Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

QUERCUSA | TENEBRAE | CORVUSA | MORGA | GLACINA | VENEFICIUM

 VARJOMUURI | VAELTAJAT

Morgan heimon tarinat

Vuodenaika: Kevät

Sää: Morgan heimon alueella on huomattavan lämmintä, mutta sataa usein.

Ruokatilanne: Ruokaa on erittäin vähän.

Seuraava juhla: Keskikesänjuhla 2.-8.7.2017

Muuta: -

Tiedot päivittyvät kuukausittain.

 

 

Tästä pääset Morgan heimon sivulle


Nimi

Kotisivut

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on seitsemän plus kahdeksan?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Kane Judasin poika

14.06.2018 15:04
Väläytin rohkaisevan hymyn Oslon hyväksyessä kutsuni juhliini. Hän ei kuitenkaan tainnut huomata sitä, kun oli yhä painanut katseensa maahan melankolisesti.
Hän kuitenkin lähti seuraamaan minua ja johdin häntä linnan sokkeloisia käytäviä pitkin. Askelemme kaikuivat linnan tyhjillä käytävillä, ketään muuta ei näkynyt meidän lisäksi.
Oslo kysyi miksi tahdoin tutustua häneen, hänen äänensä oli nyt paljon rohkeampi.
Hymähdin ja en hidastanut vauhtiani puhuessani. "Et ole normaali, joka on hyvä. Normaali on niin tylsä. Pidän ihmisistä jotka uskaltavat olla erilaisia."
Oslo ryntäsi yhtäkkiä luotani pois - luulin sanoneeni jotain väärin, mutta näinkin hänet kyyryssä jonkun kasvin yllä. Hymyilin Oslolle kun hän esitteli minulle käytävällä olevaa kasvia. Hän puhui hyvin erilaisesti kuin aikaisemmin, hänen äänestään kuuli hänen intonsa kasveista. Hän kuitenkin ponnahti ylös ja käveli luokseni.
”Nyt voidaan mennä sinne sinun juhliisi. Hyvää syntymäpäivää Kaneliini!” Pienet hymykuopat ilmestyivät hänen hymyillessään. Kohotin toista kulmaani lempinimelle, mutta päätin olla kommentoimatta. Hän vaikutti olevan helposti takertuva.
"Kiitos", sanoin ja hymähdin.

Saavuttuamme asuntomme ovelle, Oslo vaikutti hermostuneelta. Hän ei edes ollut nähnyt sisälle, mutta kai äänistä ja hajusta voisi päätellä mitä oven toiselta puolelta löytäisi. Tartuin ovenkahvaan, mutta Oslo keskeytti minut.
”O-ovatko nuo sinun juhlasi?” Oslo näytti voivan pahoin hänen kauhistuneen ilmeensä perusteella. En tiennyt pitäisikö minun vakuutella etteivät ne olisi niin pahat (ne olivat), joten päätin vain nyökätä.
Kävelimme yhdessä sisään, ja Oslo pysytteli hyvin lähellä minua. Korvieni kesti hetki tottua meteliin ja musiikiin, mutta Oslo ei näyttänyt edes hiukan vähemmän pelokkaalta kuin aiemmin.
"Sinua seurataan, Kanskuliini", Oslo kuiskasi takaani, hänen henki hipaisten niskaani. Vilkaisin ympärilleni ja näin Wiktorian kävelevän suuntaani. Hän oli nähtävästi taas vaihtanut hiustensa väriä, tällä kertaa liilaksi.
"Ei hänestä tarvitse välittää, hän näyttää olevan kännissä", totesin johdattaessani Kanea kohti tikkaita, jotka veivät parvelle josta näkisi alas alakertaan juhlijoiden sekaan.
"Hei Kane, hyvät juhlat!" joku, minulle tuntematon mies sanoi istuessaan sohvalla kaksi naista sylissään, piikittäen jotain sinertävää suoneensa. Nyökkäsin vain hänelle ja väläytin hymyn, vaikka vihasinkin kuokkavieraita. Mutta ehkä jos olisin kohtelias, saisin häneltä lahjaksi samaa kamaa mitä hän veti.
”K-käytätkö s-s-sinäkin kamaa?” Oslo änkytti tuijottaen miestä sohvalla.
Käännyin katsomaan Osloa, joka vaikutti kutistuneen peloissaan puoli päätä. "Harvoin", tokaisin. "Tahdon silti olla selvinpäin, joten en vedä mitään paljoa."
"Tule, mennään ylös. Siellä on rauhallisempaa ja mahdollisesti sapuskaa." Viittasin kädelläni tikkaita parvelle. Parvella olisi rauhallisempi oleskelutila, jossa Oslo voisi vähän rauhoittua, mutta saisin itse ainakin kuunnella ja katsella juhlieni tapahtumia sieltä käsin. Kunhan Wiktoria tai Isabella eivät tulisi häiritsemään. En tahdo ilotalon tapahtumien uusiutuvan, en ainakaan Oslolle. Hän menisi vain uudestaan paniikkiin.
"Kerro jotain itsestäsi", sanoin vielä, katsoessani kuinka Oslo tarttui tikkaista kiinni.

//Oslo? :3

Nimi: Trixie

29.05.2018 20:22
Oslo Hudsonin poika

Hätkähdin hiukan kun Kane kysyi minua juhliinsa. En todellakaan, en todellakaan halunnut mennä, mutta miten ihmeessä voisin sanoa kohteliaasti sen? En mitenkään. Painoin nolostuneena katseeni maahan, ja siirtelin painoa jalalta toiselle. Halusin vain tilanteesta pois nopeasti.
”No kai se käy”, mutisin hiljaisella äänellä, ja lähdin seuraamaan Kanea. En tiennyt mitä ajatella. Olisiko juhlassa paljon humalaisia? Ehkä he olisivat vain juoneet omenamehua, tanssineet lastenmusiikin tahtiin ilmapallojen keskellä? Ehkä.
”Miksi haluat tutustua minuun?” kysyin yhtäkkiä, hiukan rohkeammalla äänellä kuin aikaisemmin. Samalla silmäilin käytävän toisella puolella kasvavaa kasvia. Se oli istutettu ruukkuun. Kohotin hennosti toista kulmaani, ja purin huultani tutkiessani katseellani kasvia. Yhtäkkiä tajusin mikä se oli. Suorastaan ryntäsin sen luokse, katselemaan sitä tarkemmin. Miten ihmeellinen se olikaan.. vau.
”Tämä on yksi suurimmista ja parhaimmista lääkekasveista, joka kasvaa Morgan leirin alueella. Se on kuitenkin nykyään harvinaisempi. Tämän kasvualustan on pakko olla täydellinen, täsmälleen 16 celsiusastetta, joten fotosynteesinkin täytyy tapahtua täsmälleen tietyssä lämpötilassa”, kerroin, tietämättä kuunteliko Kane edes. Olin niin innostunut kasvista! Mutta ehkä olisi vain parasta mennä sinne juhliin minne Kansku selvästi halusi mennä.
”Nyt voidaan mennä sinne sinun juhliisi. Hyvää syntymäpäivää Kaneliini!” sanoin, hymyillen hiukan.
Hymyillessäni hymykuoppani tulivat esille ärsyttävästi, niin että teki mielin oikein läpsäistä itseäni poskelle. Mutta ei, väkivalta ei ole ikinä, ikinä, ikinä ratkaisu.
Kävelimme yhdessä ovelle, jonka takaa kuului musiikkia, voihkintaa ja selvästi nuorten örvellystä. Hyyh, minä en haluaisi edes ajatella ajatusta alkoholista. Se maistui sitä paitsi enemmän kuin pahalta.
”O-ovatko nuo sinun juhlasi?” kysyin pelokkaalla äänellä, kun Kane avasi oven.
Vaaleahiuksinen poika nyökkäsi, jolloin minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin astua sisälle. Muutama tyttö kiinnitti heti katseensa Kaneen, enkä voinut olla hymyilemättä hiukan.
”Sinua seurataan, Kanskuliini”, kuiskasin, yhden liilahiuksisen tytön lähtiessä heti seuraamaan meitä. Ihmiset olivat selvästi päissään, he huusivat, tanssivat, harrastivat seksiä (mitä ilmeisimmin) ja käyttivät ties mitä aineita.
”K-käytätkö s-s-sinäkin kamaa?” änkytin nähdessäni yhden pojan piikittävän jotain sisälleen.
Bileet olivat.. Ihan HIRVEÄT! Minun teki mieli tarrautua Kaneen ja pyörtyä, mutta se nyt ei ehkä tulisi kyseeseen. Toivoin vain, että selvästi halukkaat naiset pysyisivät minusta kaukana, joisivat vaapukkamehua ja leikkisivät iloisesti piilosta, juoksemalla kotiinsa. Mutta niin tuskin tulisi käymään, mikäli yhtään osaisin ennustaa tapahtumia. Olin sulkeutunut kuoreeni, kauhusta jäykkänä.

//Kanebunny?

