudelleen, jotta voisimme kätellä. Jostain syystä olin hieman hermostunut, mutta oletin sen johtuvan vain äskeisestä omituisesta tapaaminen ilotalossa.

//Oslo? ^^

Nimi: Epsuxx

07.03.2018 15:14
Oslo Hudsonin poika: 35kp, 16 kultakolikkoa, hopeakolikko ja pronssikolikko.

Nimi: Trixie

06.03.2018 21:10
Oslo Hudsonin poika

Ilta alkoi hämärtämään, ja olin löytänyt tieni takaisin leiriin. Uuden kuun ansiosta taivas oli täysin valoton, lukuunottamatta muutamaa tähteä jotka tuikkivat sinnikkäästi. Katseeni kiersi suuren linnan rakenteissa. Olin jossain kahden tai kolmen kerroksen paikkeilla, tietämättä yhtään missä olisi kotini. Vähäpukeisia naisia juoksi käytävällä, kikattaen minulle kuin pienet tytöt. Hymyilin heille kohteliaasti, ujon säväyksen kyydittämänä. Naiset nauroivat lisää ja juoksivat läheisestä ovesta sisälle. Ehkä siellä oli jotkin juhlat mistä olin jäänyt paitsi?
”Söpöliini, seuraa meitä!” toinen naisista huikkasi ovelta, pitäen sitä kyynärpäällään auki.
Uteliaisuus nosti päätään sisälläni. Mitä sisällä oli? Ehkä jotain kivaa? Hevosia? Eläimiä? Lutuisia koiranpentuja joilla on suuret isot silmät? Tai kenties vaikka kuivattu kukkameri! Hypähdin hiukan paikallani, laskien samalla nolostuneen katseeni maahan. Nainen ei tuntunut välittävän, imi vain huultaan. Olikohan se kipeä, vai miksi naisen oli pakko purra sitä? En tajunnut mitä nainen oikein halusi. Pitäisikö minun kysyä huulesta? Seksuaalinen viattomuuteni näkyi pitkälle, sillä kävellessäni naisen ohitse, tämä liutti kevyesti kättään reidelläni.
”Muru, rentoudu ja tule sisälle. Anna meidän pitää susta hyvää huolta”, mustahiuksinen nainen kuiskasi virnistäen.
M-miksi ihmeessä nainen virnisteli minulle? Katsahdin hiukan kummastuneena tätä, ennen kuin astelin peremmälle. Huone oli täysin pimeä, lukuunottamatta muutamaa kynttilää joista paloi valoa.
”Me lupaamme pitää sinusta niin hyvää huolta kuin vain osaamme”, nainen kuiskasi ja kuljetti kättään yhä ylemmäs. Ahdistus kasvoi sisälläni. Miksi nainen kosketteli minua. En edes pitänyt naisista! En todellakaan! Nyt nainen oli käymässä kimppuuni.
Tämä painoi minut seinää vasten, katsellen minua nälkäisesti. Ympärilläni ihmiset nuolivat toisiaan. Miksi? Oliko tämä joku peli? Tai ehkä heillä oli jotain kasvoilla ehkä? Muutama pari näytti olevan jo vähän tiiviimmissä tunnelmissa. Nielaisin syvään.
”Voi sinua... Lupaan tehdä olostasi paremman”, mustahiuksi sanoi.
Huokaisin syvään. Tämä kuristi todella kurkkuani. Miksiii? En oikein tajunnut mikä idea siinä oli? Samassa tämä tarttui minua olkapäästä ja alkoi kantamaan minua jonnekin.
”P-päästä a-alas!” vikisin. Taas tarvitsin pelastajaa.

//Kanskuliini sua tarvitaan’


 

 
 
©2019 Morga | Tυℓєναιѕυυ∂єη Hєιмσт - suntuubi.com