Nimi: Raven

27.05.2018 11:46
Kane Judasin poika: 58kp, 24 kultakolikkoa ja kaksi pronssikolikkoa. 2tp!

Oslo Hudsonin poika: 29kp, 13 kultakolikkoa ja kolme pronssikolikkoa. 2tp!

Nimi: Kane Judasin poika

16.03.2018 21:11
Oslon katse painui melankolisesti maahan ja tumma pilvi lipui hänen ylleen. Hänen kasvonsa punertivat häpeästä ja hän kuiskasi jotain, josta en saanut kunnolla selvää. Hänen koko olemuksensa näytti surulliselta ja hän kääntyi, ja lähti laahustamaan pois paikalta pää alhaalla.
"Hei, minne menet?" kysyin korottaen ääntäni, jotta hän kuulisi ja kurtistin kulmiani. Hintelä poika vain jatkoi kulkuaan. Omatuntoani alkoi kolkuttaa, vaikken mielestäni ollut tehnyt väärin. Jotenkin tiesin, että kuitenkin olin. Purin huultani ja hetken epäröin, otin jo askelen eteenpäin, mutta pysähdyinkin paikoilleni. Miksi lähtisin tuntemattoman pojan perään? Tiesin hänestä kolme asiaa; hän oli Oslo Hudsonin poika, lääkärialokas ja kuudentoista vanha. Kuitenkaan en tahtonut vaikuttaa täydeltä kusipäältä.
Henkäisin ja lähdin hänen peräänsä. Veljeni Erwin aina kritisoi minua siitä, etten osannut tehdä ystäviä - en yrittänyt tarpeeksi. Stefan ja Jared olivat ystäviä, mutten luottaisi henkeäni heidän käsiinsä. Erwin oli sellainen, mutta en nykyään tiennyt oliko hän edes enää edessä. Hänen vankilatuomionsa jälkeen en ollut vaihtanut sanaakaan hänen kanssaan ja sitten hän pakeni Veneficiumin johtajan kanssa. Erwin oli mitä luultavimmin kuollut, miksi toisen heimon johtaja pitäisi hänet elossa? Isä sanoi, etten saanut ajatella pahinta, en edes tuntenut Veneficiumin johtaajaa. Olihan se totta, mutta kuvittelin hänet jonakin keski-ikäisenä hurjana parrakkaana miehenä, joka vain katkoi ohikulkijoiden päitä kävellessään. Ei se voinut kaukana olla sillä perusteella, mitä muista heimoista kirjoitettiin lehdessä.
Kävelin nopeasti Oslon kiinni ja laskin käteni hänen olalleen, joka tuntui luiselta ja lihaksettomalta kankaan läpi. Oslo käänsi päätään katsoakseen minua sinisillä silmillään, jotka nopeasti palasivat maahan. Oli selvää, ettei hän halunnut pitää katsekontaktia yllä.
"En tarkoittanut loukata sinua", sanoin hermostuneena. En ollut tottunut puhumaan hänen kaltaisille ihmisille, siis sellaisille, jotka voisivat särkyä hipaisusta. Oslo nosti katseensa, mutta siitä näki yhä hänen epävarmuutensa. Yritin kovasti löytää oikeita sanoja, mutta jouduin änkyttämään hetken ennen kuin sain jotain kakaistua suustani. "Tahdotko tulla syntymäpäiväjuhliini? Asun neljännessä kerroksessa, sinne ei kestä kauaa", ehdotin ja väänsin hymyn kasvoilleni. Taputin häntä huultani purren olalle, en ollut varma oliko se oikea ele tehdä, joten teko näytti vähän tönköltä ja epävarmalta. "Olisin iloinen, jos tulisit. Voisimme tutustua paremmin."

//Oslo?

Nimi: Trixie

11.03.2018 19:10
Häpeän puna levisi kasvoilleni, kun tajusin että Kane pidätteli naurua. Tiesin että olin naurettava...
”Keneltä sitten pitäisi kysyä?” sanoin kohottaen jälleen toista kulmaani. Halusin paeta tilanteesta kauas, kenties ehkä hevostalleille.
”En tiedä miten lapsia tehdään! Ei vanhempani halua kertoa!” ulahdin, katsellen Kanea tiiviisti. Välillä katseeni laskeutui kuitenkin maahan, ihan vain sen takia että tilanne ei välttämättä olisi niin kiusallinen. Mutta olihan se tietenkin, koska minä olin minä.
”Olen 16 vuotias”, kuiskasin hiljaisella äänellä. Ei Kanen olisi tarvinnut tietää kuinka vanha olin, voisin ihan hyvin vain olla tuntematon Oslo tuolta jostain hassutalon.. Vai ilotalon porukoilta.
”Opiskelen lääkäriksi”, mutisin, laskien katseeni maahan. En ollut mikään miehekäs mies, joka olisi rakentaja tai soturi, olin vain hintelä pieni poika. Mutta silti, halusin tietää mitä s-e-k-s-i tarkoittaa.
”Minun varmaan pitää lähteä. Anteeksi että vaivasin, häiritsin, vein aikaasi, olin tiellä, keskeytin teidän panemisen ja niin, Kanskubansku”, kuiskasin ujosti.
Suorastaan naulitsin katseeni maahan ja lähdin hipsimään Kanen ohitse.

//Kanskuu?:3

Nimi: Kane Judasin poika

11.03.2018 18:32
”Seksi? E-en ti-tiedä”, hän sanoi ja lehahti punaiseksi. ”O-oletko sä joku seksimaisteri sitten, Kaneliini?”
"Öö..." sanoin hymyillen, naurun rajamailla. Kuka kysyi tuollaista? "Riippuu keneltä kysyt."
En varmana ollut antamassa pojalle seksivalistusta, mitä oikein tekisin? En voinut antaa hänen palata ilotaloon, jotain minun piti keksiä.
"Seksi on vähän outo aihe, josta keskustella. Yleensä siitä ollaan aika hiljaa, etkö tosissaan tiedä mitä se on? Tiedätkö miten lapsia tehdään?" kysyin yhä huvittunut sävy äänessäni.
"Kysy vanhemmiltasi tai joltain muulta siitä, sinun on paras alkaa tietää sellaisesta", mutisin. Mieleni teki huokaista, mutta pidätin haluni. Hän vaikutti sen verran ujolta ja epävarmalta, että hän saattaisi ottaa sen väärin.
"Kuinka vanha olet? Mihin ammattiin opiskelet, jos siis olet alokas?" kysyin toivoen, että keskustelun aiheen vaihtaminen saisi hänet unohtamaan ilotalon 'sairaat' naiset. "Mennään täältä pois, en pidä tästä paikasta", sanoin, ennen kuin poika kerkesi vastata.

//Oslo?

Nimi: Oslo Hudsonin poika

11.03.2018 16:26
Katselin kulmat kurtussa Kaneliiniä, hänen virnistellessään minulle. Olinko jotenkin tyhmä, kun en tajunnut mitä tilanteessa oli hauskaa? Kivuissa olevia ihmisiä piti auttaa, ei vain seistä ulkona kuin tatit ja virnistellä.
”M-mutta miksi äänellä jos heihin ei satu? Ei ääntelyssä ole m-mitään järkeä, tuo kuulostaa vain siltä kuin jotain peuraa teurastettaisiin!” huudahdin kauhuissani.
Mitä ihmettä miehet edes naisille tekivät että he ääntelivät noin? Ehkä parijooga oli jotenkin intensiivistä? Enkä ollut pihalla asioista, ainakaan omasta mielestäni. Toki ehkä en ymmärtänyt täysin ääntelyn tarkoitusperää, enkä tanssijanaisen omituista käyttäytymistä, mutta muuten olin kyllä ihan fiksu.
”Varasi kaksi naista? Panna heitä?” toistin, nostaen toista kulmaani aavistuksen. Miten naisia voisi varata? Pitäisikö heihin kiinnittää jokin lappu missä lukisi: ’varattu täksi illaksi jotta Kane voisi ”panna” meitä’. Mielikuva oli hauska, joten tirskahdin. Olisi vain hauska tietää mitä paneminen tarkoittaa.
”Seksi? E-en ti-tiedä”, änkytin, punastuen heti päästä varpaisiin. En tiennyt mitään seksistä, en todellakaan. Mitä se edes oli.
”O-oletko sä joku seksimaisteri sitten, Kaneliini?” kysyin.

//Kansku?

Nimi: Kane Judasin poika

11.03.2018 15:59
Nyt hän näytti olevan enemmän paniikissa ja vain änkytti vielä pahemmin. Oletin hänen olevan jo alokas, sanoiko hän, ettei hän tiennyt mitä paneminen oli? Herranjestas, miten sellaisia ihmisiä tässä iässä vielä oli.
Hän oli sanonut, ettei hänellä ollut kaikki kunnossa. Poika parka. Siltä hän kyllä näyttikin.
Oslo tutki kauhuissaan ilotalon ovea voihkaisujen voimistuessa. Joku mies vielä ähki vaimeammin naisten kiljaisujen alla, jotenkin pidin kaikkia ääniä vastenmielisinä.
”Nyt jota kuta tuolla sattuu! Minun pitää auttaa heitä!” hän huudahti kauhuissaan.
Virne kapusi huulilleni ja jouduin todella pidättämään naurua. Oslo oli ihan pihalla.
”M-miksi sinä olit tuolla, Kanskubansku?" hän kysyi kallistaen päätään.
En pystynyt pidättelemään nauruani enää, kun kuulin lempinimeni. Voi helvetti, hän oli huvittava tyyppi.
"Sanoinko jotain väärin?" Oslo kysyi yhtä huolestuneena kuin ennenkin.
Rauhoituin, mutta hammashymy tanssi yhä huulillani. "Ei, olet hauska. Miten sanoisin tämän kohteliaasti, no... Olet aika pihalla asioista", aloitin. "Ei niitä naisia satu, ne tykkää siitä mitä tuolla tapahtuu ja siks ääntelee niin voimakkaasti." Melkein repesin nauruun taas selittäessäni, en vain pystynyt siihen, mutta sentään en nauranut. "Vietän syntymäpäiviäni tänään ja ystäväni varasi minulle lahjaksi kaksi naista, joita olisin voinut panna, mutta ei minua oikein kiinnosta sellainen juuri nyt."
Oslo oli hetken vai sanaton ja katsoi minua kuin puhuisin vierasta kieltä.
"Etkö oikeasti tiedä seksistä mitään?" kysyin ja kohotin toista kulmaani.

//Oslo?

Nimi: Trixie

11.03.2018 12:13
Oslo Hudsonin poika

M-mikä oli huora? Ilotalo? Panna? Mitä? En ymmärtänyt yhtään mitään mitä Kane minulle puhui. Nainenhan oli sairas!
”I-ilot-talo?” kysyin selvästi järkyttyneenä siitä mitä Kane minulle puhui. Ehkä poika yritti huijata minua? Jos tämä oli jokin huono pila tai jotain?
Nainen oli sairas, niin se varmasti oli! Sahramikin vielä suuttuisi minulle kun jättäisin potilaan hoitamatta. Mutta entäs jos tämäkin poika olisi sairas?
”P-panna a-asiakkaita?” toistin änkyttäen selvästi.
Hehän harrastivat parijoogaa. Tai ehkä panna-verbi olikin toinen lajinimi sille! Kanen kysyessä oliko minulla kaikki hyvin, pudistelin hiukan päätäni.
”E-ei ole!” sanoin hyvin kimeällä äänellä, joka kuulosti jopa minun omiin korviini naismaiselta. Ehkä nyt minäkin olin sairastunut tautiin jossa mies muuttuu naiseksi.
Huokaisin syvään, katsellessani talon ovea. Sen takaa kuului huokaisuja ja kiljumista, sehän oli suorastaan selvä merkki.
”Nyt jota kuta tuolla sattuu! Minun pitää auttaa heitä!” huudahdin kauhistuneena, katsellen silmät ymmyrkäisinä Kanea. Miksei mies mennyt auttamaan naisia, heihinhän sattui!
”M-miksi sinä olit tuolla, Kanskubansku?” kysyin, kallistaen päätäni. Totta kai keksin myös uudelle tuttavuudelleni lempinimen, sehän oli suorastaan liian mahtavaa ollakseen totta löytää uusia ihmisiä. Mutta ensin olisi pakko saada tietää oliko naisella varmasti kaikki hyvin.

//Kaneliini?

Nimi: Kane Judasin poika

11.03.2018 10:50
Hän ei selkeästi ollut mikään itsevarmuuden esikuva. Hän mutisi, änkytti ja kuiskaili kaikki suustaan tulevat sanansa, mutta sentään hän hymyili esitellessään itsensä. Hänen kädenpuristuksensa oli heikko, hänen kätensä juuri ja juuri koski omaani ja se oli jo ohi muutamassa sekunnissa. Hän oli muutenkin siro ja hintelä, ja hänen kasvonsa olivat jopa feminiiniset, paitsi tuuheat kulmakarvat hänen suurien silmiensä yllä toivat esiin jotain miehekkyyttä.
Olin kuin hänen vastakohtansa, seisoin ryhdissä ja itsevarmassa asennossa, pidin pääni korkealla ja puhuin kuuluvasti, mutten huutaen. Yritin silti huomaamattani tehdä asennostani rennomman, kai että pojalla ei olisi niin tukala olo.
"Minun täytyy kuitenkin palata tuon sairaan naisen luokse. Ties jos hän on vaikka jo kuollut!” Oslo sanoi ja katsoi minua sinisillä silmillään.
Olin vähintään hämmentynyt. Kallistin päätäni, kuin en ymmärtäisi mitä hän tarkoitti. Oliko poika ihan kunnossa? Ei se mielestäni näyttänyt siltä, että strippaavalla naisella olisi mitään vikana. Ehkä se oli varsin erikoinen tapa ilmaista, että hän tahtoo mennä takaisin ja panna sitä naista. Ehkä oli väärin hakea hänet pois.
"Hän näytti täysin terveeltä minulle. Tajuatko, että oltiin ilotalossa? Ja että noi kaikki on huoria, joiden päätehtävä on panna asiakkaita?" kysyin ja kurtistin kulmiani.
Poika räpäytti silmiään ja katsoi minua kysyvästi, kuin hän ei edes ymmärtäisi puoliakaan sanoista.
"Ootko ihan kunnossa? Näytät yhäkin vähän järkyttyneeltä", sanoin mahdollisimman kohteliaalla äänensävyllä.

//Oslo? cx

Nimi: Trixie

11.03.2018 00:00
Oslo Hudsonin poika

(Sis jonkinlaista seksuaalista sisältöä, lähinnä vaan alastomuutta, mutta omalla vastuulla lukemista!)

Herra jestas, paljasta pintaa! Lapset silmät kiinni!-varoitukset kulkivat kehossani, naisen repiessä vaatteita päältään. Mikä tällä oli, jokin kohtaus ehkäpä?
”O-onko kai-kaikki hyvin, voinko jotenkin auttaa sinua?” kysyin, vetäen toisen käteni silmieni eteen. Nyt nimittäin edessäni oli paljaat rinnat. Mikä naisella oli? Miksen ikinä ollut kuullut sairaudesta jossa oli pakko olla koko ajan alasti. Ehkä Sahrami kertoisi siitä vielä.
”Autat minua niin kauan kun olet siinä, muru”, nainen kähisi, kuin tällä olisi jotain kurkussa. Ehkä se johtuikin siitä, jos naisella olikin joku hengitystiesairaus ja repi sen takia vaatteet päältään?
”O-okei”, änkytin, punastuen jälleen hiukan. En tosin siitä, että olisin mitenkään nauttinut, vaan koska tilanne oli aidon kiusallinen. Ehkä tämä oli testi Sahramilta, kuinka paljon sietäisin epämiellyttäviä asioita. Niin se varmasti oli. Nainen istui syliini ja kumartui lähemmäs, räpytellen silmiään.
”Sä voit ihan rauhassa koskea muhun, jos haluat, kultaseni”, nainen köhisi.
Silmäni levisivät lautasen kokoisiksi. Miksi ihmeessä haluaisin koskea naiseen? Ei, ei, ei! Sehän olisi kai lääkärin ammatin rikkomista! Enkä todellakaan haluaisi koskea tähän viattomaan naisparkaan.
”E-ei, kiitos”, yritin änkyttää, mutta nainen vei etusormen huulilleni.
Tajusin pitää suuni supussa, naisen alkaessa tanssimaan edessäni. Kuolemantanssi? Ehkä, siltä se ainakin näytti.
”Taidat tykätä musta, ha? Eikö niin?” nainen tivasi, katsellen minua tummilla silmillään kiihkeästi.
En halunnut loukata naisen tunteita! Ei ollut kohteliasta sanoa toiselle ettei tykännyt tästä, mutta valehtelukaan ei ollut oikein! Siirsin varovaisesti katsettani vasemmalle, jossa oli muita naisia. Hekin tanssivat miesten kanssa, osa harrasti ehkä jotain paritanssia, tai ehkä enemmänkin joogaamista sängyssä, koska siltä se tosiaan näytti. Parijoogaa.
”K-kuinka kauan olet harrastanut tanssimista?” kysyin yrittäen vaihtaa puheenaiheen mahdollisimman sujuvasti toiseen.
Nainen naurahti, ja istui nyt syliini kunnolla. Sirot sormet lähtivät heti suorastaan juoksemaan kehollani, sivellen reisiäni ja sitten liukuen hiljaa jalkojeni väliin. Mitä tämä luuli tekevänsä? Eivät lääkärit näin potilaitaan hoitaneet!
”Rentoudu. Kyllä mä osaan tän!” nainen kikatti, ja levitti jalkojani hiukan, jotka olivat kuin liimattu toisiinsa. En muuten levittäisi jalkojani mihinkään! Kehoni oli jo muutenkin varoitustilassa, nainen vaikutti liian kiltiltä ja viattomalta, ei kukaan ihminen ansainnut niin pahaa sairautta kuin tämä ilman vaatteita heilumis-sairaus. Nainen nousi ylös, ja alkoi omituisesti itseään keikuttaen vetämään alushousujaan pois jalastaan. Omituisen (ehkä jonkun tanssilajin?) keskeytti poika, tai ehkä mies, joka laski kätensä naisen olkapäälle. Automaattisesti katseeni siirtyi valkohiuksiseen poikaan.
”Ei nyt kultsi, mulla on toinen asiakas”, viaton nainen sanoi, katsellen kohteliaasti poikaa. Mitenkäs muutenkaan, olihan tämä kunnollinen kansalainen, kuten kaikki muutkin.
Oli omituista kutsua lääkäriä asiakkaaksi, mutta ehkä se oli termi jota en tuntenut?
”Hän ei näytä kovinkaan maksavalta asiakkaalta vaan siltä, kuin tahtoisi olla juuri nyt missä tahansa muualla kuin täällä”, keskeyttäjäpoika sanoi. Valkohiuksinen kääntyi katsomaan minua, ja katseemme kohtasivat hetkeksi. Tämä oli komea. Kallistin automaationa hiukan päätäni vasemmalle, tarkkaillessani tämän kasvonpiirteitä. Olin ehkä nähnyt tämän jossain?
Mutta minun hommanihan oli hoitaa potilaita! Olinko reputtanut nyt jonkun testin! Voi ei! Heti ensimmäinen päiväni oli jo menossa pieleen. Miten selittäisin Sahramille etten kyennyt hoitamaan selvästi pahasti sairasta naista! Ties vaikka tauti tappaisi naisen! Poika väitti minun olevan hänen ystävänsä. En muistaakseni ollut edes ikinä puhunut hänelle? Mutta toisaalta, ehkä tämä antaisi minulle jotain vinkkejä miten pystyisin parantamaan tämän sairauden? Nainen alkoi sivelemään sormellaan pojan rintaa, kuiskaten samalla tälle jotain. Kulmani kurtistuivat jälleen, katsellessani naista ja poikaa. He juttelivat jostain asiasta josta minulla ei ollut hajuakaan. Mikä oli raiskaaminen? Asia oli joskus ehkä maininnut sen, mutten osannut yhdistää sitä mihinkään järkevään. Ehkä se oli jokin tanssilaji, sekin!
Poika kääntyi katsomaan minua, ja ojensi kättään. Hetken harkinnan jälkeen, tartuin siihen varovaisesti. Jääkylmä käteni puristui pojan lämpimään käteen, saaden minut punastumaan taas. Poika vei minut ulos talosta, ja päästi irti kädestäni. Kylmyys palasi heti käteeni, ja jouduin hetken aikaa vain katsomaan maata.
”N-niin j-joo”, mutisin, pitäen ujosti katsettani maassa. Pohdin päässäni samaan aikaan jonkinlaista parannuskeinoa naisen sairauteen. Ehkä siihen toimisi jokin kasvi tai yrtti?
”Oslo Hudsonin poika”, kuiskasin, ojentaen pojalle käteni. Hymyilin hiukan, niin että hymykuoppani paljastuivat osittain.
”Minun täytyy kuitenkin palata tuon sairaan naisen luokse. Ties jos hän on vaikka jo kuollut!” panikoin ja nostin katseeni maasta, suoraan Kanen kasvoihin.

//Kanskuliini? Vähän esimakua Oslosta xD

Nimi: Kane Judasin poika

10.03.2018 23:10
[VAROITUS: Aika paljon puhutaan seksistä ja koskettelua tapahtuu, että jos et usko pitäväsi sellaisesta ei kannata lukea]

Olin aika varma, että varta vasten sanoin, etten tahtonut isoja syntymäpäiväjuhlia. Mutta jotenkin jouduin siihen tilanteeseen, että taloni oli täynnä ihmisiä ja joku nainen oli päälläni. Syytin täysin ystäviäni, jotka olivat suunnitelleet juhlat minulle.
Tämä päivä oli täysi sumupilvi päässäni, kaikki tapahtui niin nopeasti. Toisaalta olin odottanut tätä päivää jo kauan, kukapa ei odottaisi 16v syntymäpäiviään? Nimitykseni oli jo viikko sitten, mutta nyt vanhempani olivat muutaman päivän kylässä muualla, joten kotini oli täysin käytössäni - käytössämme.
En edes muistanut hetkeä näistä juhlista, jolloin jokainen ei olisi ollut umpikännissä. Jos alkoholi olisi jumala, he olisivat hänen suosikkejaan sillä määrällä mitä he kunnioittivat häntä kaatamalla äärettömiä määriä tuoppeja kurkuistaan alas. Minä varmaan joutuisin helvettiin, sillä olin täysin selvin päin täällä. Voisi sanoa, että minulla oli liikaa huonoja kokemuksia alkoholiin liittyen.
Olin saanut muutamalta lahjan, mutten ollut niin paljon välittänyt niistä. En nähnyt niin paljon merkitystä niissä, ei puolituttujen lahjoilla ollut niin väliä. Sitä kaikki olivatkin, vain Stella ja Stefan olivat jotenkin ystävän kaltaisia.
Huone oli huumaavan kuuma ja joku oli tilannut laulavan kitaristin tänne, joten hänen äänensä täytti koko huoneen. Soihtujen valo talon ulkopuolella sai kaiken näyttämään vähän oranssilta tai kellertävältä, ensin se oli miellyttävä, mutta nyt hämärä alkoi sattua silmiin.
Istuin pehmeällä nojatuolilla ja joku sinihiuksinen tyttö istui sylissäni. Hän suuteli minua oikeestaan kaikkialle, missä näkyi paljasta ihoa. Kuten kaikki, hänkin oli kännissä. Hänen huulensa maistuivat väkevälle, ehkä viskille. Ei todellakaan millekään makealla "tyttöjen" juomalle, vaan vahvalle kamalle. Hänen suudelmansa olivat tökeröitä ja hapuilevia, joko hän oli maailman huonoin suutelija tai hän oli vain niin humalassa, että luuli minua tikkariksi ja kirjaimellisesti nuoli minua.
Hänen kätensä kulki rintaani pitkin jalkojeni väliin ja hän puristi vähän liiankin kovakouraisesti minua.
"Enkö oo tarpeeks kaunis, sikskö et oo kova?" hän vaikeroi, mutta iski suunsa huulilleni ennen kuin kerkesin vastata.
"Ei se sitä tarkoita", mutisin, kun vihdoin sain happea. Vein käteni tuolin käsinojilta hänen vyötärölleen. "Minulla ei vain nyt ole fiilistä siihen." Oloni oli niin vaivaantunut, tämä oli nolo tilanne ja tahdoin vain tästä pois. Olin jo nostamassa häntä pois päältäni, mutta en kerennyt.
Hän vetääntyi kauemmas ja veti paitansa ylös, paljastaen hänen rintansa. "En ole ikinä tavannutkaan miestä, joka ei tulis heti kovaks kun näkis nää." Hänen äänensä oli sensuaalinen ja yritti olla seksikäs, mutta mikään ei näyttänyt toimivan minuun. Ei minua huvittanut.
"Ehkä et ole tyyppiäni", sanoin tylysti ja nostin hänet päältäni ja nousin seisomaan, ettei hän ryömisi takaisin päälleni. Lähdin nopeasti paikalta ja sivuutin kaikki sinipäisen naisen huudot, tahdoin vain kauas hänestä.
Vittu, mikä minuun oli taas tullut. Miksen pitänyt hänestä? Minun pitäisi. Jared kuolasi hänen kaltaistensa naisten perään joka päivä. Jared oli yksi läheisimpiä ystäviäni Stefanin kanssa, ja molemmat taisivat juuri nyt olla yläkerrassa panemassa ties ketä. Vitun huorat. Naurahdin vahingossa ääneen ajatuksilleni, mutta kukaan ei näyttänyt huomaavan.
"Kaneeee!" matala, mutta nuorekas ääni huusi.
Olin nähtävästi väärässä, Stefan ei ollutkaan panemassa ketään. Hän käveli tuoppi kädessään minua kohti ja päästyään luokseni laski kätensä olalleni. "Tiedät kai, mikä puuttuu?" Stefan oli niitä outoja ihmisiä, jotka näyttivät kaksi kertaa niin vanhoilta kuin oikeasti olivat. Ei kukaan uskoisi hänen olevan vain seitsemäntoista. Hänellä oli ruskeat hiukset ja parin sentin mittainen parta, joka vanhesi häntä vielä lisää parilla vuodella.
"Mitä tarkoitat?" kysyin kohottaen toista kulmaani.
"Et ole vielä saanut lahjaa minulta. Kamalaa, eikö?" Stefan naurahti ja joi kulauksen tuopista.
"Todella kamalaa. Voi ei, mitä nyt teen", sanoin pyörittäen silmiäni.
"En ymmärrä mikset taho vetää kunnon kännejä joskus. Pidän sinua normaalisti hauskana, mutta kun juon sinä muutut yhtä tylsäksi kuin mun mutsi. Ja se on aika vitun tylsä."
"Kiitos", naurahdin.
"Ei kestä kiittää. Seuraa minua, muuten kerron Isabellalle, että tahdot panna häntä", Stefan sanoi yllättäen ja lähti kävellään ulko-ovea kohti.
"Ketä?" kysyin hämilläni ja seurasin Stefania. Hän pysähtyi eteisessä laittamaan takkinsa päälleen ja tein saman, eteisessä oli heti huomattavasti viileämpää, koska siellä ei ollut puoltasataa ihmistä.
"Vitun urpo, sitä tyttöä joka yritti panna sua äsken. Näin kyllä kuinka epämukava olit, joku vois jopa luulla että oot sellanen homoseksuaali kun niinku oikeesti, Isabella on ihan hemmetin kuuma. Ei siis mitenkää pahalla sellasia kohtaan", Stefan hörähti ja avasi oven.
"En ole homo, kyllä sen tiedät", mutisin ja viskasin ruskean nahkatakkini päälleni. Kävelimme ulos talosta. Tai talosta ja talosta, asuimme linnan sisässä parikerroksisessa huoneessa. En koskaan tiennyt miksi sitä kutsuisin, huoneistoksi vai taloksi. Sen seinää vasten nojasi pari miestä, jotka olivat tulleet tupakille juhlista.
"Suutut niin helpolla. Voi sua. Mutta tulet rakastamaan lahjaani, seuraa", hän sanoi ja viskasi tuoppinsa lttialle, niin että posliini särkyi ja sirut jäivät kivilattialle ansaksi sille, joka seuraavaksi kävelisi tästä.
Keskustelimme mitä pystyimme, ei umpikännisen ja normaalissa tilassa olevan keskustelusta saanut paljoa selvää. Ihmettelin minne hän oli viemässä minua. Asuin neljännessä kerroksessa linnaa, mutta olimme laskeutumassa portaita alempiin kerroksiin. Hetken jo luulin sen lahjan olevan ulkona, mutta Stefan kääntyikin äkkiä toisen tai kolmannen kerroksen kohdalla ja lähti kävelemään sinne.
Stefan asui samassa kerroksessa kuin minä, joten en ymmärtänyt miksi ihmeessä hän vei minut toiseen kerrokseen. Silmäilin ympärilläni olevia huoneita, mitä pidemmälle kävelin sitä tuntemattomammaksi huoneet kävivät. Tänne linnaan oli täytynyt eksyä satoja ihmisiä, nytkään tuskin löytäisin tietäni takaisin ilman apua.
Pysähdyimme viimein paikkaan, joka oli kooltaan jopa salimainen käytävä ja siinä oli ovia molemmilla puolilla. Käytävällä oli penkkejä ja sohvia, ja sisäkasveja ja muuta koristusta. Stefan taputti minua olalle ja osoitti edessämme olevaa ovea. Nyt kun pysähdyimme eivätkä askelemme pitäneet niin kovaa meteliä, kuulin sen. Naisten voihkimista ja osittain kiljumista, ei kivusta, vaan seksistä.
Vitun. Stefan.
"Varasin sulle kaks muijaa. Ei ees ollu kauheen kallista. Mee sisään", hän sanoi ja tuuppasi minua eteenpäin.
"Ei sinun olisi tarvinnut, minähän saisin ilmaiseksikin seksiä jos tahtoisin. Herranjestas."
Alusvaatteisiin pukeutunut nainen käveli talosta ulos ja hymyili minulle punaisilla huulillaan. "Odotin sinua. Ole kiltti ja tule sisään", hän sanoi ja puri huultaan.
"Et voi kieltäytyä kun neiti noin nätisti pyytää", Stefan nauroi ja taputti minua selälle, ennen kuin lähti kävelemään pois. Kirosin mielessäni ja olin lähteä, ellei varsinaisen huvittava näky olisi kiinnittänyt huomiotani. Näin ovenraosta, kuinka joku nainen kantoi jotain hintelää ruskeahiuksista poikaa jonnekin, poika ei näyttänyt pitävän tilanteesta. Virne kapusi pakosta huulilleni ja kävelin sisään. Ovella oleva nainen sulki oven perässään ja käveli perääni.
"Rakastan kun mies tietää mitä haluaa, mutta voisit hidastaa vähän kultsi", hän sanoi yrittäessään pysyä perässäni korkokengät jalassaan.
Käännyin ympäri kohtaamaan kauniin bruneten, nainen oli todella upea, en sitä voinut kieltää. Hänen ihonsa oli täydellinen ja kiiltävä ja hänen piirteensä olivat niin symmetriset kuin ihmisellä pystyi. Hän kietoi kätensä kaulani ympärille ja suuteli minua, joka tuntui tällä kertaa hyvältä. Ei oikealta, ei siltä kuin siinä olisi mitään muuta tunnetta kuin pelkkää janoa, mutta tyydyttävältä. Erkanin hänestä kuitenki hetkeksi.
"Odota hetki", sanoin ja virnistin pakosti. Nainen sanoi jotain joka meni minulta ohi ja iski silmäänsä. Hän kääntyi ja lähti kävelemään jonnekin, oletettavasti makaamaan yhdelle sohvista.
Vilkuilin ympärilleni ja paikansin pojan, jonka takia olin koko taloon astunut. Hän nyt istui tuolilla, ja katsoi ihmetellen kuinka nainen strippasi hänen edessään. Tirskahdin, mutta yritin peittää sen yskäisemällä.
Vaikka kuinka huvittavalta tilanne näyttikin, poika näytti olevan tukalassa tilanteessa. Olisi ilkeää olla auttamatta. Kävelin varoen häntä ja naista kohti, nainen nyt vei alushousujaan alas. Hymähdin ja laskin käteni naisen olalle. Hän säpsähti, mutta hymyili minulle.
"Ei nyt kultsi, mulla on toinen asiakas", hän sanoi kohteliaasti.
Kohotin toista kulmaani epäilevästi. "Hän ei näytä kovinkaan maksavalta asiakkaalta vaan siltä, kuin tahtoisi olla juuri nyt missä tahansa muualla kuin täällä", hymähdin. Vilkaisin poikaa, joka nyt katsoi minua ja katseemme kohtasivat. Hän katsoi nopeasti muualle ja punastui, mutten voinut ajatella muuta, kuin että herranjestas hänellä oli upeat silmät. Pudistin ajatuksen päästäni ja käännyin katsomaan huoraa.
"Hän on ystäväni ja minä tahdon puhua hänelle, joten antaisitko hänen tulla mukaani?" kysyin ystävällisesti ja kallistin päätäni hieman.
"Vai että ystävä. Entä jos te molemmat pidätte vähän hauskaa kanssani? Mikään ei voita kahta kuumaa miestä sisälläni", hän sanoi ja laski kätensä rinnalleni. "Vau, oletpa sinä lihaksikas", hän sanoi ja siveli sormillaan rintaani.
Nyt ymmärsin miksi poika oli niin epämukavissaan, tämä ei ollut yhtään kivaa. Se oli hyvin... outoa.
"Sori, mutta ei nyt. Jos alat vielä väittämään vastaan, se on melko sama asia kuin puhuisit meidän raiskaamisesta", sanoin ja väläytin hänelle kohteliaan hymyn, jonka varmistin olevan mahdollisimman vituttava. Nainen laski kätensä lantiolleen ja katsoi minua mukamas loukkaantuneena.
Käännyin katsomaan poikaa ja ojensin hänelle kättäni, johon hän epäröiden tarttui ja nousi seisomaan. Pidin ajattelematta hänen kädestään kiinni ja vein hänet pois ilotalosta, vasta oven paukahtaessa takanamme kiinni päästin irti hänen kädestään vähän nolona. Miten niin oli sattunut käymään?
"Öh, outo paikka tavata, eikö?" naurahdin ja vein käteni valkeiden hiuksieni läpi. "Nimeni on Kane Judasin poika, soturialokas." Ojensin kättäni uudelleen, jotta voisimme kätellä. Jostain syystä olin hieman hermostunut, mutta oletin sen johtuvan vain äskeisestä omituisesta tapaaminen ilotalossa.

//Oslo? ^^

Nimi: Epsuxx

07.03.2018 15:14
Oslo Hudsonin poika: 35kp, 16 kultakolikkoa, hopeakolikko ja pronssikolikko.

Nimi: Trixie

06.03.2018 21:10
Oslo Hudsonin poika

Ilta alkoi hämärtämään, ja olin löytänyt tieni takaisin leiriin. Uuden kuun ansiosta taivas oli täysin valoton, lukuunottamatta muutamaa tähteä jotka tuikkivat sinnikkäästi. Katseeni kiersi suuren linnan rakenteissa. Olin jossain kahden tai kolmen kerroksen paikkeilla, tietämättä yhtään missä olisi kotini. Vähäpukeisia naisia juoksi käytävällä, kikattaen minulle kuin pienet tytöt. Hymyilin heille kohteliaasti, ujon säväyksen kyydittämänä. Naiset nauroivat lisää ja juoksivat läheisestä ovesta sisälle. Ehkä siellä oli jotkin juhlat mistä olin jäänyt paitsi?
”Söpöliini, seuraa meitä!” toinen naisista huikkasi ovelta, pitäen sitä kyynärpäällään auki.
Uteliaisuus nosti päätään sisälläni. Mitä sisällä oli? Ehkä jotain kivaa? Hevosia? Eläimiä? Lutuisia koiranpentuja joilla on suuret isot silmät? Tai kenties vaikka kuivattu kukkameri! Hypähdin hiukan paikallani, laskien samalla nolostuneen katseeni maahan. Nainen ei tuntunut välittävän, imi vain huultaan. Olikohan se kipeä, vai miksi naisen oli pakko purra sitä? En tajunnut mitä nainen oikein halusi. Pitäisikö minun kysyä huulesta? Seksuaalinen viattomuuteni näkyi pitkälle, sillä kävellessäni naisen ohitse, tämä liutti kevyesti kättään reidelläni.
”Muru, rentoudu ja tule sisälle. Anna meidän pitää susta hyvää huolta”, mustahiuksinen nainen kuiskasi virnistäen.
M-miksi ihmeessä nainen virnisteli minulle? Katsahdin hiukan kummastuneena tätä, ennen kuin astelin peremmälle. Huone oli täysin pimeä, lukuunottamatta muutamaa kynttilää joista paloi valoa.
”Me lupaamme pitää sinusta niin hyvää huolta kuin vain osaamme”, nainen kuiskasi ja kuljetti kättään yhä ylemmäs. Ahdistus kasvoi sisälläni. Miksi nainen kosketteli minua. En edes pitänyt naisista! En todellakaan! Nyt nainen oli käymässä kimppuuni.
Tämä painoi minut seinää vasten, katsellen minua nälkäisesti. Ympärilläni ihmiset nuolivat toisiaan. Miksi? Oliko tämä joku peli? Tai ehkä heillä oli jotain kasvoilla ehkä? Muutama pari näytti olevan jo vähän tiiviimmissä tunnelmissa. Nielaisin syvään.
”Voi sinua... Lupaan tehdä olostasi paremman”, mustahiuksi sanoi.
Huokaisin syvään. Tämä kuristi todella kurkkuani. Miksiii? En oikein tajunnut mikä idea siinä oli? Samassa tämä tarttui minua olkapäästä ja alkoi kantamaan minua jonnekin.
”P-päästä a-alas!” vikisin. Taas tarvitsin pelastajaa.

//Kanskuliini sua tarvitaan’

Nimi: Oslo Hudsonin poika

20.02.2018 19:41
Kaksikymmentäneljä tuntia kului melko nopeasti Sahramin kanssa. Nainen oli aika hyvää seuraa, ja tämä vaikutti todella miellyttävältä ihmiseltä. Lähdimme aikaisin aamulla kävelemään takaisin leiriin, eikä matka kestänyt kauaa.
”Tänään me menemme Frieda Leonien tyttären luokse. Hänen synnytyksensä on pian, ja hän halusi että minä kävisin hänen luonaan”, Sahrami selitti astellessamme linnan ensimmäiseen kerrokseen. Nainen hymyili jokaisella vastaantulijalle ystävällisesti. Ei ollut ihme että Sahrami oli niin arvostettu ja rakastettu, hänhän jaksoi olla jokaiselle ystävällinen! Muutama nuori naislääkäri hymyili minulle, ja yksi jopa iski silmää. Punastuin heti, ja painoin katseeni maahan. Sahrami onneksi tajusi miten kiusallinen tilanne oli minulle, ja sanoikin naisille:
”Te voisitte mennä katsomaan onko Haley Giannan tyttären kuume laskenut. Hälyttäkää minut paikalle jos tilanne on pahentunut”.
Jatkoimme matkaamme kohti linnan ensimmäisen kerroksen viimeistä huonetta joka sattui olemaan juuri sopivasti Sahramin huone. Sahrami avasi oven ja päästi minut sisälle.
”Ota mukaasi vaaleita liinoja, ja iso vati. Jos saat vielä morfiinia mukaan, ota. Ihan vain varmuuden vuoksi, Frieda on vielä niin nuori”, Sahrami käski, katsellen minua hetken aikaa. En tiedä mitä hänen katseeseensa kätkeytyi, pelkoa vai epävarmuutta siitä pärjäisinkö. Punastuin Sahramin katseesta, kuten normaalistikin. Otin pöydältä vadin, ja otin siihen sangosta hiukan vettä. Olin nähnyt synnytyksiä ennenkin, minulla oli kai jonkinlainen taipumus ehtiä aina paikalle kun naiset synnyttivät. Liinat nappasin komerosta.
”Sitten voidaan mennä. Sinusta tulee varmasti vielä hyvä lääkäri, Oslo”, Sahrami sanoi, avaten oven uudestaan. Ihmettelin hiukan, nainen ei ollut ottanut mukaansa mitään. Lähdin kävelemään ujosti kohti Friedan huonetta. Se oli toisessa kerroksessa, joten portaiden kanssa oli hiukan säätämistä. Sahrami kuitenkin päättäväisesti juoksi portaita ylöspäin, välillä odottaen minua. Kukat olivat yhä korvani takana, mikä sai muutaman ihmisen kurtistamaan minulle kulmiaan. Pian kuitenkin saavuimme Friedan talon eteen. Sahrami koputti oveen ja suunnilleen minun ikäiseni poika tuli avaamaan.
”Hyvä että tulitte! Friedaan sattuu!” mies sanoi aidosti huolestuneen kuuloisena. Harvoin synnytyksissä mitään radikaalia tapahtui, mutta parempi olla varma, joten Sahrami ja minä astelimme reippahasti sisälle. Frieda makasi sängyssä, otsa hiestä märkänä. Melkein heti myötätunnon kyyneleet nousivat silmiini. Laskin vadin läheiselle lipastolle jotta pystyisin pyyhkimään kyyneleitä pois.
”Oslo, onko kaikki okei?” mies kysyi ystävällisesti, huomioiden että hänen tyttöystävänsä oli juuri saamassa lasta.
Mistä mies edes tiesi nimeni? Nyökkäsin kuitenkin varovaisesti, punastuen jälleen.
Tuntui vain niin pahalta kun toiseen sattui. Frieda parkaisi, ja puristi sänkyä rystyset valkoisina. Sahrami riensi naisen luokse, ja levitti varovaisesti hänen jalkojaan.
”Oslo, anna morfiiniruisku tänne. Varmaan Frieda haluat kivunlievityksen?” Sahrami kysyi tiukalla äänellä.
Kehoni toimi nopeammin kuin aivot. Ennen kuin olin ehtinyt sisäistämään asian olin jo vienyt Sahramille morfiiniruiskun. Katsellessani Friedaa pelko kouri sisälläni. Tyttö oli niin kivuissa. Poskeni punehtuivat ja jouduin painamaan katseeni maahan kun Sahrami levitteli naisen jalkoja. Tunsin miten oksennusrefleksi odotti tuloaan. Kyyneleet kihosivat uudestaan silmiini ja tunsin olevani kävelevä tomaatti. Ryntäsin huoneesta ulos, suoraan käytävälle ja sieltä ulos linnasta. Juoksin suoraan nummelle, jossa aurinko porotti. Kylmä oli, ja oloni oli melko kehno. Minua itketti naisen puolesta. Niin paljon kärsimistä. Annoin itkun tulla, samalla punoen kukista seppelettä.

Nimi: Oslo Hudsonin poika

18.02.2018 19:35
Kova pamahdus herätti minut aikaisin aamulla. Heräsin herkästi, ja ääni säikäytti minut pahasti. Ihoni meni kananlihalle ja kylmät väreet kulkivat selässäni.
”Huomenta Oslo”, kuului uninen ääni sängystä vieressäni.
Mustahiuksinen tyttö avasi kauniit siniset silmänsä, ja levitti kasvoilleen ystävällisen hymyn. Asia oli perinyt isäni piirteet, tummahkon ihon ja tummat hiukset. Minä taas muistutin enemmän äitiäni vaalean ihoni ja pisamieni takia. Ujo hymy levisi kasvoilleni katsoessani Asian unisia silmiä. Tyttö ojensi peiton alta minulle kätensä, johon tartuin epäröimättä. Sänkyjemme välissä oli ehkä metri, sillä huoneemme ei ollut mitenkään erityisen iso.
”Huomenta”, mutisin unisesti, hieroen samalla toisella kädelläni silmiäni. Asia naurahti hennosti, ja vääntäytyi parempaan asentoon, päästäen samalla kädestäni irti. Se sai heti oloni tuntumaan turvattomalta, kuin olisin ollut varsa ilman emää. Kiedoin peiton tiukemmin ympärilleni, ja päädyin vain katselemaan Asian kauniita kasvoja. Tyttö oli onnekas omistaessaan sellaiset kasvot.
”Näytät kauniilta, Asia. Tyron on onnekas mies”, sanoin tytölle ujosti.
Kuten minäkin, Asia punastui heti, ja laski katseensa maahan. Tummahiuksinen tyttö nyökkäsi varovaisesti, ja käänsi hitaasti tumman katseensa minuun. Asia nousi ylös, ja venytteli nopeasti. Tyttö oli aina ollut kankeampi kuin minä. Lihakseni tuntuivat nimittäin venyvän ties mihin asentoihin oli sitten aamu tai ilta. Ovi kävi, ja sisälle juoksi punahiuksinen äitini. Violina halasi minua tiukasti, ja siirsi toisen kätensä niskani taakse.
”Minun pikkuisesta pojastani tehdään tänään lääkärialokas! Voi miten ylpeä olen sinusta!” nainen huudahti, katsellen minua kuin suurtakin aarretta. Poskeni punehtuivat ja käänsin nolona katseeni maahan. Oli omituista saada kehuja, mutta kuten aina, ne lämmittivät sydäntäni.
”Te olette kasvattaneet minut, teidänhän pitäisi olla ylpeitä itsestänne”, sanoin, hymyillen ujosti. Jo hiukan vanhan näköisen äitini kasvoilla välähti hymy. Nainen veti minut uudestaan halaukseen, joka kesti nyt pitemmän aikaa.
”Isäsi on myöskin ylpeä sinusta, Oslo. Hän joutui menemään aamulla johtajan puheille”, Violina kuiskasi, ääni sortuen loppua kohden. Isäni ja äitini olivat olleet yhdessä aina, alokkaista asti. Heidän suhteensa oli ollut yksinkertainen, mutta silti täynnä rakkautta; jonka pohjalta synnyimme Asian kanssa. En pystynyt vastaamaan äidilleni mitään. En vain pystynyt. Minuun sattui nähdä, kuinka naisella oli paha olla. Se tuntui ahdistuksena, pelkona. Asia hymyili minulle rohkaisevasti, ja päätti sitten mahdollisesti nostaa tunnelmaa.
”Ehkä meidän pitäisi laittaa Oslo valmiiksi nimitystä varten?”

Seisoin ihmisjoukon ympäröimänä. Joshua Vadrynnin poika oli kutsunut kaikki koolle, minun nimityksiäni varten. Nyt katselin julmaa miestä katse nöyränä, osittain maassa ja osittain Joshuassa. Minulla oli aavistus, että mies haistoi pelon. Nimittäin Joshuan kasvoille levisi halveksuva, suorastaan paheksuva ilme jokainen kerta kun edes vilkaisinkin häntä. Ei miehessä totta kai ollut mitään vikaa -ei kenessäkään ollut, mutta en kai ollut tehnyt hänelle mitään pahaakaan? Kai?
”Oslo Hudsonin poika, olet täyttänyt 16 vuotta, joten sinusta tulkoon alokas. Mihin ammattiin haluat kouluttautua?” Joshua kysyi minulta kylmällä, kovalla äänellä.
Laskin katseeni maahan, miettiessäni vielä viimeisen kerran vastaustani. Olin laittanut vaaleanpunaisen kukan korvani taakse, ja nyt automaattisesti korjasin hiukan sen asentoa.
”Haluan kouluttautua lääkäriksi”, sanoin viattomalla äänellä, poskieni muuttuessa sillä sekunnilla helakan punaisiksi. Sitä ei nyt voisi enää perua, minusta tulisi todella lääkäri. Olin erottavinani Joshuan kasvoilla vielä halveksuvamman ilmeen.
”Tahtosi käyköön toteen, onnea ammattisi opiskeluun. Kouluttajasi ja opettajasi olkoon Sahrami Kalidaksen tytär. Hän valjastakoon sinut valmiiksi ammattiisi ja vihkikööt sinut sen salaisuuksiin. Et kuitenkaan ole alokas, ennen kuin olet saanut merkkimme ihoosi”, Joshua murahti.
Tatuointi oli asia jota pelkäsin mahdollisesti (1000 muunkin asian lisäksi) eniten. Olin kuullut huhuja siitä, miten paljon se tulisi sattumaan. Pelko kouraisi sisintäni, mutta rohkeasti lähdin kävelemään Joshuan ja Sahramin perässä kohti johtajan taloa. Sahrami vaikutti mukavalta, ainakin pätevältä jos ei muuta. Nainen hymyili minulle ystävällisesti ja kuiskasi minulle nopeasti: ”On mahtavaa saada sinut alokkaakseni, tästä alkaa vielä mahtava taival”.
Hymyilin ujosti Sahramille, astellessani Joshuan taloon. Mies oli kaivanut jo jotkut tatuointivehkeet esille. Istuin läheiselle tuolille, valmistautuneena kipuun. Yllättävää kyllä, tatuoinnin tekeminen ei sattunut kuin ihan pirusti. Jouduin puremaan muutaman kerran hammasta, etten olisi parahtanut kivusta. Noin kymmenen minuutin kuluttua tatuointi oli viimein valmis. Nousin ylös ja lähdin kävelemään takaisin muiden eteen. Sahrami seurasi tiukasti perässäni, ja suorastaan tunsin miten tämä hymyili.
”Olet nyt valmis alokkaaksi!” Joshua lopulta julisti. Kättelin nopeasti Joshuaa ja sen jälkeen Sahramia. Yllättäen Sahrami taas hymyili minulle, ja poskeni punehtuivat - taas.

24 tuntia kouluttajan kanssa leirin ulkopuolella tuntui melko paljolta, etenkin kun Sahrami oli lääkäri. Katselin tämän ruskeita hiuksia hetken aikaa, ennen kuin käänsin taas katseeni maahan.
”Olen Sahrami, kuten varmasti jo kuulitkin! Haluatko itse esitellä itsesi?” nainen kysyi, hymyillen minulle rohkaisevasti.
Sanat tuntuivat takertuvan kurkkuuni, mutta kohteliaisuuden nimissä päätin vetää itseni äärirajoilleni. Sitä paitsi Sahrami vaikutti mukavalta.
”Olen Oslo”, kerroin, nostaen hiukan katsettani maasta.
Matka sujui muuten lähinnä hiljaisuuden vallitessa. En tiennyt yhtään minne mennä, tai missä suunnassa edes leiri oli
”Eikö niin, että siskosi on Asia? Ja raskaana?” Sahrami kysyi yllättäen.
Käänsin katseeni heti kouluttajaani. Miten siskoni liittyi mihinkään? Nyökkäsin kuitenkin varovaisesti. Ehkä Sahrami halusi vain hyvää?
”Toivota hänelle sitten onnea puolestani”, Sahrami toivotti.
Nyökkäsin uudestaan varovaisesti. Hymyilin ujosti, ja käänsin katseeni takaisin maahan. Näin siinä muutaman kauniin kukan. Kumarruin maahan ja poimin ne. Sujautin ne korvani taakse ja käännyin katsomaan laskevaa aurinkoa. Ujo hymy nousi kasvoilleni, katsellessani kaunista maisemaa.

Nimi: Ingin

01.08.2016 14:39
Karran Friikan poika: 15kp, 9 kultakolikkoa ja kolme pronssikolikkoa.

Nimi: Karran Friikan poika

30.07.2016 15:22
Kivilinnan seinät kohosivat harmaina ja jylhinä kohti korkeuksia. Vankat, ehkä ikiaikaiset tukipilarit kannattelivat kattoa ihmispäiden yllä, kun koko Morgan heimo oli kokoontunut suureen saliin kuulemaan johtajaansa. Seisoimme isovanhempieni ja enoni kanssa väentungoksessa. Isoäitini sitoi tummantervan väriset, luonnonkiharaiset hiukseni tiukalle poninhännälle niskaani. Pari hiuskiehkuraa karkasi kurittomana kehystämään kasvojani ja Lídia koitti saada niitä taipumaan korvani taakse –turhaan. "Jestas tätä sinun pehkoasi", isoäiti päivitteli, mutta hymyili, sillä ei hänellä ollut varaa moittia minun hiuksiani, kun omisti itse lähes saman laatuiset, lainehtivat kiharat. "Hei, sudenpoika, nyt ei sitten mitään typeriä temppuja. Muistatko sinä edes, miten kuuluu käyttäytyä?" kuulin isoisäni kireän äänen takaani. Nyökkäsin häntä kohti, suu tiukkana viivana. Minua hermostutti jo valmiiksi, eivätkä hänen sanansa ainakaan auttaneet asiaa. "Älä tärise! Hyvin se menee!", Laventius-eno tokaisi laskien kätensä hartiani päälle, "Nyt mennään!" Hän tönäisi minut liikkeelle ja ohjasi ihmismassan läpi, kohti Joshua Vadrynnin poikaa, joka joutui odottamaan meitä näyttävällä ja suurella kivipaadella, joka toimitti lavan virkaa. Johtajan oranssit silmät ottivat minut kohteekseen, kun hän havaitsi pyrkimykseni päästä heimon läpi kivipaadelle. En käsitä, kuinka niin lämpimän sävyisissä silmissä saattoi olla niin hyytävän kylmä katse!

Johtajan ryhti oli suora ja hänen olemuksensa viestitti valtaa ja voimaa. Hänen lihaksikas ja jyhkeä vartalonsa oli verhottu puhtaanvalkoiseen vaatetukseen ja verenpunaiseen viittaan, joka valui raskaanoloisena miehen hartioilta, kurotellen kivipaaden harmaata pintaa. Joshua Vadrynnin pojan kasvot olivat karkeapiirteiset ja arpiset, eivätkä hänen huulensa kääntyneet hymyyn tai silmänsä suoneet ystävällistä katsetta. Räikeänpunaiset hiukset saivat minut hetkeksi ajattelemaan, että kohtasin silmästä silmään itse Paholaisen. Ja siinä hetkessä vasta tajusin todellakin tuijottavani johtajaani hävyttömän suorasti silmiin ja laskin nopeasti katseeni. Joshuan katse lipui minusta hitaasti yleisöön, jonka puheensorina täytti linnan suuren salin. Hänen julma katseensa kiersi heimolaisissa, jolloin keskustelut yksi toisensa jälkeen vaikenivat ja saliin laskeutui täysi hiljaisuus. Laventius auttoi minut kompuroimaan lavalle. Nousin ripeästi jaloilleni, vedin tumman hiuskiehkuran korvani taakse, purin huomaamattani alahuultani ja yritin seistä ryhdikkäänä.

"Karran Friikan poika", Joshua lausui nimeni karhealla, matalalla miehen äänellä, eikä katsonut minuun, "olet täyttänyt kuusitoista vuotta, joten sinusta tulkoon alokas. Mihin ammattiin haluat kouluttautua?" vasta viimeisen kysymyksen kohdalla hän kääntyi puoleeni ja hänen katseensa sai minut nielaisemaan. Tunsin kämmenieni hikoavan. "Minä--", aloitin, mutta jouduin rykäisemään saadakseni ääneni kuulumaan, "Minä haluan kouluttautua soturiksi", sain ääneeni päättäväisemmän soinnun. Minusta olisi eniten hyötyä heimolle jousiampujana, soturina. Ja isovanhemmilleni toisin siten varmimmin kunniaa. Mutta kun vilkaisin isoisäni suuntaan, näin hänen pudistelevan päätään kuin pettyneenä. Isoäiti oli kietonut kätensä miehensä kyynärtaipeeseen ja hänen ilmeensä oli huolestunut. "Tahtosi käyköön toteen, onnea ammattisi opiskeluun", Joshua jatkoi seremoniaa, hänen äänessään ei ollut sävyä, mikä teki onnentoivotuksen tyhjäksi, "Kouluttajasi ja opettajasi

olkoon Aidan Faronin poika. Hän valjastakoot sinut valmiiksi ammattiisi ja vihkikööt sinut sen salaisuuksiin."

Häkellyin kuullessani kouluttajani nimen. Aidan Faronin poika oli Morgan heimon varapäällikkö, luotettu ja heimon keskuudessa pidetty mies. Isovanhempani näyttivät aivan yhtä yllättyneiltä kuin minäkin. Isoisä peitti tunteensa nopeasti ja nosti kätensä suunsa eteen. Hän kumartui kuiskaamaan jotain isoäidin puoleen. Kouluttajani nousi helponnäköisesti kivipaadelle johtajan toiselta puolelta. Hän käveli pari askelta lähemmäs meitä ja nyökkäsi lyhyesti tervehdykseksi. Hän ei varsinaisesti hymyillyt, mutta hänen ilmeensä oli rauhallinen ja ystävällinen, mikä siinä tilanteessa riitti minulle. Vastasin tervehdykseen samanlaisella nyökkäyseleellä. "Et kuitenkaan ole alokas, ennen kuin olet saanut merkkimme ihoosi", Joshua lausui katsoen ensin minua ja sitten kouluttajaani. Tätä hetkeä olin odottanut kauhulla. Tatuointia. Inhosin neuloja, enkä kestänyt juuri kipua, joten koko ajatus tatuoinnista lähinnä oksetti minua.

"Oletko kunnossa? Näytät vähän kalpealta", Aidan kysyi kävellessämme Joshuan perässä johtajan huoneistoa kohti. "Ei tässä mitään", mutisin vastaukseksi. "Mutta?" Aidan kysyi arvaten, etten puhunut täysin totta. "Sattuuko se?" kysyin huoleni ääneen. "Ei niin paljoa, etteikö soturialokas sitä kestäisi", Aidan tokaisi huvittuneena.

Hän oli väärässä. Tatuointineula kaiversi kirveltäviä viivoja selkääni, vasemman olan taakse, ja kipu oli karmea. Neula tuntui etsivät joka vedolle tietään syvemmälle verinahkaan, lihaksistoon ja luiden ytimiin saakka. Joshua ei sanonut sanaakaan koko toimituksen aikana, veti vain jämäkästi paljaan yläruumiini takaisin neulansa ulottuville joka kerta, kun koitin vaistomaisesti veistää kuumaana hohkaavaa tuskaa. Kestin vain hammasta purren ja silti suolaiset kyyneleet karkasivat etsimään uomiaan poskiltani. Aidan istui oven edessä jakkaralla. Hän nojasi oikeaa kyynärpäätään polveensa ja hieroi kämmenellä vaaleaa parransänkeään. Arvasin hänen mietteliään ilmeensä taakse kätkeytyvien ajatuksen koskevan minua, mutten nähnyt hänen ruskeiden silmiensä katseessa ivaa tai sen puoleen sympatiaakaan. Minua hävetti antaa kyynelten sumentaa katseeni ja kivun vääristää kasvoni tuskanilmeeseen, mutten mahtanut muuta kuin alistua tilanteeseen.

"Nyt Karran Friikan poika on valmis alokkaaksi", johtaja julisti kantavalla äänellä heimon edessä. Pellavapaitani hieroi tuoretta tatuointia hartiani takana, ja kirvellys tuntui varpaissani asti. Pyyhin kuumottelevia poskiani kämmensyrjään, kun johtaja kääntyi ja tarjosi kätensä minulle. Tartuin siihen ja kättelin Joshuaa katsomatta häntä silmiin. Seuraavaksi kättelin Aidanin, joka sai sanoillaan minut nostamaan vaivautuneen katseeni hänen silmiinsä; "Karran, sinä olet valinnut itsellesi pirun kivisen tien." "Tiedän", vastasin huokaisten. Pakotin kuitenkin hymyn kasvoilleni, sillä tiesin tämän olevan

sitä, mitä todella halusin. Aidan vastasi hymyyni ja nyökkäsi hyväksyvästi. Kouluttajani kehotti minua käymään tervehtimässä perhettäni, hän hakisi sillä välin meille tarvikkeet seuraavaa koettelemusta varten. Minun ja Aidanin oli määrä lähteä vuorokaudeksi pois muurien suojapuolelta ja selviytyä kahdestaan luonnossa.

Kun Aidan oli puhunut varusteista, olin kuvitellut sen tarkoittavan edes pientä eväsnyyttiä ja kunnollisia aseita, mutta varapäällikön tuomiset saivat kulmani rypistymään huolestuneesti. Hätätorvi ja kaksi puukkoa. Toinen hänelle ja toinen minulle. "Kyllähän näillä makkaratikut vuolee", mutisin itsekseni käännellessäni puukkoa katseeni alla. Aidan kuuli sanani. "Kyllä, mutta ei se makkara siihen itsestään hyppää", hän naurahti, mutta puhui täyttä totta. "Onko ideoita, minne mennään?" "Pari kilometriä luoteeseen, siellä on havumetsää ja merenrantaa", ehdotin. Aidan pudisti päätään ja tokaisi: "Kiva kohde eväsretkelle, mutta suolainen vesi ei sovellu juotavaksi ja havupuut palavat huonosti. Muita ideoita?" "No tuota... Avoimelle nummelle ei ainakaan kannata jäädä", yritin uudestaan, mutta nyt ääneni oli epävarmempi. Aidan nyökkäsi, joten uskalsin jatkaa "joten ehkä voisimme mennä puolitoista kilometriä itään -tai oikeastaan koilliseen, niin emme mene liian lähelle sudenpesää." "Ehkä?" kouluttajani takertui epäileväisyyteeni. "Siis menemme", vahvistin suunnitelmani, eikä Aidan torjunut sitä.


 

 
 
©2018 Morga | Tυℓєναιѕυυ∂єη Hєιмσт - suntuubi.com